
Kino Tulioon kokoontui 18.4.2018 ääni-ilmaisusta ja dokumenteista kiinnostuneita uusia ja vanhoja tekijöitä yhteisen intressin äärelle.
Ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua kun Suomen Shortdox - finaalissa kamppailivat 10 teosta ja tekijää, joilla kaikilla oli eri aiheet, teemat ja taustat, mutta yhteinen ambitio, jota voisi luonnehtia haluksi tarjota elämyksellinen näkökulma maailmaan audion keinoin.
Kansallisen finaalin voitti Ålands Radiosta virkavapaalla oleva tuottaja ja journalisti Nina Eriksén, teoksellaan Is - det som bär och brister.

Nina on tehnyt radiodokumentteja aiemmin mm. alkoholismista ja syövästä. Ninan mukaan radiodokumentissa on oltava tiettyjä peruskiviä: mielenkiintoinen ja monitasoinen aihe, jännitys, mainio äänimaisema ja sopiva musiikki, joka vie kuuntelijaa eteenpäin.
Minusta dokumenttien ja syvähaastattelujen merkitys korostuu ajassa joka pyörii yhä nopeammin.
- Jää-aihe sai alkunsa siitä että luistelusesonki oli alullaan. Avojääluistelu vie mennessään. Se on jännittävä
ilmiö, sekä hauras että kestävä samaan aikaan. Tarkoituksena oli ottaa kuuntelija mukaan mutkittelevalle luistinretkelle.
- Tunsin itseni todelliseksi ääninörtiksi maatessani pitkin pituuttani jäällä äänittämässä jänniä naksahduksia ja loksahduksia. Toivon että kuuntelija tulkitsee teokseni omalla tavallaan, omin sisäisin kuvin. Tuomaristo on ilmeisesti tämän aistinut kuuntelun aikana. Olen erittäin kiitollinen ja toiveikas Oslon Shortdox-finaalin suhteen toukokuussa.
Poeettinen ja ehjä, kirkas kokonaisuus. Kokemuksellinen, lämpötilan voi suorastaan kuulla. Kuulija itse saa määritellä, mistä tämä kertoo. Radiofonisesti tasapainoinen - äänimaisema, puhe, musiikki ja rytmi pelaavat yhteen.

Tuomaristo jakoi kaksi samanarvoista kunniamainintaa Suomen Shortdox-edustajan valinnan lisäksi. Toinen huomioiduista teoksista oli yleisöäänestyksellä finaaliin valittu 26-vuotiaan DJ:n ja tanssinopettaja Yasu Jukkolan teos 1997, joka käsittelee identiteettiä ja adoptiovanhempien kohtaamista.
Tuomaristo luonnehti teosta seuraavasti: “Tekee lempeästi valkoisuuden näkyväksi. Päähenkilön puheen rytmistä tulee vilpitön ja henkilökohtainen vaikutelma. Teos on humoristinen ja vakava yhtä aikaa. Vuosiluvut luovat hyvän kehyksen tarinalle. Loppu saa kaipaamaan jatko-osaa.”

Toinen kunniamaininta jaettiin media-alan moniottelija Hanna-Mari Kuivalaiselle teoksesta Lol syö paskaa, joka kertoo trollauksesta trollauksen keinoin. “Ajankohtainen ja ajatuksia herättävä teos. Päähenkilö on sopivasti ristiriitainen. Trollaa sopivasti kuulijaansa ja saa aikaan hämmentynyttä naurua.”
Tiedoksi
- Kaikki Shortdox 2018 -kilpailuun osallistuneet teokset on kuunneltavissa täältä
- Radion julkaisukynnyksen ylittäneet työt esitetään Yle Radio 1:ssä Äänitarina ohjelmapaikalla maanantaisin klo 18.10 ja uusitaan torstaisin klo 22.55
- Pohjoismainen Shortdox-finaali järjestetään Oslossa Norjassa 3.5.2018