Laila Tarpila
Yle
Huhtikuun 28. päivänä Kuulan taiteilijapariskunnan luona sekä vierailee että yöpyy jääkäreitä ja Toivo päättää omistaa säveltämänsä Suojeluskunnan marssin Waasan rykmentille. Toivo saa myös tietää, että hänen veljensä Arvo ei ole kuollut. #musiikinkevät1918
Sisällissodan aiheuttamasta ruokapulasta ei taiteilijapari Alma ja Toivo Kuulan kohdalla ole paljoa tietoa. Pienen vihjeen tilanteesta saa muistelmasta, jonka Säiniöllä vieraillut nimimerkki Y.V. oli kirjoittanut viisitoista vuotta myöhemmin Karjalan poika -lehteen:
Toivo Kuula oli kutsunut pataljoonan esikunnan upseereja kotiinsa, mutta oli alakuloisena huomauttanut ettei hänellä ollut muuta tarjottavaa kuin leipää, perunoita ja muutama silakka.
Kovin oli Kuulakin käynyt laihaksi ja kalvaaksi. Mutta apu keksittiin, kun kenttäkeittiössä porisi maukas hernekeitto.
Lisäksi Pohjanmaalta juuri tulleilla miehillä oli mukanaan ruokatarpeita. Yhdestä repusta saatiin kilo sokeria, toisesta voita, vehnästä ym. siihen aikaan hyvin harvinaista herkkua.
Kyyneleet silmissä kiitti rouva Kuula meitä tuomisistamme.
Kirjeessä Arvo-veljelleen Toivo kertoo jääkäreiden vierailuista, Viipurin kovista pommituksista, ja siitä, kuinka hänet vietiin katsomaan taistelun jälkiä Säiniön asemalle.
"Eilen ja viime yönä oli Viipurin pommituksen kuumimmat hetket. Eilistä vasten yöllä kello puoli kaksi soi ovikellomme ja lähdin aukaisemaan ovea.
Luoksemme tuli viisi Saksan jääkäri-upseeria, jotka pyysivät yösijaa, joka heille luonnollisesti valmistettiin ja miehet lepäsivät rauhassa yönsä. Heidän nimensä olivat: yliluutnantti Wolff, luutnantti Wahren, vänrikki Jussila, vänrikki Wolff sekä vänrikki Wiström.
Ensinmainittu oli sen komppanian päällikkö, joka ensinnä tuli Säiniölle ja olimme hyvin iloisia siitä, että saimme heidät vieraiksemme, vaikka ei meillä ollut heille juuri mitään tarjoamistakaan, kun meillä, niinkuin muillakin on ruokavaroista suuri puute.
Sain kuulla että valkoiset joukot ovat tunkeutuneet Papulan vuorelle asti ja he kertoivat missä kohden rintama kulkee.
Yön rauhassa nukuttuamme ja aamiaista syötyämme kävin katsomassa heidän kanssaan Säiniöllä kaatuneita punakaartilaisia, joita yhdessä ryhmässä oli aseman luona 32 kappaletta vielä hautaamatta, useimmat niistä junissa kuolleita ja ryssiä.
Eräässä junassa, joka ei ollut panssarijuna, vaan joka kuljetti ryssäläisiä punakaartilaisjoukkoja, kävimme myös. Sen junan alta oli kiskot otettu pois ja se meni etupuolelta läjään. Siitä oli valkoiset ampuneet monta punaista roistoa.
Sieltä tullessamme alkoi Wiipurista kohota ankaria savupilviä ja tykistön tuli kiihkeni aivan tavattomiin ollen yhteen aikaan aivan yhtämittaista kolinaa, josta ei laukauksia enään erottanut yksitellen. Se oli sotaa.
Koko päivän oli tykistön tuli tavattoman kiihkeätä ja kun päivällisen jälkeen jääkäri-upseerit tulivat meille majapaikkaansa, niin ilmoittivat he, että tänä yönä tehdään rynnäkkö Wiipuriin ja kaupunki otetaan.
Yöllä klo 12 alkoi kova tykkituli taaskin; sitä ennen oli rapissut ja papattanut kiväärit ja kuularuiskut. Kauan kesti yhtämittaista pommitusta, mutta kun alkoi jo väsyttää kello puoli 2 aikaan yöllä, menimme maata.
Mutta niin usein kuin herättiin, oli aina samallainen kohina. Wiipuri on kova: tänä aamuna ei vielä oltu kaupunkiin päästy.
Eilen oli myös päivä, jolloin ilokseni sain kuulla, että olet terve ja hengissä ja tällä kertaa Sinun pitäisi olla Waasassa täyttämässä valtion tilauksia.
Tänne tuli vaasalaisen rykmentin joitakin komppanioja ja eräältä Lassila-nimiseltä sain kuulla sinusta. Putosipa kuin raskas taakka sydämmeltäni.
Iltapäivällä tuli luokseni käymään Rengman Ylistarosta ja Einari Luoma. Heiltä saimme taas paljon tietoja ja niin on tässä päivät kuluneet iloisessa mielentilassa.
Tänä aamuna oli Einari taas erään vaasalaiseen rykmenttiin kuuluvan tuomarin kanssa luonani. Menin heidän luokseen päivälliselle ja siellä saimme eräältä lähetiltä kuulla, että valkoiset joukot ovat tunkeutuneet Wiipuriin ja ovat mm. vallanneet rautatienaseman.
Se oli meistä ilosanoma ja sen vahvisti vielä se, että huomen aamulla oli kuormaston lähdettävä Wiipuriin.
Sen jälkeen ovat punaiset, ehkä myöskin valkoiset, laukaisseet kyllä useampiakin tykinlaukauksia ja luultavasti on linnoituksen puoli (vanha kaupunginosa) vielä punasten hallussa, mutta kyllä heidän voimansa sieltä pian poislakaistaan, jonka jälkeen alkaa yleinen puhdistus.
Vappua ehkä saamme Wiipurissa jo viettää ja siitä pitää tulla iloinen Vappu. Kunhan tästä nyt siihen asti päästään, niin sitten taas kirjoitan lisää.
Terve.
Sen marssin, jonka suojeluskunnille kirjoitan, omistan ehkä Waasan rykmentille, joille jo nuotit annoin."
Seuraa Alma ja Toivo Kuulan elämää sisällissodan kuukausina 1918 Säiniöllä ja Viipurissa.
Lähteet
Elmgren-Heinonen, Tuomi: Toivo Kuula. WSOY. Porvoo 1938 & 1983.
Kansalliskirjasto. Toivo Kuulan kirjeet.
Koivisto, Juhani: Tuijotin tulehen kauan, Toivo Kuulan lyhyt ja kiihkeä elämä. WSOY. Porvoo 2008.
Linkit
Wikiwand Säiniö - Yläsäiniö
Ylen verkkoartikkelikokoelma Haluatko ymmärtää mitä Suomessa oikein tapahtui vuonna 1918?
Museovirasto CC BY 4.0
