Hyppää pääsisältöön

Apulanta esiintyy ensimmäistä kertaa Hartwall Arenalla

Apulannan pitkä ja menestyksekäs ura saavuttaa uuden merkkipaalun, kun yhtye nousee ensimmäistä kertaa Hartwall Arenan lavalle 16. helmikuuta vuonna 2019.

Apulanta // Kuva: Sami Jämsen

Apulannan Toiset jumalat -niminen areenakonsertti on yhtyeen kolmas jäähallikeikka. Kaksi edellistä jäähallispektaakkelia Barona areenalla (2015) ja Helsingin Jäähallilla (2017) olivat loppuunmyytyjä konsertteja.

Hartwall Arena antaa bändille mahdollisuuden toteuttaa tuotannollisesti hulluimmatkin visionsa. Viimeksi Helsingin Jäähallissa Apiksen keikalla nähtiin esimerkiksi katon rajasta ilmestynyt Seppo Räty. Tämän bändin kohdalla voikin siis tapahtua ihan mitä tahansa.

Apulannalta ilmestyi hiljattain pitkän tauon uusi single Toinen jumala, joka sai ennakkosoittonsa YleX:ssä.

Liput tulevat myyntiin keskiviikkona 25.4. klo 18:00 Ticketmasterissa.

Lue myös:

Apulannan ensi viikolla julkaistava kappale Toinen Jumala ennakkokuuntelussa

Raappana järjestää ikimuistoiset kolmekymppiset faneilleen ja Apulanta huipentaa SuomiLOVEn

Encore-päivä: Toni Wirtanen ja Jannika B tarjoilevat superyllätyksen käsikkäin Vain elämää -ohjelmassa

Apulanta jäähallikeikoille tammikuussa