Hyppää pääsisältöön

Blow-up ja todellisuuden häilyvyys: kuvaaja ja kuvaajan kuvaaja Teemalauantaissa

David Hemmings ja Veruschka, valokuvaaja ja malli, Michelangelo Antonionin modernissa elokuvaklassikossa Blow-up (1966).
David Hemmings ja Veruschka, valokuvaaja ja malli, elokuvassa Blow-up (1966). David Hemmings ja Veruschka, valokuvaaja ja malli, Michelangelo Antonionin modernissa elokuvaklassikossa Blow-up (1966). Blow-Up – erään suudelman jälkeen,David Hemmings,Michelangelo Antonioni,Teemalauantai,elokuvat

"Eikö sinun pitänyt olla Pariisissa?"
"Minä olen Pariisissa."

Teemalauantai esittää valokuvan keväässä elokuvan Blow-up, jonka pääosassa on valokuvaaja, sekä dokumenttielokuvan tämän elokuvan kuvaajasta Carlo Di Palmasta. Upeasti kuvatusta, valokuvaamisen ja todellisuuden taltioinnin problematiikkaa pohtivasta elokuvasta esitetään ensi kertaa HD-kopio.

Michelangelo Antonionin ohjaama Blow-up on murhamysteeri svengaavasta Lontoosta. 1960-luvulla se oli muodikas elokuva muodin maailman häilyvyydestä, 52 vuotta myöhemmin se on paaluttanut asemansa modernin elokuvan merkkiteoksena.

Elokuvan pääosassa on aikakauden kuuluisinta kuvaajaa David Baileyä muistuttava muotivalokuvaaja, jonka filmille tarttuu sattumalta jotain murhalta näyttävää.

Blow-up oli muodikas ja moderni elokuva, mutta siinä ei kyseenalaistettu pelkästään perinteistä elokuvakerrontaa vaan koko todellisuus. Kuvaa suurentamalla suhde todellisuuteen katkeaa, kohde katoaa, kuva hajoaa, ja Lontoo voi yhtä hyvin olla Pariisi.

Supermalli Veruschka toteaakin bileissä Lontoossa: "I am in Paris."

Blow-upin tapahtumia ja arvoituksellista loppukohtausta on analysoitu jo puoli vuosisataa, mutta kulttielokuvaksi se on kohonnut myös esteettisistä syistä. Se näyttää ja kuulostaa pirun hyvältä. Lontoon popvärejä ja mustavalkoista valokuvaa tyylikkäästi rinnastava elokuva on täynnä Zeitgeistia, ajan tuntua.

David Hemmings ja Vanessa Redgrave, päähenkilöt Michelangelo Antonionin modernissa elokuvaklassikossa Blow-up (1966).
Mies, nainen, Blow-up: David Hemmings ja Vanessa Redgrave. David Hemmings ja Vanessa Redgrave, päähenkilöt Michelangelo Antonionin modernissa elokuvaklassikossa Blow-up (1966). Blow-Up – erään suudelman jälkeen,Teemalauantai,David Hemmings,Vanessa Redgrave,Michelangelo Antonioni,elokuvat

Elokuvan pääosissa ovat Vanessa Redgrave, David Hemmings ja Sarah Miles, sivuosassa nähdään Veruschkan ja muiden mallien ohella myös nuori Jane Birkin. Ääniraidalla kuullaan Herbie Hancockin musiikkia, lisäksi tärkeässä konserttikohtauksessa soittaa Yardbirds kokoonpanossa, jossa ovat sekä Jimmy Page että Jeff Beck.

Elokuva perustuu hyvin löyhästi Julio Cortázarin novelliin Paholaisen kuola.

Blow-upin ensi-ilta oli USA:ssa joulukuussa 1966. Cannesissa elokuva voitti festivaalin pääpalkinnon toukokuussa 1967.

David Hemmings on valokuvaaja Thomas elokuvassa Blow-up – erään suudelman jälkeen
Blow-up: David Hemmings ja kamera. David Hemmings on valokuvaaja Thomas elokuvassa Blow-up – erään suudelman jälkeen Blow-Up – erään suudelman jälkeen,Teemalauantai,teeman elokuvat

Blow-upin jälkeen esitetään dokumenttielokuva Carlo Di Palma ja elämän värit (Acqua e zucchero: Carlo Di Palma, i colori della vita). Se on muotokuva elokuvaaja Carlo Di Palmasta (1925–2004), joka kuvasi pitkän uransa aikana paitsi Blow-upin myös suuren joukon muita huippuelokuvia.

Carlo Di Palman motto oli la luce, la luce, la luce – valo, valo, valo. Hänen kuuluisin työtoverinsa Michelangelo Antonionin ohella oli Woody Allen, jonka kanssa yhteistyö kesti vuosia.

Dokumentissa Di Palman töistä ja taiteesta puhuvat myös Bernardo Bertolucci, Ettore Scola, Francesco Rosi, Ken Loach, Wim Wenders ja Nikita Mikhalkov sekä lukuisat muut ystävät ja elokuvantekijät. Kertoja ja dokumentin tuottaja on kuvaajamaestron leski Adriana Chiesa.

Elokuvaaja Carlo Di Palma ja elokuvaohjaaja Michelangelo Antonioni. Kuva dokumenttielokuvasta Carlo Di Palma ja elämän värit.
Carlo Di Palma (vas.) ja Michelangelo Antonioni. Elokuvaaja Carlo Di Palma ja elokuvaohjaaja Michelangelo Antonioni. Kuva dokumenttielokuvasta Carlo Di Palma ja elämän värit. Michelangelo Antonioni,Teemalauantai,kuvaaja,elokuvaohjaajat,Carlo Di Palma,Carlo Di Palma ja elämän värit

Teemalauantai 28.4.2018: Kuvaaja ja kuvaajan kuvaaja

Klo 21.35 Blow up – erään suudelman jälkeen (Blow-up), Britannia 1966. Ohjaus Michelangelo Antonioni. Pääosissa David Hemmings, Vanessa Redgrave, Sarah Miles. HD-kopion ensiesitys. (16)
Blow-up on katsottavissa Areenassa vain suorana.
Klo 23.22 Carlo Di Palma ja elämän värit (Acqua e zucchero: Carlo Di Palma, i colori della vita), Italia 2016. Dokumenttielokuva, ohjaus Fariborz Kamkari. Suomen-ensi-ilta.
Areenassa 90 päivää.

Blow-upin edellinen esitys Teemalla oli syksyllä 2016.

Blow-up-elokuvan juliste.
Blow-up-elokuvan juliste. Blow-Up – erään suudelman jälkeen,Elokuvajuliste,Michelangelo Antonioni,Teemalauantai

Yle Teema