Hyppää pääsisältöön

Miksi Wilko nauraa? Julien Temple teki dokumenttielokuvan kuolemaa odottavan kitaristin ekstaasista elämän edessä

Wilko Johnson nauraa. Kuva dokumenttielokuvasta The Ecstasy of Wilko Johnson.
Wilko Johnson katselee tähtiä kotinsa ullakolla. Wilko Johnson nauraa. Kuva dokumenttielokuvasta The Ecstasy of Wilko Johnson. Wilko Johnson,musiikkielokuvat,dokumenttielokuvat,kitaristit,rock,Dr. Feelgood,Julien Temple,teeman rockdokumentit

Tällä tarinalla on onnellinen loppu.

Dr. Feelgoodin legendaarinen kitaristi, muusikko Wilko Johnson kuuli alkuvuonna 2013 sairastavansa haimasyöpää. Hänelle ilmoitettiin, että kasvainta ei voi leikata. Elinaikaa luvattiin 10 kuukautta.

Kuolemantuomion saanut Wilko Johnson tunsi yllättäen olonsa euforiseksi. Olemassaolo tuotti hänessä ekstaattista riemua. Siis elämä on tässä ja nyt.

Elokuvaohjaaja Julien Temple alkoi seurata Wilko Johnsonin loppuelämää ja kuolemaan valmistautumista vuonna 2013. Tämä istahti kotipaikkansa Canvey Islandin rantatörmälle, aloitti shakinpeluun kuoleman kanssa ja ryhtyi selittämään suhdettaan elämään.

Lopputulos, The Ecstasy of Wilko Johnson, ei oikeastaan ole musiikkidokumentti vaan elämän ja kuoleman oppitunti, opettajana Wilko Johnson, tyylilajina ekstaasi. Opetukset ovat yksinkertaisia, ja niitä kaikkein tärkeimpiä.

Elämän, kuoleman ja niiden välisen limbon lisäksi puheenaiheina ovat muun muassa uskonnot, yksinäisyys, John Miltonin Kadotettu paratiisi, William Shakespeare, muinaisislantilainen kirjallisuus, tähtitiede, Japani, opettamisen ja lukemisen ihanuus, Game of Thrones, Roger Daltrey, LSD, rock'n'roll – ja rakkaus.

Wilko Johnson lavalla Japanissa. Kuva dokumenttielokuvasta The Ecstasy of Wilko Johnson.
Bye bye bye bye... Jäähyväiskeikka Japanissa keväällä 2013. Wilko Johnson lavalla Japanissa. Kuva dokumenttielokuvasta The Ecstasy of Wilko Johnson. Wilko Johnson,kitaristit,rock,The Ecstasy of Wilko Johnson

Elokuva on myös ehtaa Julien Templeä: villisti ja vapaasti arkisto- ja lainamateriaalia käyttävä rytminen ilotulitus, jossa on kuvastoa muun muassa Andrei Tarkovskin, Sergei Paradžanovin, Ingmar Bergmanin, Jean Cocteaun, Michael Powellin, Luis Buñuelin ja Friedrich Wilhelm Murnaun elokuvista. Elävää kuvaa kuolemasta.

Saatuaan syöpädiagnoosin Wilko Johnson päätti ensimmäiseksi lähteä Japaniin. Hän etsi mielenrauhaa Kioton temppeleistä ja yritti keskittyä hetkeen tässä ja nyt, mutta hän teki myös jäähyväiskeikkoja, joilla euforinen japanilaisyleisö itki, nauroi ja lauloi mukana: "Bye bye bye bye!" Kuoleman läheisyys teki yksinäiseksi samalla kun se auttoi nauttimaan jäljellä olevasta elämästä.

Nyt me tiedämme, että Wilko Johnson ei kuollutkaan 10 kuukauden kuluttua. Odotettuaan viikatemiestä puolitoista vuotta hän sai toisen mahdollisuuden. Suomessa hän keikkaili viimeksi huhtikuun 2018 alussa.

Elokuva valmistui vuonna 2015. "Pudottaudun hitaasti kuin laskuvarjolla takaisin normaalielämään", Wilko Johnson kommentoi lopussa. "Toivottavasti jotain siitä, mitä opin, pysyy mukanani."

Julien Temple on ohjannut useita loistavia musiikkielokuvia, myös Wilko Johnsonin vanhasta bändistä Dr. Feelgoodista kertovan Oil City Confidentialin. Templen elokuvista Lontoo, uusi Babylon on ehkä vauhdikkaampi, Oil City Confidential energisempi, The Filth and the Fury rosoisempi – mutta missään ei ole niin onnellista loppua kuin tässä.

Kuolema saa odottaa, vielä hetken.

  • The Ecstasy of Wilko Johnson, Britannia 2015. Dokumenttielokuva, ohjaus Julien Temple. Ensiesitys Teemalla 27.4.2018 klo 20.00. Areenassa 30 vuorokautta.

  • Blow-up ja todellisuuden häilyvyys: kuvaaja ja kuvaajan kuvaaja Teemalauantaissa

    Teemaillassa Blow-up-elokuva ja dokumentti sen kuvaajasta

    Teemalauantai esittää valokuvan keväässä modernin elokuvan merkkiteoksen Blow-up, jonka pääosassa on valokuvaaja, sekä dokumenttielokuvan tämän elokuvan kuvaajasta Carlo Di Palmasta. Upeasti kuvatusta, valokuvaamisen ja todellisuuden taltioinnin problematiikkaa pohtivasta elokuvasta esitetään ensi kertaa HD-kopio.

  • Raghu Rai – muotokuva mestarikuvaajasta

    Valokuvaaja tarkkailee maailmaa lempeästi ja terävästi

    Sanotaan, että valokuvat ovat usein ottajansa näköisiä. Jos katsoo arvostetun intialaisen kuvajournalistin Raghu Rain valokuvia, piirtyy mieleen kuva ammattilaisesta, joka suhtautuu maailmaan lempeydellä, mutta myös terävyydellä ja tarkkuudella, kirjoittaa Hannamari Shakya.

Yle Teema