Huhtikuun 18.-22. päivinä Katarina kuulee järkyttävän uutisen, Ruth-sisaren palvelija on löydetty Koleraparakkien ruumishuoneelta. #musiikinkevät1918
Saksan Itämeren-divisioona ja valkoiset olivat vallanneet Helsingin 12.-13. huhtikuuta. Tämän jälkeen hävinneitä punaisia vangittiin ja kuljetettiin Suomenlinnaan vankileirille. Kaupunkilaiset etsivät taistelussa kadonneita omaisiaan Koleraparakkien eli Poliisimaneesin ruumishuoneelta.
Säveltäjä Jean Sibeliuksen perhe oli edelleen evakossa Helsingissä. Keskimmäinen tytär, 15-vuotias Katarina asui kortteerissa toiseksi vanhimman sisarensa, näyttelijä Ruth Snellmanin perheessä. Katarina teki ruumiillista työtä, täytti patjoja ja tyynyjä sotilaille. Hän kuului myös partiolippukunta Toimen Tyttöihin, jonka kautta tuli lisää tilaisuuksia tehdä jotain hyödyllistä.
Katarina toisteli yhä mielessään keskusteluja, joita hän oli käynyt mielitiettynsä, Kirkkonummella helmikuussa murhatun valkokaartilaisen Erik Hernbergin kanssa.
Huhtikuun 17. päivänä Katarinan vanha päiväkirja oli tullut täyteen. Hän jatkoi kirjoittamista, mutta uudesta päiväkirjasta on säilynyt vain irrallisia sivuja huhtikuun lopulta ja toukokuulta. Seuraava merkintä alkaa keskeltä, ja sen Katarina kirjoitti todennäköisesti välillä 18.–22. huhtikuuta.
”…mutta järkevällä tuulella ollessani en sitä tarvitsekaan, nimittäin kaikennäköisiä filosofisia teorioja. Silloin minulle riittää vain se tunne, että minulla on hyvä toveri, samantekevää näenkö hänet vai ei.
Muuten voin julistaa, että jo tänä ensimmäisenä päivänä olen komeasti rikkonut 3:tta päätöstäni vastaan olemalla menemättä matrassityöhön majoituskomiteassa. Mutta tunnen, että tänään olen epäkäytännöllinen, joten hyvällä omallatunnolla voin ajatella, etten siellä ketään olisi hyödyttänytkään.
Leenalta muuten sain uutta hommaa – seistä asematalolla vahdissa ½ 1 – 3. Jotain sillä on hyväntekeväisyyshomman kanssa yhteyttä, vaikken muuten vielä oikein ole sitä hoksannut.
Ei, minä en saa päästäni unta minkä näin. Riemuitsen siitä vieläkin.
Olen kysynyt itseltäni olisikopa hän mahtanut pitää typeränä minua. Sitä en kuitenkaan luule, siksi senttimenttaali hän sentään oli ja siksi paljon luulen, että hän piti minusta. Tai en luule vaan tiedän. Sillä viimeinen, mitä hän tässä elämässä sanoi minulle, oli: ”Muista, että kaikki, mitä kesällä sanoin oli totta.” Ja tiesinhän sen. Ei ollut hänen tapaistaan puhua turhia sellaisista asioista.
Menen tänään ulos Kessin kanssa. En oikein tiedä, jos hän välittää minusta tämän tuulisena, mutt’ ei se niin vaarallista ole. Hyvät ystävät olemme silti ja toivottavasti pysymme myös.
Se ihminen tekee hurjasti työtä nykyään. Minua harmittaa vain, että olen kuullut ruokapaikkoja haukuttavan huonomaineisiksi. Joka paikassa sekin sitte on, se ainainen maine ja maine. Luulenpa, että minulla ei ole mainetta yhtään ja se ehkä onkin parasta.
Tänään muuten sattui jotain järkyttävää. Ruthin entinen palvelija on löydetty ruumiina barakeilta. Ei sitä hänenkään onnetonta historiaansa tiedä.”
Seuraa Katarina Sibeliuksen päiväkirjaa keväällä 1918 ja lue mitä hän kirjoittaa seuraavaksi 23. huhtikuuta.
Lähteet
Sibelius, Katarina: Päiväkirja 1918. Käsikirjoitus. Kansallisarkisto.
Linkit
Sibelius.fi Katarina Ilves
Ylen verkkoartikkelikokoelma Haluatko ymmärtää mitä Suomessa oikein tapahtui vuonna 1918?
