Huhtikuun 28. päivänä kuoronjohtaja Väinö Pesola katselee suomalaista sotilasparaatia ja miettii vallitsevan kurjuuden syitä. #musiikinkevät1918
Saksan Itämeren-divisioona oli vallannut Helsingin yhdessä valkoisten kanssa 12.–13. huhtikuuta. Seuraavana päivänä, sunnuntaina 14. huhtikuuta saksalaiset järjestivät Helsingin keskustassa näyttävän sotilasparaatin. Huhtikuun 28. päivänä oli suomalaisen sotilasparaatin vuoro. Työväenkuorojen johtaja Väinö Pesola sattui Senaatintorille samaan aikaan Helsingin Jääkäriprikaatin paraatin kanssa.
”Ensimmäinen suomalaisten joukkojen paraati. Tuikku nälkäpiinan lomassa. Lehmänruokaa ja hintoja.
Jouduin tänään sattumalta Senaatintorille, missä suomalaiset joukot pitivät paraatia ja tervehtivät pohjalaisen armeijan edustajia.
En innostunut militaristisen komeasta näystä, jonka parikymmentuhantinen joukko marsseineen tarjosi.
Perin on mieli muuttunut lapsuuden ajoista. Silloin oli suomalaisten joukkojen paraati juhlahetki ja joka soturi sankari. Ryssäläisjoukkojen paraatit eivät vaikuttaneet mihinkään suuntaan, kävin niitä seuraamassa sotilasmusiikin takia. Nyt oli kritiikki koko ajan tunnelmaa vartioimassa. Tämä oli usein lähellä syttymistä. Pidettiin isänmaallisia puheita, hurrattiin ja soitettiin Maamme-laulua ja Deutschlandia.
Kirpeä kritiikki alkoi kysymyksestä: Mistä on alkuisin nykyinen kamala kurjuutemme? Vastaus: Militarismista ja sodasta. Kritiikki kohdistui joka toimitukseen. Narrejahan ovat yksilöt suuressa massassa paraatissa. Mihin kohdistuu heidän sieluntoimintansa. Jonkun päällikkönarrin huomioon, vasen-, oikea-tahtiin, käännöksiin ja muuhun roskaan. Inhoittavalta näytti alempien pokkuroiminen ylempien edessä käsi alinomaa hatunreunalla, perse pitkällä.
Päällikkö - en tiedä, kuka lie ollut - puhui aina ensin ruotsiksi.
Tilapäisleiman antoi joukoille kirjava puku, vain joillain ryhmillä oli yhdenmukainen vaatetus.
Ja huonosti joukot marssivat. Epätahti oli aivan yleistä. Peräpään miesten tahtiaisti ei kyennyt seuraamaan alkupään tahtia, eikä korva kuullut, silmä nähnyt joukkueitten ikävää lönkytystä. Korvalle olisi haluttanut mennä lyömään paria velton näköistä alipäällikköä, jotka koko ajan nytkyivät vähäsen muita jäljessä ja eräs sotilas, pitkä roikale, topsutteli omaa kana-tahtia koko ajan. Suomalaiset koettivat myös jäljitellä oppimestareitaan ns. kamo-marssissa, mutta epäonnistuivat. Tahti meni useinkin piloille.
En innostunut edes toverini suometarlaisen H.K.N. Sekakuoron varapuheenjohtajan P:n hurmiohuudahduksista. "Komeata, suurenmoista", hoki hän, "nuo lyövät vaikka 10-kertaiset ryssäjoukot" tuli joukkoon silloin tällöin, jopa hän innostui kehaisemaan toriakin Euroopan komeimmaksi ja kuitenkin on Raastuvan puoli kuin vanhan navetan takaseinä, joka ensi tilassa sietäisi repiä alas. Kun ei hän innostukselleen, ei myöskään "huligaanien" haukkumiselleen saanut minulta tukea edes silmäniskussa, kääntyi hän innonpurkauksissaan herra U:n puoleen.
Minun sydämeni itki: Suomen porvaristo ei ymmärrä etsikkoaikaansa! Paha perii!
Yrjö-veli on tullut kaupunkiin...”
Seuraa Väinö Pesolan päiväkirjaa keväällä 1918 ja lue mitä hänelle seuraavaksi tapahtuu 30. huhtikuuta.
Lähteet
Pesola, Väinö: Päiväkirja 1918. Käsikirjoitus. Kansalliskirjasto.
Wikipedia Väinö Pesola
Linkit
Ylen verkkoartikkelikokoelma Haluatko ymmärtää mitä Suomessa oikein tapahtui vuonna 1918?
