Hyppää pääsisältöön

Oramo muhinoi Florent Schmittin musiikissa

Florent Schmitt on se ranskalainen impressionisti, josta kukaan ei ole koskaan kuullut. Levy-yhtiö Chandos on kuitenkin ottanut asiakseen julkaista Schmittin tuotantoa, ja laittanut asialle peräti BBC:n sinfoniaorkesterin ja Sakari Oramon. Kaksi orkesterisarjaa balettinäytelmästä Antoine et Cleopatre sekä toinen sinfonia saivat ainakin minut tarkistamaan, miksi ihmeessä Schmitt on niin tuntematon.

Florent Schmitt / BBC:n SO / Oramo
Florent Schmitt / BBC:n SO / Oramo Uudet levyt

Syy selvisi pian. Florent Schmitt ei ollut ihan natsi, mutta kuitenkin saksalaismielinen, mikä Ranskassa toisen maailmansodan aikana ja jälkeen johti Florent Schmittin hyljeksimiseen. Asiaa ei auttanut, että Schmitt harjoitti myös musiikkikriitikon ammattia suorasukaiseen tyyliin. Nyt kun pöly on laskeutunut sekä oikeilla että kulttuurin taistelutantereilla, Florent Schmittin musiikkia voi kuunnella melkein pelkkänä musiikkina.

Tyylillisesti Schmitt on impressionisti, mutta kollegoita tuhdimpi orkesterisatsi ja linjakkaampi melodiikka vihjaavat myös Richard Straussin ja Wagnerin suuntaan. Antoine et Cleopatre -spektaakkelin musiikki sisältää myös egyptiläistä eksotiikkaa, joka haiskahtaa jopa brittiläiseltä light music -tyyliltä. Muutenkin kyseessä on eräänlainen best of -valikoima 1900-luvun alkupuolen mehevimmistä vaikutteista. Kimmellys ja puupuhallinvärit saavat tukea muhevista bassoista ja laveista vaskista; harmoniassa impressionistinen kellunta vuorottelee ryhdikkäämmän ja suuntaavamman tonaalisuuden kanssa; rytmiseksi äityessään Schmitt yhdistää impressionistien turmeltuneet tanssit napakkaan iskutukseen.

Kaikki tämä tarkoittaa, että kunnon orkesterilla kunnon tilassa Florent Schmittin orkesteriteokset ovat soinnillista hekumaa. Siksi en ihmettele, että Sakari Oramon johtama BBC:n sinfoniaorkesteri tarttuu niihin ahnaasti. Orkesteri nauttii musiikista kuin hyvästä ateriasta, ja kuulijallekin riittää. Orkesterisarjojen karaktäärikappaleet ovat kuin tarkasti aseteltuja, selvämakuisia alkupaloja, mutta sinfoniakaan ei turvota, koska Oramo pitää soinnin kuohkeana ja aksentit kirkkaina. Ison orkesterin tarkkuus laveasointisen musiikin parissa kertoo, että Oramo on hoitanut hommansa hienosti Lontoossa.

Sointiherkuttelun jälkeen Florent Schmittin musiikin levyttäminen tuntuu kannatettavalta hankkeelta, mutta olo on silti tyhjä. Jos haluaa korvien lisäksi ravita myös sielunsa, pitää kuunnella jotain särmikkäämpää, rikkinäisempää ja inhimillisempää.

Florent Schmitt: Orkesterisarjat nro 1 ja 2 baletista Antoine et Cléopatre; Sinfonia nro 2. - BBC:n SO/Sakari Oramo. (Chandos, CHSA 5200)

Kuuntele Uudet levyt 24.4.2018, toimittajana Kare Eskola.