Hyppää pääsisältöön

Litku Klemetti innostui kiemuraisuudesta - Voiko progen ja hittibiisin yhdistää?

Litku Klemetti Flowssa
Litku Klemetti Flowssa Kuva: Jarno Kuusinen/AOP KulttuuriCocktail,Flow Festival,Litku Klemetti

Litku Klemetin luovuus tuntuu ehtymättömältä. Uusi levy Taika tapahtuu tuntuu jo nyt potentiaaliselta Suomi-rockin klassikolta. Levy sukeltaa varhaisen progressiivisen rockin maisemiin unohtamatta tarttuvia kertosäkeitä. Kulttuuricocktailin toimittaja soitti Litkulle selvittääkseen, miten Zappa, Taiska ja Reetu mahtuvat samalle taiderocklevylle.

Taika Tapahtuu -levyllä yksi hallitseva soitinääni tulee vanhanaikaisista uruista, vaikka Doorsilta soundaava urku onkin 80-luvun Casiotone eikä Vox Continental. Taika tapahtuu -levy sijoittuu tyylin ja soundin maailmassa 1960-luvun lopulle ja 1970-luvun alkuun, pre-progen ja taidepopin maailmaan, mutta siinä on myös toisenlaisia kerrostumia.

Litku on itse ilmoittanut tämän albumin tyylin kiinnekohdikseen Frank Zappan ja Carpentersin. 1960-80 -luvulla toimineesta softrock-duo Carpentersista en tiedä, mutta levy tosiaan kuulostaa kuin Zappa olisi tehnyt Mombasa-hitistä tunnetun iskelmätähti Taiskan kanssa levyn 60-luvun lopun innostuneissa taidepoptunnelmissa. Ja lisätään tähän vielä mielikuvatasolla supisuomalaista kaurismäkeläisyyttä.

Taiskaa muuten lauletaan kappaleessa Miksi en lähtisi kaupunkiin. Ja jo levyn toinen kappale Mömmön laulu on Zappan tyylinen äänikollaasi.

Frank Zappa polttaa
Frank Zappa polttaa Kuva: splashnews.com/ All Over Press Frank Zappa

-Pastissi eí ehkä ole oikea sana mistä on kyse. Zappa We´re in it Only for the Money (1968) oli parodia hippikulttuurista, hauskaa, kahjoa ja psykedeelistä. Haluan myös tehdä anarkistista progea, ikään kuin punk-progea, luonnehtii Litku.

Zappan We´re in it Only for the Moneyn levyn kansi oli puolestaan suora parodia Beatlesin Sgt. Pepperistä, joka on koko esiproge- ja taidepop-kauden suurin klassikko.

-Beatles on minusta liian tylsä, en ole siitä koskaan oikein innostunut, ilmoittaa Litku yllättäen.

Zappan lisäksi Litku Klemettiin vaikutuksen tehneitä progelevyjä ovat Wigwamin Fairyport, King Crimsonin Island ja Pink Floydin alkuaikojen psykedeelisen Syd Barrett -kauden Piper at the Gates of Dawn (1967).

Litku Klemetin levy Taika tapahtuu
Litku Klemetin levy Taika tapahtuu Kuva: Luova/Eeva Lietonen Litku Klemetti

Kotimainen uusi indie ja underground ovat tavallaan kertaustyyli ja kierrätystä uudella vaihteella. Retrosta on tullut jollain lailla ruma sana, mutta monet tekijät ovat viehättyneet käyttämään vanhaa 1960-70-luvun vaihteen tyylipalettia, ja tekevät uutta luovalla tavalla “vanhanaikaista” musiikkia, jollaista olisi voinut syntyä jossain rinnakkaistodellisuudessa.

Sanna “Litku” Klemetti on siitä erikoinen tapaus, että hän on konservatorion käynyt muusikko eikä perinteinen itseoppinut rokkari. Lisäksi hän on myös akateemisesti perehtynyt indie- ja undergoundrockin esteettisin määritelmiin. Jyväskylä yliopistolle tehty musikkitieteen gradu MITÄ ON UNDIE? - Jaettu estetiikka ja kokeellisuus suomalaisessa undergroundmusiikissa 2010-luvulla. Helsingin Sanomien artikkeli pyöritteli hieman ajatusta, että onko Litku itse asiassa huijaus, artisti joka on tehnyt mittatilaustyönä tuotteen indiemarkkinoille. Tuotteistaminen olisi indieideologian tai hengen vastaista. Juuri Litku Klemetistä on tullut indien suosituin artisti.

Niin tai näin, ja mitä sillä olisi lopulta väliä? Mitä on ylipäätään aitous? Itse asiassa tyylin analyyttinen tunteminen todennäköisesti parantaa osaamista. Kaikille lienee kuitenkin selvää että Litku Klemetti on poikkeuksellisen lahjakas artisti, jolla on kyky kirjoittaa omintakeisia hittibiisejä. Levyä ei ole soitettu tahallaan huonosti tai soundeja huonontaen, ikäänkuin hakien lo-fita.

