Hyppää pääsisältöön

Kuinka lukion matematiikkaa kannattaa opiskella digitaalisesti? Hackabi-kilpailussa etsittiin ratkaisuja sähköistymisen ongelmiin

Nuoret ideoivat lukion matematiikan oppimiseen sähköisiä oppimisympäristöjä Hackabi-kilpailussa
Hackabi-kilpailun tiimit hiovat kilpailuideoitaan. Nuoret ideoivat lukion matematiikan oppimiseen sähköisiä oppimisympäristöjä Hackabi-kilpailussa Kuva: Rosa Lehtokari/Yle Abitreenit,ylioppilaskirjoitukset,Reaktor

Lukion matematiikan opiskelussa puhaltavat uudet tuulet, kun oppiaineen ylioppilaskoe sähköistyy keväällä 2019. Lukioissa ei olla jämähdetty vanhoihin opiskelukäytäntöihin – sen todisti myös kevään 2018 Hackabi-kilpailu.

Hackabi-kilpailu viritti osallistujatiimejä kehittämään matematiikan opiskeluun uudenlaisia sähköisiä oppimisympäristöjä. Idea oli selkeä – kilpailijat olivat huomanneet lukion matematiikan opiskelussa puutteita, joihin he lähtivät itsenäisesti rakentamaan konkreettisia ratkaisuja. Hackabi huipentui finaalipäivään Reaktor Innovations Oy:n toimistolle, jossa osallistujat kehittivät ehdotuksiaan eteenpäin yhtiön asiantuntijoiden avustuksella.

– Me halusimme löytää sen porukan, joka painii näiden asioiden parissa ja ne tavat, mitkä olisivat heille parhaat oppimisen kannalta. Tämä porukka on siinä parempia asiantuntijoita kuin mitä itse olemme, Reaktor Innovations Oy:n senior designer Ville Mäenpää kuvailee.

Ehdotuksissa nousi esiin ratkaisuja opiskelijoiden tarpeisiin monella saralla. Kilpailijat kaipasivat työkaluja muun muassa matemaattisen tekstin kirjoittamiseen tietokoneella, sekä verkkoympäristöjä matematiikan tehtävien tai kokeiden harjoitteluun. Tiimien yhteistyö oli saumatonta, vaikka mukana olikin osallistujia todella erilaisilla kokemustaustoilla.

Olemme oppineet täällä todella paljon. Itse en edes puhuisi kilpailusta, sillä jos aletaan kilpailemaan opiskelussa, ei voi päästä kovin pitkälle. Tulimme hakemaan kokemusta ja verkostoitumaan.― Juho Räsänen, Mathype-osallistujatiimi

Kukapa tietäisi lukion matematiikan sähköiseen kokeeseen valmistautumisesta enemmän, kuin ne, jotka kokeeseen parhaillaan harjoittelevat. Kilpailuehdotukset olivat täynnä rohkeutta, raikkaita ideoita ja kokemuksen syvää rintaääntä.

– Kukaan ei oikein tee tunneilla tehtäviä sähköisesti. Ongelmana on se, että ei ole kunnollista, sähköistä työkalua kirjoittaa matemaattista tekstiä. Digitaalisuus on monille jopa vähän pelko, ja me haluamme poistaa tämän pelon, kertoo Abidocs -tiimin Eemil Praks.

Sähköinen tulevaisuus herättää mielipiteitä

Kynä ja paperi ovat pian historiaa matematiikan ylioppilaskokeessa. Monelle lukiolaiselle matematiikan opiskelu tuntuu silti kaikkein luontevimmalta perinteisesti vihkoon laskemalla. Kuinka tiimit pyrkivät ottamaan tämän huomioon?

– Moni saattaa käyttää kynää ja paperia siksi, että sähköisten järjestelmien käyttö on nykyisellään vähän kökköä. Kaikki eivät välttämättä osaa käyttää kaavaeditoria tai kirjoittaa matemaattista kieltä, niin tämän ideamme olisi tarkoitus lukion alusta alkaen opettaa teknologisia oppimisympäristöjä. Silloin niiden käyttöön harjaantuisi lukion alusta asti, summaavat Future maths -tiimin Jessica Komulainen ja Heikki Koskiniemi.

