Hyppää pääsisältöön

Maria Veitolan ensimmäinen pomo yllätti hänet suorassa lähetyksessä – "Ilman Eeron neuvoja ja oppeja tuskin olisin tässä"

Maria Veitola
Maria Veitola Puoli seitsemän,Maria Veitola

Toimittaja Maria Veitolasta eivät tykkää kaikki, eikä hän sitä haluakaan. Tärkeämpää on olla oma itsensä. Liian miellyttämisen kielsi Veitolalta jo hänen ensimmäinen pomonsa radiossa.

Maria Veitolan ura alkoi oppisopimuskoulutuksella Radio Cityssa 1990-luvun lopulla. Parikymppinen Veitola oli muuttanut Imatralta Helsinkiin eikä ollut ikinä haaveillut toimittajuudesta.

Kaveri suorastaan pakotti hakemaan avointa paikkaa radiossa ja Veitola teki demonauhan Stockmannin leluosaston nauhurilla. Se riitti herättämään kanavan silloin päätoimittajan Eero Hyvösen kiinnostuksen.

– Nauha oli outo, mutta ei härö vaan kiinnostavasti outo niin, että tässä voi olla jotain. Se ei ollut täysin kummallinen, muistelee Hyvönen.

Nauha oli outo, mutta ei härö.

Veitola ja Hyvönen kohtasivat pitkästä aikaa Puoli seitsemän -lähetyksessä, jonne Hyvönen tuli yllättämään entisen alaisensa. Kohtaaminen oli lämmin, sillä nykyään Ylen kehityspäällikkönä työskentelevällä Hyvösellä oli suuri merkitys Veitolan uralle.

– Eero kysyi multa heti alussa, että haluatko että kaikki tykkää susta? Jos haluat, voit lopettaa saman tien. Mutta jos haluat tehdä pitkän uran mediassa niin rakenna sitä niin, että jengi vihaa tai rakastaa.

Jos haluat tehdä pitkän uran mediassa niin rakenna sitä niin, että jengi vihaa tai rakastaa.

Toinen tärkeä Hyvösen antama neuvo oli kehoitus hakeutua aina keskusteluihin ihmisten kanssa – myös sellaisten, jotka ovat eri maailmasta kuin itse.

– Eeron opit kantaa vieläkin. Jos olisin mennyt johonkin toisenlaiseen paikkaan tai mun pomo olisi ollut joku muu kuin Eero, tuskin olisin tässä.

Kirjan julkaisu jännitti

Nykyään Maria Veitola on yksi Suomen tunnetuimmista tv-juontajista. Hän kertoo urastaan ja elämästään avoimesti torstaina julkaistussa kirjassa Veitola.

Kirja koostuu Veitolan vuosien varrella kirjoittamista kolumneista ja hänen kommenteistaan niihin. Kirjan julkaisu jännitti Veitolaa.

– En ollut nukkunut pariin yöhön ennen torstaita ja olin ihan hermoraunio. Pelkäsin kuinka roisilta asiat saadaan näyttämään, vaikka mun mielestä ne ovat ihan tavallisia asioita.

Pelkäsin kuinka roisilta asiat saadaan näyttämään, vaikka mun mielestä ne on ihan tavallisia asioita.

Veitola kertoo avoimesti muun muassa syömishäiriöstään, parisuhteistaan, vuosien migreenikierteestä ja huonosta kohtelusta työelämässä. Veitolan mielestä on tärkeää, että ihmiset puhuvat myös heikoista hetkistään avoimesti.

– On ihan sairasta jos vaan esitämme koko ajan toisillemme, että ei tässä mitään, hyvin menee aina. Elämä on tosi paljon parempaa kun puhuu!

Ennen suoraa lähetystä paniikki tulee aika useinkin.

Veitola on kärsinyt parikymppisestä asti paniikkihäiriöstä. Paniikkikohtaus uhkaa häntä edelleen joskus jopa juuri ennen suoraa lähetystä. Niin myös tällä viikolla juuri ennen Veitolan MTV3:lla juontamaa EVS-show:ta.

– Ennen suoraa lähetystä paniikki tulee aika useinkin, koska siinä pitää olla niin täydellinen ja hallita tilanne koko ajan. Nykyään tunnistan kohtauksen ja saan sen hallintaan. Se on hälytyskello joka kertoo, että on aika rauhoittua.

Katso Maria Veitolan koko haastattelu Puoli seitsemän -ohjelmassa:

Uusimmat sisällöt - Puoli Seitsemän