Sanna Klemetti tunnistaa siis hyvin analyyttisesti indien sisällä olevat elitistiset säännöt, mutta väittää että ne eivät kahlitse muusikkoa.

-Touhu saattaa näyttää ulospäin aika elitistiseltä, mutta ryhmän sisällä on vapaus.

Enemmänkin Litku on jännittävä esimerkki siitä, miten nykyään vaikutteet ja viittaukset sekoittuvat monitasoisesti luoden uuden tyylin.

Sanna Klemetti on jatkamassa akateemisella puolella väitöskirjavaiheeseen aiheesta rockin visuaalisuudesta, mutta nyt tuo työ on jäähyllä, eikä hän halua puhua siitä mitään. Mutta Litku suunnittelee muuten itse levynkannet, ja hän on muutenkin “auteur”, biisit ovat hänen tekemiään, joskin bändi on osallistunut sovittamiseen.

progebändien projektit alkoivat paisua mammuttimaisiksi spektaakkeleiksi, jokaisen albumin piti olla vähintään tupla- tai tripla -teema-albumi. Litku Klemetti on pohtinut näitä vaaroja.

Monimutkainen, “kiharainen” progressiivinen rock tallusti hetkessä dinosaurusten hautausmaalle 1977, kun punk rynnisti Suomeen. Sen jälkeen biisin moniosaisuus, tempon- ja tahtilajin vaihdokset, pitkät instrumentaaliosuudet, siis ylipäätään monimutkaisuus oli kirosana. Rockbiisin piti olla niin yksinkertaista, että kuka tahansa voi ottaa kitaran käteen ja alkaa soittaa. Uusi aalto toi musiikkiin ja keinovalikoimaan uudelleen jo vähän laajennusta, kuten esimerkiksi Se-yhtye Suomessa. Litku onkin bändeineen tehnyt yhteistyötä Se-yhtyeen Yarin kanssa.

- Harva jaksaa tehdä suoraa yksinkertaista musiikkia läpi uransa. Ehkä yksi ihailtava esimerkki on Neil Young, mainitsee Klemetti.

Proge, dinosaurusten musiikkia?

Vaikka proge ei enää ole sellainen kirosana kuin 70-luvun lopussa, ja se on yhä elävä rockin alagenre. Litku on selvästi kipuillut progen epämuodikkuuden kanssa kanssa, mutta ei ole erityisemmin yrittänyt salailla nuoruuden innostustaan. Se ilmeni jo Litkun hienossa omaelämäkerrallisessa biisissä Progetyttö (2016), vaikka tyyliltään tuo biisi oli kuitenkin tyyliltään enemmän Patti Smithiä.

-Mulla on kyllä ollut ongelma sen kiharaisuuden kanssa. Kummallisuus kiehtoo, friikkimeininki. Mutta onhan se zappamaisuus myös riski, koska haluan tehdä musiikkia kansalle, maanläheisyys täytyy säilyttää ja pitää jalat maassa, miettii Litku.

1970-luvun puolessa välissä progen yleisösuhde rapautui ja musiikki manerisoitui. Bändien projektit alkoivat paisua mammuttimaisiksi spektaakkeleiksi, jokaisen albumin piti olla vähintään tupla- tai tripla -teema-albumi. Litku on pohtinut näitä vaaroja. Taika tapahtuu -levyn biisit eivät ole mastodontteja ja riikinkukoja, vaan uusiaaltomainen nopeus, lyhyet kestot ja poppimaisen tarttuvat kertosäkeet poikkeavat tyylipuhtaasta progesta.

Uuden levyn Urkuri -biisin sanoitus muuten kertoo (yhdellä tasolla) tragikoomisesti progemusiikin nousuista ja laskuista. Litku on ihaillut Wigwam-yhtyeen kosketinsoittajaa Jukka Gustavsonia, ja jollain abstraktiksi jäävällä tasolla tämä voisi olla rakkauslaulu idolille. Biisin urkukuvio itsessään tuo mieleen Beatlesin Being for the Benefit of Mr. Kite.

-Se on oodi progelle, laulu itsensä menettämisestä ja muuttumisesta, paljastaa Litku.

Urkuri-biisin sanoituksessa tarinan päähenkilö myy urut pois, ja liittyy maata kiertävään autotallirokkibändiin. Samalla hän myy sielunsa, vaikka veri vetää yhä progen pariin.
“Älä myy urkujas
tulee aika kun haluat soittaa…”
“Tiedät kyllä miksi katseesi on sellainen
että jossain se viipyy luvattomasti
sormesi tahtoisi koskettaa
koskettimilla tanssii.”

-Luulen että keikkojen kannalta yleisö ei halua sulattaa tämän kiharaisempaa musiikkia. Mulle on tärkeätä biisien tarttuvuus, hyvät melodiat ja kertosäkeet. Olen aina tykännyt hittibiiseistä ja äänittelin niitä jo lapsena radiosta, kertoo Litku.

