Nunnuka-nunnuka-pelleilyn kohteena oleminen käy raskaaksi. Elokuvantekijä Suvi West haluaa tulla kohdatuksi ihmisenä, ei etno-stereotyyppinä: "Antakaa meille puheenvuoro!" West sanoo Jenny+ brunssilla.
Tenojokilaakson saamelainen käsikirjoittaja ja ohjaaja Suvi West asuu Helsingissä. Hän ei halua joutua lastensa kanssa tilanteeseen, jossa etelän ihminen alkaa louskutella leukojaan Naima-Aslakista ja lusthinpidosta. Niinpä hän pelaa varman päälle, eikä puhu nykyisessä kotikaupungissaan äidinkieltään saamea tai pukeudu saamenpukuun.
Saamelaisia ei ehkä uhkailla väkivallalla julkisissa kulkuvälineissä, mutta iva ja pilkka on sietämätöntä, kun se jatkuu vuodesta toiseen. "Näytä hampaat, onko ne mustat”, hekotellaan. Jos valtaväestön mielikuva saamelaisista perustuu lapinpukuisiin nukkeihin ja huonohampaisiin sketsihahmoihin, ei hyvä heilu.
Eräs saamelainen nainen pohti, miltähän suomalaisesta tuntuisi herätä joka aamu maailmaan, jossa somessa ja kaikkialla tulee vastaan pilkkaa omasta kansasta.
Antakaa meille puheenvuoro!
Vähemmistö on ollut alisteisessa suhteessa suomalaisiin vuosisatojen ajan. Edelliset polvet ovat joutuneet käymään hirveitä asioita läpi, eivätkä he jaksa tai kehtaa puolustaa kulttuuriaan, esimerkiksi kulttuurista omimista, kuten saamenpuvun asiatonta käyttämistä vastaan.
Nuorempi saamelaispolvi jaksaa, ja siitä Suvi West on kiitollinen.
– Ihailen näitä, jotka puuttuvat asioihin, jotka ovat väärin. Voimakkaasti rodullistetut ja vähemmistöt eivät tähän saakka ole saaneet puheenvuoroa, nyt aletaan saada ääntä kuuluville. Kestäkää se, että ensin meidän on oksennettava asioita ulos, antakaa meille puheenvuoro!
Haluan kertoa globaaleja tarinoita
Yksi alistamisen muoto on sekin, että saamelainen halutaan typistää hahmoksi, joka vastaa museovitriinien ja tietosanakirjojen värikäsasuista poronkasvattajaa.
Kaikki eivät ymmärrä sitä, että saamelaissyntyinen elokuvantekijä haluaa kertoa globaaleja tarinoita.
TV-sarja Märät säpikkäät sai kriittistä palautetta suomalaisilta, ei niinkään saamelaisilta.
– Meiltä kysyttiin, miksi teette tämmöistä saamelaisjuttua, menkää mieluummin kuvaamaan Inarin kulttuurikeskukseen, siellä on vitriineissä hienoja käsitöitä.
Yksi Suvi Westin elokuvista kertoo poikaystävän ja rakkauden etsinnästä. Eräässä elokuvan näytöksessä loukkaantunut suomalaiskatsoja tivasi, miksi saamelainen tekee elokuvia aiheista, joista kuka tahansa voisi tehdä. Hän olisi halunnut Suvi Westin kertovan poromakkaroista.
– Joitakin suomalaisia ottaa pannuun, että teen globaaleja tarinoita, joissa vain raamit ja kieli ovat pohjoisesta.
Suvi on vieraana Jenny+ brunssilla
Jokainen on moukka jossakin asiassa. Suvi Westin lisäksi toimittaja Jenny Lehtisen brunssipöydässä istuvat Pressiklubista tuttu toimittaja Sanna Ukkola ja Jennyn sielunsisar Saara Sarvas.