Hyppää pääsisältöön

Vuosisadan virkkeet on valittu! ‒ lue Eino Leinon, Sofi Oksasen ja kumppanien ylioppilasaineiden parhaat lauseet

Paavo Haavikon lause "Silloin olemme kulkeneet maiseman loppuun saakka."
Paavo Haavikon lause "Silloin olemme kulkeneet maiseman loppuun saakka." Kuva: Heidi Gabrielsson KulttuuriCocktail,Paavo Haavikko,ylioppilaskirjoitukset

Mistä tunnistaa sanataiturin? Hän on se, joka uskaltaa rikkoa sääntöjä yhdenmukaisuuden paineen alla ja tekee sen taiten. Tämä näkyy myös ylioppilasaineiden valioissa, jotka on julkaistu Nuoruuden ääni -teoksessa. Lause-expertti Jussi Lähde arvioi 14 vetävintä virkettä vuosilta 1895–2016.

Kirjailija Jussi Lähde valitsee keväisin Lause-Finlandian voittajan Vihtorin kirjamessuilla Tampereella. Hän on palkintoraadin puheenjohtaja. Toistaiseksi kahdeksan kertaa jaetun palkinnon tavoitteena on kiinnittää huomio yksittäisiin onnistuneisiin lauseisiin. Nyt Lähde antaa arvionsa 14 virkkeestä, jotka KulttuuriCocktail on poiminut ylioppilasaineista yli 100 vuoden ajalta.

Kun Lähde tutkii lausetta, hän katsoo, onko kokonainen kappale alistettu kuljettamaan kohti sitä. Lähde ei arvosta stand up -koomikon loppusutkauksen kaltaisia lauseita yhtä paljon kuin niitä, jotka toimivat yksinään.

– Mielestäni arvokas on sellainen lause, joka pitää sisällään niin paljon ajateltavaa, että se pysäyttää lukijan täysin riippumatta siitä, onko se tekstin alussa, lopussa vai missä. Siis lause, josta syntyy mielen rytmihäiriö.

Valiovirkkeet 1895–2016 – arvioijana kirjailija Jussi Lähde

1895: Runoilija Eino Leino kirjoitti aineensa 16-vuotiaana. Sen otsikko oli "Suomalainen kansanrunous", ja se käsitteli runouden aiheita ja miljöitä.

"Eipä meidän luontommekaan ole vaan honkien humua ja talven jylhyyttä; on meilläkin kesämme, joskin lyhyet, mutta sitä kauniimmat ja lietoina silloin välkkyvät haapojen lehdet ja kirkasna välkkyy aalloilla vaahto."

Jussi Lähde: Epäilen selostajalegenda Paavo Noposen nukkuneen tämä teksti tyynynsä alla. Luonto kansallisena erityispiirteenä on asia, johon Leinon aikaan suhtauduttiin luontevasti, kuinkahan olisi nykyään? 212 merkin mittainen virke on rytmisesti kaunis, kuin suomalainen maisema itsessään. Virkkeen sisällä asuu runo.

Virkkeen sisällä asuu runo.

1950: Kirjailija, kustantaja Paavo Haavikon otsikko oli "Kuu". Tehtävänannon mukaan piti kirjoittaa luonnontieteellisesti, mutta Haavikko kirjoitti proosarunon kuunkierron eri vaiheista.

"Silloin olemme kulkeneet maiseman loppuun saakka."

Jussi Lähde: Haavikko teki merkittävän elämänuran ajattelemalla annettujen sääntöjen vastaisesti. Lause on kirjoitettu integriteetin musteella. Kuusi sanaa muodostavat tarinan, joka avautuu lukijan mielessä näkynä, jokaisella omanaan. Pieni suurteos.

1954: Säveltäjä, kirjailija Kari Rydman kirjoitti suosikkirunoilijansa Aaro Hellaakosken runoudesta otsikolla "Lyriikkamme kultajyviä".

"Se ei pyri olemaan mitään muuta kuin sitä, mitä se on: sykkivien elämäntuntojen julistusta."

Jussi Lähde: Ajatus on oraalla, 60-luku tekee tuloaan. Porvarillinen alku saa niskaansa läikähdyksen punaviiniä ja aistimenojen tuoksuja. Pidättelevä ilmaisu kavaltaa boheemin ulkomuodon sisällä asuvan pikkutarkkuuden.

1956: Historioitsija, virkamies Kari Tarkiaisen aineen otsikko oli “Tekniikka, seuralaisemme aamusta iltaan”. Hän kirjoitti siitä, miten tekniikka on tehnyt elämästä liian helppoa. Seuraava lause päättää koko vuodatuksen omana erillisenä kappaleenaan.

"Mitäpä siitä."