Myös tulevaisuuden työelämätaidot on otettava huomioon. – Paperiseen vihkoon tekeminen on ehdottomasti myös tärkeää, mutta realiteetti on se, että kun ylioppilaskoe sähköistyy, on pakko opiskella sähköisiä järjestelmiä. Työelämässäkään harva asia tehdään enää kynää ja paperia käyttäen. Lukioiden pitää pystyä heijastamaan niitä rakenteita, mitä muualla yhteiskunnassa on, Vertmatti -alustallaan Hackabi-kilpailuun osallistunut Joni Lehtola tiivistää.

Finaali kokosi kilpailutyöt yhteen

Hackabi-päivä huipentui tiimien loppuyhteenvetoihin sekä tuomariston pisteytykseen. Päivä sisälsi paljon tekemisen meininkiä ja tunnelmasta huokui innostuneisuus. Tiimien työskentely koettiin niin hedelmälliseksi, että kilpailijoiden ja järjestäjien yhteistyö tulee jatkumaan myös tulevaisuudessa.

Kilpailun voitti lukiolainen Camilla Hänninen. Hänen kilpailutyönsä on oppimisympäristö, jossa voi testata omaa oppimistaan harjoittelemalla matematiikan kokeita.

– Omassa opiskelussani huomasin sen, että itsensä testaaminen on todella hyvä tapa oppia. Ideani tarkoitus on se, ettei opiskelijan tarvitse keskittyä mihinkään muuhun kuin tehtävien tekemiseen.

Päivä oli voittajalle antoisa. – On ollut todella kiva päivä kivojen ihmisten kanssa. Tunnelma on ollut kohdallaan, Hänninen summaa.

Kilpailutöiden kekseliäisyys ilahduttaa myös Abitreenien tuottaja Mika Salomaata. Tuomaristossa toimiminen antoi hänelle hyvän yleiskuvan kilpailun korkeasta tasosta.

– Oli hienoa huomata, kuinka osallistujat osasivat yhdistää tuotteidensa käyttäjäystävällisyyden, pedagogiikan ja teknisen toimivuuden. Heillä oli kunnianhimoa ja korkea halu tarjota uutta ja toimivaa. Oli mahtavaa, kuinka he aidosti halusivat saada aikaan kehitystä matematiikan opiskelussa, Salomaa tiivistää.

Hackabi -kilpailun tiimit seisovat yhteiskuvassa.
Hackabi-kilpailun tiimit aikovat jatkaa yhteistyötä matematiikan parissa myös jatkossa. Hackabi -kilpailun tiimit seisovat yhteiskuvassa. Kuva: Rosa Lehtokari/Yle hackathon,Abitreenit,Reaktor,matematiikka

Kuinka lukion matematiikkaa pitäisi sinun mielestäsi opiskella digitaalisesti? Kommentoi alas!

Kommentit

Abitreenit

Seuraa Abitreenejä Instagramissa: @abitreenit

  • Navigaatiokuva aineelle Biologia.
    Navigaatiokuva aineelle Biologia. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Elämänkatsomustieto.
    Navigaatiokuva aineelle Elämänkatsomustieto. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Englanti.
    Navigaatiokuva aineelle Englanti. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Espanja.
    Navigaatiokuva aineelle Espanja. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Filosofia.
    Navigaatiokuva aineelle Filosofia. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Fysiikka.
    Navigaatiokuva aineelle Fysiikka. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Historia.
    Navigaatiokuva aineelle Historia. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Italia.
    Navigaatiokuva aineelle Italia. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Kemia.
    Navigaatiokuva aineelle Kemia. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Latina.
    Navigaatiokuva aineelle Latina. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Maantiede.
    Navigaatiokuva aineelle Maantiede. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Matematiikka.
    Navigaatiokuva aineelle Matematiikka. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Portugali.
    Navigaatiokuva aineelle Portugali. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Psykologia.
    Navigaatiokuva aineelle Psykologia. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Ranska.
    Navigaatiokuva aineelle Ranska. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Ruotsi.
    Navigaatiokuva aineelle Ruotsi. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Saame.
    Navigaatiokuva aineelle Saame. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Saksa.
    Navigaatiokuva aineelle Saksa. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Suomi.
    Navigaatiokuva aineelle Suomi. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Terveystieto
    Navigaatiokuva aineelle Terveystieto Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Uskonto.
    Navigaatiokuva aineelle Uskonto. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Venäjä.
    Navigaatiokuva aineelle Venäjä. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Yhteiskuntaoppi.
    Navigaatiokuva aineelle Yhteiskuntaoppi. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Äidinkieli.
    Navigaatiokuva aineelle Äidinkieli. Abitreenit