Laila Tarpila
Yle
Huhtikuun 26. päivän vastaisena yönä valkoisten joukot yöpyvät luvatta Kuulan taitelijaperheen kotona samalla kun pariskunta viettää vielä yhden yön pihakellarissa. #musiikinkevät1918
Valkoisten joukot olivat vapauttaneet Säiniön varhain aamulla 24. päivänä huhtikuuta. Vapautusta edeltäneet kauhun tunnit olivat nyt takana. Alma ja Toivo Kuula päättivät varmuuden vuoksi viettää vielä yhden yön kellarissa.
Kuukausia jatkuneen piinallisen odottamisen jälkeen Toivo hän ei pystynyt nukkumaan ja lähti tarkastamaan ympäristöä. Hän löysi kotinsa pullollaan lepääviä valkoisia ja harmitteli likaantuvia huonekaluja, mutta oli myös iloinen kuullessaan kotipuolen murretta.
"Eilen oli illalla vielä puhetta siitä, että mahdollisesti punaset tekevät vielä jonkun hyökkäyksen kylään, kun valkoiset jättävät vaan vähäisen voimia tänne ja alkavat marssin Viipuria kohden. Siitä syystä siirryimme vielä yhdeksi yöksi kellariin ja Pulkkisen herrasväki tuli mukaan.
Aamulla klo neljä menin katsomaan onko kaikki rauhallista ja huomattiin silloin että meidän salimme lampussa paloi tuli. Lähdin sisälle. Siellä oli miehiä lattiat täynnä. Hain käsiini päällikön ja löysin hänet nukkumasta makuuhuoneesta.
Ilmoitin hänelle kuka olen ja kysyin mistä syystä hän oli päästänyt miehensä meidän huoneisiin.
Hän kertoi tulleensa yöllä Kämärän asemalta, jonka olivat valloittaneet ja hakeneensa miehilleen sopivaa paikkaa, mutta kun ei löynnyt ja meidän asunto oli tyhjänä eikä vahditkaan puhuneet mitään, niin antoi hän miestensä tulla sisään.
En suorastaan tahtonut käydä häntä nuhtelemaankaan tästä, vaikka kyllä pidän sopimattomana luvatta tunkeutua toisen asuntoon ja miehistönsä liata ja pilata hienot huonekalut jne., mutta sanoin kyllä että olisi paras tehdä toisen kerran ennenkun sallii miestensä astua taiteilija-kotiin, kysyä siihen lupa.
Sovimme hänen kanssaan kuitenkin ja miehet luvultaa 140 makailivat rauhassa klo kahdeksaan asti. Heitä oli sijoitettu kaikkiin huoneisiin, saunaan ja ullakolle.
Minun pyssyni olivat vetäneet esiin, mutta eivät vieneet. Sain luvan sen säilyttämiseen. Poistuessaan veivät miehet meiltä yhtä ja toista pikkukapinetta, mm. kahvipannun ja jättivät jälkeensä 1 kiväärin, 11 patruunaa, 1 huovan, 2 alushousut ym. joista tein kohta ilmoituksen.
Nämä miehet olivat kaikki eteläpohjalaisia, Seinäjoelta, Ilmajoelta, Kurikasta ja Jalasjärveltä. Minut he tunsivat suurimmalta osalta. Hauskalta tuntui saada kuulla kotipuolensa murretta.
Tänään on pommitettu Viipuria ankarasti. Suuret tykit ovat joka puolelta kumahutelleet, suuria tulipaloja on ollut ja nyt illalla räjähti punasten dynamiitti-varastot, saarella eteläpuolella Viipuria sellaisella voimalla, että luulimme täällä Säiniöllä meidänkin rakennuksen menevän läjään.
Hurjasti rätisee kuularuiskut ja kiväärit. Tänä aamuna olivat meidän väkemme - mitenkä ihanalta tuntuu sanoa näin - vallanneet Papulan vuoren ja sieltäpäin tekivät kovaa tuhoa. Mutta Viipuri on niin hyvin varustettu, että aivan äkkiä se ei mene.
Suokoon Jumala, ettei kaupunki pahoin tuhoutuisi."
Seuraa Alma ja Toivo Kuulan elämää sisällissodan kuukausina 1918 Säiniöllä ja Viipurissa.
Lähteet
Kansalliskirjasto. Toivo Kuulan kirjeet.
Koivisto, Juhani: Tuijotin tulehen kauan, Toivo Kuulan lyhyt ja kiihkeä elämä. WSOY. Porvoo 2008.
Linkit
Wikiwand Säiniö - Yläsäiniö
Ylen verkkoartikkelikokoelma Haluatko ymmärtää mitä Suomessa oikein tapahtui vuonna 1918?
Museovirasto CC BY 4.0