Jussi Lähde: Arkinen filosofialta tuoksahtava huokaus ylioppilastutkintolautakunnan paadenraskaan arvovallan edessä kirjoitettuna vaatii tyylitajun mustaa vyötä. Sellainen Tarkiaisella oli jo tuolloin. Sanat muistuttavat kronikoitsijan sulkakynän heilahdusta pölyttyneen ilmaisun kamarissa.

1965: Kirjailija, runoilija Kaarina Helakisan aine "Kirjailija ja hänen vastuunsa" kommentoi Hannu Salaman Juhannustanssit-romaanin herättämää keskustelua.

"Onko kenties uskottava, että nämä ihmiset harjoittavat jonkinlaista henkistä masokismia lukemalla tuota vastenmielistä kirjallisuutta?"

Jussi Lähde: Kirjoittaja julkaisi samana vuonna ensimmäisen satukirjansa. Kerronnan ja kääntämisen kuningattaresta paljastuu tässä lauseessa uusi puoli, liekö ollut paholaisen asianajajan toimessa näin kirjoittaessaan? Lukija tempautuu välittömästi näyttämön eteen, onko äänessä Shakespeare vai Molière?

Liekö ollut paholaisen asianajajan toimessa näin kirjoittaessaan?

1975: Kustantaja Touko Siltala kirjoitti Aleksis Kiven uusista tulkinnoista otsikolla “Kansalliskirjailijasta on hyvää vauhtia tulossa kansankirjailija”. Huomiota sai myös Jouko Turkan ohjaama Nummisuutarit.

"Esko ei ole tyhmä, tragikoominen tyyppi, kuten tavallisesti, vaan jotenkin neuroottinen ja nytkähtelevä ja lapseksi jäänyt aikamies, johon Martan pamppu on hakannut lähtemättömän perusarkuuden."

Jussi Lähde: Siltalan jenkka vie meidät keskelle virkkeen henkilögalleriaa. Hahmot nousevat paperista ja saavat kolmannen ulottuvuuden, voimme pyöriä heidän ympärillään ja tarkastella Kiven luomia persoonia niiden jokaiselta suunnalta. Touko, Touko, hellitä päivätöistä ja kirjoita meille, kirjoita.

1982: Elokuvaohjaaja Perttu Leppä kirjoitti otsikolla “Kosonen ja Leppä, Suomen tasavallan kansalaisia” Elmer Diktoniuksen novellikokoelmasta Medborgare i republiken Finland.

"Himoita saa ketä vain, kunhan ei tunnusta itselleen eikä muille."

Jussi Lähde: Silmille rävähtävät oitis Mikko Niskasen ja Kalervo Palsan kuvat. Kuriton käsi ja kuri muodostavat suomalaisen ahdistuksen ja tekopyhyyden pirunnyrkin, joka on niin tiivis, ettei se pysty edes onanointiin. Mestarillinen kuvaus Suomesta, jota eletään yhä lattevyöhykkeen pohjoispuolella.

Kuriton käsi ja kuri muodostavat suomalaisen ahdistuksen ja tekopyhyyden pirunnyrkin.

1985: Kirjailija Jari Järvelä kirjoitti lumesta “Ystävä ja vihollinen”-nimisen tekstin ja päätti sen tähän lauseeseen.

"Sitä on lumi."

Jussi Lähde: Kotkan monitaiturin teksti on varmasti ollut kirjallinen lisähappi keskellä arvostelijoiden maitohaponkatkuisia polkuja. Lopetus kuin sadusta, Järvelän tuntien edeltävä muoto on voinut olla mitä tahansa oopperalibretosta rikostarinaan. Lause on kaunis arvoitus, pieni pätkä tarinan DNA:ta, joka ei kerro lukijalleen mitään muuta kuin omat sanansa.

1994: Kirjailija Juha Itkonen kirjoitti omasta elämästään Suomen ja maailman isojen tapahtumien keskellä. “Olen elänyt historiallisia päiviä”-teksti mainitsi Mauno Koiviston valinnan presidentiksi.

"Ääntenlasku oli minulle ja isoäidilleni suurta juhlaa – lauloimme, tanssimme ja kastoimme korppuja kaakaoon."

Jussi Lähde: Itkosen kirjailijankasvot ovat pysyneet ihanan nuorekkaina tähän asti. Nuorella iällä valmistunut ilmaisu voisi olla yhtä hyvin tämän tai huomisen Itkosta. Kuva on kaunis ja täydentyy oivasti viimeisen sanan lämmöllä.

1995: Kirjailija Emmi Itäranta kirjoitti Pertti Niemisen ja Arja Tiaisen runoista, joissa käsitellään miehen ja naisen suhdetta. Aineen otsikko oli “Yhteisymmärryksen sietämätön vaikeus”.

"Jos miehillä todella on kaikki runossa mainitut huonot ominaisuudet, miten nainen on kestänyt heitä niin kauan, että on saanut selville ne kaikki?"

