Hyppää pääsisältöön

Live-Tetzlaff ei aivan vakuuta

Viulisti Christian Tetzlaff on paitsi Ondine-yhtiön luottoartisti myös säännöllinen vieras Helsingin orkesterien solistina. Radion sinfoniaorkesterin solistina Tetzlaff kävi muun muassa viime lokakuussa, soittamassa Béla Bartókin kaksi viulukonserttoa. Nyt Ondine on julkaissut levyn, joka häveliäästi ilmaistuna perustuu noihin konserttiesityksiin, eli sisältää myös yleisöttömiä paikkauksia. Gramophone-lehden kollegat ennättivät kehua levyn maasta taivaisiin, mutta itse en ole yhtä vakuuttunut.

Bartok / Lintu & Tetzlaff
Bartok / Lintu & Tetzlaff Uudet levyt

Bartókin ensimmäinen viulukonsertto on nuoruuden puolivalmiste, toinen kypsän kauden tuotantoa. Kumpikin on vaikea ja harvoin soitettu, mikä kuuluu jopa kokeneen ja teknisesti varman Tetzlaffin soitossa. Musiikki ei niin sanotusti istu, ja Tetzlaff selvästi joutuu työstämään teknisesti kiperimpiä kohtia sekä yhteissoittoa orkesterin kanssa. Kenties siksi soitto tuntuu levottomalta silloinkin, kun Bartókin sävelkieleen sopisi täsmällisyys tai pelkistäminen. Aksenttiin päättyvissä juoksutuksissa on usein rytmistä klappia, pariäänirevittelyissä hartsi pöllyää ja ääni särkyy, ja jopa ykköskonserton alun herkkä melodiikka on aluksi suuntaa vailla. Osa levottomuudesta menee konserttitilanteen piikkiin - ainakin se miten oppilasmaisesti Tetzlaff prässää kakkoskonserton sisääntulossa.

Toki konserttitilanne ja tuore materiaali tuovat esiin myös Tetzlaffin hyveitä. Muutamat korkeat fortissimot iskeytyvät korviin jumalaisina, ja soitto kauttaaltaan on herkkää, dynaamista, välillä vereslihaista, ja suvantopaikoissa äärimmäisen kaunista. Kakkoskonserton hitaan osan loppu on Bartókin tuotannon sulokkainta antia, ja levyn huippukohta.

Orkesterille Bartókin konsertot, etenkin se myöhäisempi, ovat turvallisempaa soitettavaa, kun vuoroin saa paahtaa muhevasti yhdessä ja vuoroin asetella yhteensopivia detaljeja läpikuultavasti päällekkäin ja lomittain. Hannu Lintu ja RSO hallitsevat tämän puuhan, ja tarjoavat Tetzlaffille myös sen turvan, mitä soolostemma ei tarjoa. Erityiskiitoksen ansaitsevat RSO:n vasket kakkoskonserton lopun hirnumisesta, joka sujuu viiltävän tarkalla huumorilla.

Rohkaisevaa levyssä on se, että melko tavallisesta Musiikkitalon konserttiäänityksestä saadaan miksattua rikas ja muheva orkesterilevy. Akustiikan, orkesterin, Ylen ääniporukan ja Enno Mäemetsin yhteistoiminta on asettunut uomiinsa. Mutta muutama äänityspäivä lisää konserttien jälkeen, ja musiikki olisi ehkä saanut lisää rauhaa, linjaa ja tarkkuutta.

Béla Bartók: Viulukonsertot nro 1 ja 2. - Christian Tetzlaff, viulu, ja RSO/Hannu Lintu. (Ondine, ODE 1317-2)

Kuuntele Uudet levyt 24.4.2018, toimittajana Kare Eskola.

  • Chiaroscuro-kvartetin karheat tulkinnat tekevät vaikutuksen

    Chiaroscuro-kvartetin karheat tulkinnat tekevät vaikutuksen

    Vuonna 2005 perustettu Chiaroscuro-kvartetti (Alina Ibragimova ja Pablo Hernán Benedí, viulu, Emilie Hörnlund, alttoviulu, Claire Thirion, sello) on aiemmilla äänitteillään viihtynyt pitkälti wieniläisklassisen ohjelmiston parissa.

  • Langgaardin haltioitunutta kamarimusiikkia

    Langgaardin haltioitunutta kamarimusiikkia

    Rued Langgaardin (1893–1952) massiivisessa yli 400 teosta käsittävässä tuotannosta riittää halukkaille pöyhittävää vielä pitkäksi aikaa.

  • Tuttua ja tuntemattomampaa Coplandia

    Tuttua ja tuntemattomampaa Coplandia

    BBC:n filharmonisen orkesterin sekä kapellimestari John Wilsonin yhteistyö Aaron Coplandin (1900–1990) verraten laajan orkesterituotannon parissa jatkuu. Neljännessä julkaisussa huomio keskittyy erityisesti säveltäjän lähes neljänkymmenen minuutin kestoiseen kolmanteen sinfoniaan.