Sanoitukset eivät ole suoraa omaelämäkerrallista tunnustusta, mutta suodata niitä omien elämänkokemusten kautta.
-Tyypillisesti muutan surumieliset aiheet ja alakulon iloksi. Ja ylipäätään Litku-roolihahmoni pelastaa minut synkkyydeltä ja ahdistukselta, paljastaa Litku.

Tee-se-itse tarjoaa täyden kontrollin tekemiseen

Litkuun vetoaa tee-se-itse-estetiikka ja hän haluaa väistää valtavirran vallitsevan soundimaailmaan. Häneen ei myöskään ole selvästikään vedonnut Pink Floydin Dark Side of the Moonin kaltaiset sliipatut äänimaisemat, vaan tällä levyllä on edelleen hyvin kotikutoinen tunnelma.

-Järjestelmän ulkopuolella on vapaus toimia omana taiteellisena johtajanaan. Kun tekee kaiken itse niin tuotannosta tulee myös itsensä näköinen, painottaa Litku.

Kummallisuus kiehtoo, friikkimeininki.― Litku Klemetti

Kotimaisen indieskenen toinen lahjakas biisintekijä Jukka Nousiainen kertoi taannoin KulttuuriCocktailin dokumentissa Tampere tapes (2016), että hänen kohdallaan kehutuissa - Huonoa seuraa- ja Jukka Nousiainen -albumeissa tee-se-itse -soundisuus on vaikuttanut, että radiosoitot ovat vähissä. Nousiainen on äänittänyt musiikkia neliraitanauhurilla kotistudiossa ja monistanut ne c-kaseteiksi omalla laitteella. Olen kuullut että myös Litku Klemetillä on ollut ongelmia kaupallisten radioiden soittolistoilla.

-Voi olla että Jukka vei sen analogisuuden äärimmilleen. En ole mielestäni kokenut samaa kohtaloa. Minun musiikki on mennyt mukavasti läpi radiossa ja Teostosta on tullut kiitettävästi massia, sanoo Litku.

Litku ja Tuntematon numero
Litku ja Tuntematon numero Kuva: Luova/Eeva Lietonen Litku Klemetti

Levy kulkee Litkun mukaan iloisemmasta alakuloisempaan tunnelmaan. Pikkubeethovenin päähenkilö on pilalle hemmoteltu musiikkikakara.

-Tyypin itserakkaus ja narsismi koituu elämän mittaiseksi ongelmaksi, selittää Litku.

Liisa ihmemaassa

Toistuvan kiemuraisen teeman jälkeen biisi kulkee yksinkertaisena yksinäisyydestä kertovana popkappaleena. Litku harrastaa monitulkintaisissa sanoituksissa myös viittauksia toisten levyjen sanoituksiin. Kertoja on jäänyt vangiksi Hectorin norsunluutorniin. Hectorin 1970-luvun huippukauden levy Liisa pien (1975) tuntuu olevan muutenkin sanoitus- ja fiilisideana tälle levylle hengenheimolainen.

Sytkäri on Litkun mukaan levyn progein sinne tänne kaahaileva moniosainen biisi. Rakkausaiheisen kappaleen sisällä onkin zappamaisesti toinen pop-biisi “Hanski by night”, aiheena vauhdikas ilta karaokebaarissa, johon siirrytään mielikuvatasolla, kun kertoja soittelee kasetteja ja sotkeutuu magneettinauhoihin. Mystisten korkealentoisten progesfäärien sijaan tarjolla on suomalaista baarimenoa, jossa tanssilattian kuningas Hanski on kuin Reetu eli Frederik.

Taika tapahtuu albumin sanoitukset ovat kiehtovan fragmentaarisia eivätkä selkeästi tarinoita tai stamentteja, mikä lupaa niille pitkää ikää kuuntelukokemuksena. Vauhdikkaan ja tylyn Liisa-kappaleen päähenkilö vaikuttaa minusta päihderiippuvaiselta, mutta Litkun selitys onkin, että tästä piti tulla psykedeelinen lastenlaulu toisenlaiseen kokonaisuuteen, vaikka sitten päädyttiinkin baarimiljööseen. Toisaalta kertoja vaikuttaa aikuiselta ja Liisa on kuin lapsi.

“Pieni kaninjahtaaja Liisa,
jätä napit jo rauhaan”

Mieli alkaa assosioida Lewis Carrolin nonsense-romaanin Liisa ihmemaassa ja rockin psykedeliakauden klassikon Jefferson Airplanen White Rabbitin suuntaan.

Litku on vienyt kuuntelijan kaninkolon kautta ihmemaahan.

Litku Klemetti: Tule rakkauteen

Sanna "Litku" Klemetin gradu MITÄ ON UNDIE? - Jaettu estetiikka ja kokeellisuus suomalaisessa undergroundmusiikissa 2010-luvulla

Frank Zappa: We´re in Only for the Money

Jefferson Airplane: White Rabbit