Hyppää pääsisältöön

Valmista isoäidin herkullinen pastakastike - pasta all´ortolana

Vihanneksia ja yrttejä työpöydällä.
Vihanneksia ja yrttejä työpöydällä. Kuva: Yle/Monica Storm tomaatti,basilika,Strömsö

Isoäidin salainen mauste oli aika. Kun isoäiti kutsui lounaalle, pastakastike oli porissut jo aamiaisesta asti, ja heti lounaan jälkeen hän alkoi valmistella illallista. Isoäidille oli myös tärkeää valita hyviä raaka-aineita, ja siten yksinkertaisistakin ruoista tuli hänen padoissaan kulinaarisia elämyksiä.

Tämä on hänen huippuhyvä ja ravinteikas kastikkeensa, joka maistuu aina sekä kasvis- että lihansyöjille – siitä pitävät kaikki!

Ainekset:

  • 2 keltasipulia
  • 4 valkosipulinkynttä
  • oliiviöljyä
  • 8 tuoretta tomaattia
  • 4 rkl tomaattipyreetä
  • nippu tuoretta persiljaa
  • nippu tuoretta basilikaa
  • suolaa
  • 1 munakoiso
  • 1 paprika
  • raastettua parmesaania
  • pastaa oman valinnan mukaan

Tee näin:

  1. Kalttaa ja kuori tomaatit ja leikkaa ne paloiksi.
  2. Pilko sipuli ja valkosipuli pieneksi.
  3. Leikkaa munakoiso pitkittäin neljään osaan ja leikkaa ne sentin paksuiksi viipaleiksi. Leikkaa paprika samankokoisiksi palasiksi.
  4. Silppua persilja.
  5. Kuullota sipulia ja valkosipulia oliiviöljyssä, kunnes ne alkavat pehmetä ja lisää sitten munakoiso. Lisää hiukan oliiviöljyä ja kuullota, kunnes munakoiso alkaa pehmetä.
  6. Lisää paprika ja kuullota, kunnes se alkaa pehmetä. Lisää persilja.
  7. Kaada sekaan tomaatit, tomaattipyree ja suola.
  8. Silppua puolet basilikasta ja sekoita mukaan.
  9. Anna porista miedolla lämmöllä silloin tällöin sekoitellen tunnin ajan.
  10. Sekoita mukaan loppu basilika juuri ennen tarjoilua.

Tarjoa pastan ja parmesaaniraasteen kera.

Pasta med tomat- och grönsakssås.
Pastaa tomaatti- ja kasviskastikkeen kera. Pasta med tomat- och grönsakssås. Kuva: Svenska Yle

Lisätietoa:

Kaltatut tomaatit

  1. Keitä kattilallinen vettä.
  2. Leikkaa jokaisen tomaatin pohjaan pieni risti ja laita ne veteen.
  3. Kun kuori alkaa käpertyä, nosta tomaatit vedestä ja laita ne kylmään veteen.
  4. Vedä kuoret irti tomaateista.