Hyppää pääsisältöön

Thirty Seconds To Marsin keikka tulvi hyväntuulista sielunhoitoa ja Jared Leton Suomi-rakkautta

Helsingin Jäähallissa nähtiin tilapäisesti duoksi typistynyt Thirty Seconds to Mars.

Thirty Seconds to Mars -yhtyeen keulahahmo Jared Leto. // Kuva: Juuli Aschan / YleX

Rock-messiaan elkein esiintyvä ja kaapumaiseen asuun sonnustautunut Jared Leto alkaa välittömästi piiskata Helsingin Jäähallin yleisöä hauskanpitoon.

Jared Leton seurana lavalla nähdään tällä kertaa vain hänen rumpaliveljensä Shannon. Yhtyeen kitaristi Tomo Miličević on jättäytynyt pois kiertueelta henkilökohtaisten syiden vuoksi, mutta Veljekset Leto -show ottaa Helsingin Jäähallin lavan haltuunsa vaivatta.

Laulaja komentaa faneja pomppimaan sielunsa kyllyydestä keikan avaavan Up In the Air -kappaleen tahtiin ja lupaa järjestää unohtumattoman show’n.

Stadionrockin sävyttämä yhteisöllisyyden riemukimara

Uusi America-albumi on Jared Leton eräänlainen tutkielma tämän päivän Amerikkaan ja amerikkalaisiin ihmisiin. Levy pui nykyisen maailmanmenon ongelmia, mutta sen taustalla säilyy tasaisen positiivinen pohjavire.

Jared Leto otti yleisönsä haltuun. // Kuva: Juuli Aschan / YleX

Levyllä Thirty Seconds To Mars valaa uskoa paremmasta tulevaisuudesta ja laulaa muuttuvista ajoista, mutta sen kantaaottavuus jää enemmänkin näennäispoliittisen sanahelinän tasolle. Siksi onkin hyvä, että yhtä pakollista Trump-mainintaa luukunottamatta keikalla yhtye keskittyy hauskanpitoon ja viihdyttämiseen, sillä sen Jared Leto hallitsee erinomaisesti.

Profeetan elkein Jared Leto huudattaa yleisöään, joka huutaa, kun kapellimestari komentaa. Keikka tuntuu yhdeltä suurelta fanien ja yhtyeen väliseltä yhteisöllisyyden riemukimaralta, kun hurmiolliset yhteislaulut venyttävät kappaleita lähes loputtomiin. Jared Leto rakastaa yhteisöllisyyttä ja välispiikeissään hän puhuu yhdestä suuresta Thirty Seconds To Mars -perheestä.

Lähes kaksituntinen keikka on puhallettu täyteen kuin yleisön sekaan heitetyt ilmapallot. Lähinnä keskivaiheilla esitetty cover Rihannan Stay-kappaleesta erottautuu yhtyeen mammuttimaisesta stadionrock-vyörytyksestä.

Thirty Seconds to Mars esiintyi Helsingin Jäähallilla. // Kuva: Juuli Aschan / YleX

Yhteislaulua ja pörröistä pop-raivoa

Lavalla Jared Leto on kuin paimen, jonka luokse tuhannet eksyneet lampaat ovat saapuneet. Lähes kaksituntinen keikka on yhteislaulua Allsång på Skansenin hengessä, kun kappaleet koostuvat whoa, oo ja whoa ooh -huudatuksista.

Keikan aikana Leto nappaa yleisön joukosta valittuja lapsia kanssaan lavalle. Välillä hän haluaa lavalle yleisön hulluimmat fanit, seuraavaksi parhaat ja huonoimmat tanssijat sekä harmaantuneen herrasmiehen, jonka hän on bongannut yleisöstä. Encoren yhteydessä lavalle kerätään yleisöä niin paljon kuin sinne vain mahtuu.

Loppupuolella Jared Leto intoutuu kehumaan Suomea vuolaasti. Hän muistelee, miten yhtyeen alkuaikoina Suomi oli ensimmäisiä paikkoja, missä he pääsivät esiintymään suurelle areenalle.

Tunnelmia Thirty Seconds To Marsin keikalta. // Kuva: Juuli Aschan / YleX

– Ihmiset puhuvat Ruotsista ja Norjasta, mutta he unohtavat yhden maailman kauneimmista paikoista, eli Suomen, Jared Leto hehkuttaa.

Yhtyeen edellisestä keikasta Suomessa on vierähtänyt neljä vuotta. Lopuksi laulaja lupailee, ettei seuraavaa vierailua tarvitse odottaa yhtä pitkään ja siitähän yleisö vasta innostuu.

Keikan päättävän Closer to The Edge -kappaleen tahdissa ihmiset puivat nyrkkejään ilmassa ja “no, no, no”-huudot kaikuvat yleisössä. Pörröinen pop-raivo ilahduttaa. Hyväntuulinen sielunhoito lopulta onkin koko keikan ydin.

Jared Leto omistaa kappaleen YleX:n kilpailuvoittajalle. // Kuva: Juuli Aschan / YleX