Markus Kajo
Yle
Jos alkaa muistella tai miettiä, että mikä on äes kiinaksi, eikä pääse heti tarkistamaan sitä, niin ärsyyntyy itsen pään sisällä. Monia muitakin harmeja elämässä on, mutta riittäköön tuo äesesimerkki tällä kertaa.
Harmien vastakohdaksi elämässä on myös joitakin iloja. Voisi olla esim kokki korvasienihöyryjen sekavuustilassaan työntänyt itsen ruoka-annoksen kolmanteen perunaan hammastikun, mutta kun itse ei jaksaisi syödä sitä kolmatta perunaa, niin ei saisikaan hammastikkua kitalakeensa!
Minun kohdalleni on kuitenkin viimeksi osunut eri ilo kuin se hammastikuttoman kitalaen ilo.
On se eri ilo nimeltään Salaa hyvät naapurit.
Asun talossa, joka sijaitsee.
Kun menen jostain sijaitsemattomasta paikasta takaisin kotiin, joudun ohittamaan pari muuta taloa.
Jo ensimmäisessä talossa minua on hyvän aikaa ilahduttanut 3. kerroksen naapuri, joka on salaa, kaikessa hiljaisuudessa hankkinut kissan (kiinaksi 猫 - ¨Mao¨).
Ja asunnossa on myös pieni saunan ikkuna.
Usein kun tulen kotiin, kissa (猫 ) istuu ikkunalaudalla ja katselee sieltä maailman menoa. Miltei aina pysähdyn joksikin aikaa, ja juttelen kissalle hiljaisella äänellä. Ja rauha virtaa sieluuni kuin Don.
Naapuria, joka omistaa kissan, en ole koskaan nähnyt. Ehkä häntä ei ole olemassakaan. Mutta kissa (¨Mao¨) totisesti on, ja tuo elämääni paljon iloa.
Enemmän kuin kukaan muu osaa arvatakaan.
Vaan ei tässä vielä kaikki. (Puolet vasta, pikemminkin.)
Jatkaessani sijaitsevaa kotiani kohti joudun ohittamaan asunnon, jonka asukkaat pitävät verhot auki touhutessaan jotain keittiössä.
Kävelytien ja ikkunan suhde on sellainen, että ohi pintellessään vaistomaisesti väkisinkin vilkaisee ikkunaa kohti, kun silmän nurkassa näkyy liikettä.
Tällä tavalla olen huomannut, että asunnon ihmiset (lapsia ja aikuisia) touhuilevat varsin usein yhdessä.
Ohikulkemisen hetki on niin pikaisesti kiitävä, ettei ehdi kunnolla tajuta, mitä pöydän ääressä touhutaan, mutta luulen, että joulun aikaan tehtiin joulukoristeita, pääsiäisen aikaan jotain pääsiäisjuttuja jne. Ei mitään maatakaatavaa - vaan pikemminkin juuri päinvastoin, perustaa luovaa, juuria, muistoja kasvattavaa.
En tiedä mistä johtuu, mutta minulle tulee äärettömän lämmin olo, kun aistin ja osin näenkin perheen puuhailevan yhdessä jotain pientä vuodenaikaiskivaa.
Kivitalojen keskellä on tuo yksi inhimillisen lämmön lähde, josta riittää säteilyä ohikulkijoillekin.
Vien lämpöosuuteni mukanani asuntooni ja olen hyvällä mielellä sen ansiosta. Oikeesti siis. Ja pitkään.
Sivuilo: Kaup. keppiosaston istuttama hyvä punapäinen keppi. Sydän hyrisee kun näkee näin hyvän kepin!!
Jos minun täytyisi löytää joku musiikki (miksei pari-kolmekin) kuvaamaan tunnelmaa, jonka 3. kerroksen saunan ikkunalaudalla istuva 猫, ja kotitien varrella, asuntonsa uumenista tietämättään lämpöä huokuva perhe luovat minuun, niin tässä olisi kolme yritystä.
Tuosta ekasta tekivät Pedro Hietanen ja Harri Marstio aikoinaan version, joka ei ole yhtään nolo sekään.
Marstion äänellinen sukulaissielu L. Cohen olisi saattanut olla monten mielistä parempi versio keskimmäisestä kappaleesta, kuin tässä oleva A cappella -versio, mutta minkäs teet, kun koetin löytää vaihtelua, ja kenties löin kirveeni kiveen, päk.
Viimeisessä kappaleessa bändin viimeistä piirtoa myöten hiottu koreografia ja yleisön intomielisyys yhdistyvät kauniiksi taidenautinnoksi..
[https://youtu.be/pkZdl2SYyNA]
[https://youtu.be/LRP8d7hhpoQ]
[https://youtu.be/NoN6AKPGkBo]
..Toivoo:
Nimim. yksi monten puolesta.