Jussi Lähde: Pitäisi olla aforismi-Nobel! Itärannan ajatus on kuin Rosettan kivi sukupuolten noidankattilassa. Mitä? Et kai vain tullut ajatelleeksi noitaa sukupuolittuneena ilmaisuna? Haa, sainpas sinut kiinni!

Pitäisi olla aforismi-Nobel!

1995: Kirjailija, toimittaja Karo Hämäläisen aine “Arkipäivän todennäköisyyslaskelmia” käsitteli poikkeusyksilöiden ja tavisten suhdetta. Hän rikkoi tahallaan sääntöjä laittamalla sekaan lähdeviitteitä ja piirtämällä kaavakuvia. Virke on aineen ensimmäinen.

"Vallankumouksellisille eli sellaisille ihmispoloille, jotka kirjoittavat kuusi ällää jo aineen ensimmäiseen sanaan, käy todennäköisesti huonosti, sillä vain harvat ja predestinaation autuuteen valitsemat yksilöt saavat pukea ylleen sellaisen sankariviitan (22), joka takaa haavoittumattomuuden aina kiireestä aataminomppuun."

Jussi Lähde: Karo Hämäläinen on ihminen, joka valaisee huoneen. Sama ominaisuus on hänen tekstillään. Raimo Häyriseltä lainattuun lauserakenteeseen kiedottu Ludwig Wittgensteinin haastavuuden omaava pohdinto on saanut saparorusetikseen lumoavan ilottelun ”aataminomppu”.

1996: Kirjailija Sofi Oksanen kirjoitti aineensa “Ihmisen halu hallita omaa itseään” Arto Kotilaisen novellista Rippikoulukesä, jossa Eki yrittää kasvaa aikuiseksi pyydystämänsä Konsta-variksen kanssa.

"Konstan silmä välähtää, Ekin tekisi mieli huutaa; arimmatkin kaipaavat jotain muuta kuin mitä ovat."

Jussi Lähde: Puolipiste on kirjoittamisen kolmois-salchow. Oksanen suorittaa hypyn olympialuistelijan varmuudella. Taustalla Carlos Saura nyökkää tyytyväisenä.

Puolipiste on kirjoittamisen kolmois-salchow.

2000: Juontaja, viihteentekijä Joona Kortesmäki kirjoitti luonnonsuojelun tilasta otsikolla “Tylsyys ja tuho – vai toimiva uho?”

"Luonto, tärkein matkailuvalttimme, on huolenpidon arvoinen hyvinvointimme kannalta."

Jussi Lähde: Kortesmäen kannattaa nyt sulkea puhelimensa. Kun tieto lauseesta leviää, alkavat puoluesihteerit kilvan tavoitella häntä maakuntavaaliehdokkaaksi. Myös ministereiden poliittisten avustajien tehtäviä saattaa olla tarjolla.

2016: 12 laudaturin ylioppilas Vikke Elfving kirjoitti otsikolla “Taidemusiikki matkatoverina” omasta suhteestaan klassiseen musiikkiin.

"Taidemusiikki oli jalokivi mustavalkoisuuteni kruunussa."

Jussi Lähde: Jolleivat jonnet olisi tuhonneet kaunista ilmaisua ”eeppinen”, käyttäisin sitä oitis. Viktoriaanisen reflektion sarjassa on juuri syntynyt uusi Suomen ennätys, jota tuskin hetkeen rikottaneen.

Jussi Lähteen suosikkivirke

Lähde korostaa, että ylioppilaskoe on poikkeuksellinen kirjoitustapahtuma. Tunnelma on jännittynyt, ja joukolla kirjoitettaessa sekä kieli että ajattelu alkavat yhtenäistyä.

Luettuaan valitut lauseet Lähde on innoissaan siellä täällä esiin pilkahtelevasta kirjallisesta suuruudesta ja kirjoittajien kyvystä kestää painetta. Lähteen mukaan suurin elämys oli lukea tekstiä, jossa kirjoittaja uskaltaa irrotella.

‒ Se on julistautumista tasavertaiseksi arvioijan edessä. Se on aivan valtavan hienoa, koska siinä ei ole alamaisuuden rippeitäkään jäljellä.

– Ylioppilaskirjoituksissa individualismi helposti karisee. Juuri siksi pidän niin suuressa arvossa näitä, jotka rikkovat sääntöjä ja tekevät sen tyylillä.

Jussi Lähteellä on 14 virkkeen joukossa useita suosikkeja. Hän pitää vain yhden mainitsemista periaatteessa vääryytenä, koska virkkeitä ja niiden sanoja voi tarkastella niin monella eri tavalla. Jari Järvelän lause jää kuitenkin kutkuttelemaan.

– Järvelän lause herättää minussa kaikkein eniten nälkää päästä lukemaan kokonaisuus.

Arvioitavat virkkeet on poimittu Nuoruuden ääni. Ylioppilasaineiden valioita -kirjasta (SKS, 2018).

Keskustele