Huhtikuun 30. päivänä kuoronjohtaja Väinö Pesola saa tietää, että lapsuudenystävä, joka vei hänen rakastettunsa, on murhattu. #musiikinkevät1918
Vappuaattona Työväenkuorojen johtaja, säveltäjä ja filosofian ylioppilas Väinö Pesola kertoi päiväkirjassaan suuresta rakkaudestaan Esteristä. Voimistelunopettaja Esteri Salminen, varakkaan viipurilaisen leipurimestarin tytär olikin yllättäen vapaa…
”Kohtalon sormiko? Tovereille Manan majoilla. Työväentalolla uusi komento.
Lapsuudenystäväni Unto Nevalainen on murhattu. Hän, joka otti vaalean Esterin minun vilpittömästä sydämestäni. Isku oli räikeä, haava syvä. Unto ja Ester pistivät syvälle.
Kun tämä tapahtui, huusin korkeuksiin tuskissani! Armahda minua, vaikka olisinkin syyllinen, armahda Esteriä, jos hän. Jos nyt uskallan päättää Kohtalon sormen viittauksesta, oli Ester kohtalokkaan arvanvedon itse ratkaissut.
Tutkimattomat ovat Amorin harhailut. Ester rakasti tohtori J.V.L:ta. L. ei hänestä välittänyt. Minä rakastin Esteriä, Ester minut petti kolme kertaa ja viimeisessä kataluudessa oli Unto mukana. Esterille ei suotu onnen päiviä Uunon rinnalla.
Oikeudenmukaisuuden täyttyminen ainakin minun näköpiiristäni katsottuna ei ole voinut olla tuottamatta eräänlaista tyydytystä. Ester ei ollut läheskään ainoa, jonka U. rakastetustaan erotti. Aivan skandaali oli historia, jonka sisällyksenä oli U:n peli työtoverinsa tuomari R:n rouvan kanssa S:linnassa. Rouva erosi miehestään, mutta U. ei silti häntä ottanut.
Pahat olivat merkit myös retkillä, joita U. teki rouva E:n kanssa Turussa. Avioero kuitenkin välttyi. Lienevätkö siis U:n rakkauden maljan kaitsijat jo pitäneet mittaa täytenä?
Kansan, vaikka rikollisenkin, käsi kaatoi U:n elämän puun. Lyönti lähti oikeasta kädestä, sillä U. oli gulashi pahinta lajia. Savon puolessa hän tukki- ja halkohuijauksilla oli koonnut itselleen suuret voitot. Kuka ne maksaa? Kansan pohjakerrokset. Niin toveri kuin U. olikin, en voi olla traagillisessa kohtalossa näkemättä ylempiä voimia kuin meidän vähäiset maalliset.
Manne Ahlman on kaatunut. Kesällä menetti synnyinpitäjäni hienoluonteinen kirkkoherra ihanan tyttärensä yht’ äkkiä, nyt poikansa. Raskas on Jumalan tahdon päätös. Manne oli hienotunteinen, jokapuolisesti kehittynyt luonne.
Musikaalisena nuorukaisena kuului hän ”Akadeemikkoihin” ja on on ensimmäinen N.L:n [turkulainen Nuori Laulu -kuoro] jäsenten kaatuneista, joista toistaiseksi tiedetään. Mannella oli matemaattisia lahjoja, mutta energia puuttui, luku-uransa näytti harmaalta. Mutta toverina hän oli niitä harvoja, jotka kohta löytävät tien toverin sydämeen. Keväisin sävelin humiskoot puut haudallasi vapaan, kiitollisen Suomen riemulaulua!
Unto N. oli lapsuudentoverini. Pienestä ”pipanasta” yhdessä kasvettiin, opettajan lapsia oltiin, samassa pihassa asuskeltiin, tasan koulunpenkkejä paineltiin. Vasta lyseon 6:lla tiemme erosivat. Pikkupoikina sydämemme ”salaisuudet” toisillemme uskoimme, mutta huonona kisatoverina sua pidimme, olit veltto, ”fletku”. Et pystynyt kanssamme kilpasille luisteluissa, hiihdoissa, hypyissä, juoksussa et sotaleikkeihin rohjennut.
Koulussa olit kankea. Jäit lopulta luokalle. Ylioppilastutkinnossa reput laskit. Mutta H:issä [Helsingissä] osoitit harvinaista energiaa 3:ssa vuodessa oikeustutkinnon puristit. Sitte antauduit rahoja kiertämään samalla kääntyen teosofiksi.
Ihmeellinen sekamelska. Teosofi, ihanteellisen rakkauden palvoja, juristi, häikäilemätön omanvoiton pyytäjä, fyysillisessä rakkaudessa hekumoija, minkä takana todellisin ihminen? Teosofit surnevat sinua, ei muut, eivät petetyt naiset, eivät loukatut miehet, eivät nyljetyt talonpojat, ei kulttuurin edustajisto, tuntemattomat olivat henkesi toiminnan saavutukset.
Vilho Marjanen. Reipas ja tarmokas olit. Miehen mieli, miehen sydän, miehen järki. Suuren uhrin annoit. Laajalle ulottuu muistelmissa tovereittesi kunniasaatto, isänmaasi tunnustus!
Bolshevismin pesä täällä eli Työväentalo oli ulkonaisestikin - sisäistesti kuka tietää - saastaisuuden esikuvana. Piha täynnä keittiön jätteitä, lautoja, särkyneitä ajopelejä, likaista paperirojua, mädännyttä ruokatavaraa.
Nyt on piha puhdas ja siivottu. Ja viimeistä lian edustajista rotista, tekevät soltut vähittäistä loppua. Ja pyhän rauha vallitsee talolla. Joskus kuuluu sisältä vartiomiehen raskas hengellinen sävel tai kaihoisa kansanlaulu tai portilla vihellellen urho hymyilevää impystänsä kotirannoilla tervehtää mielikuvain liihoittelevin siivin.
Poissa ovat kiroilevat huligaanit, poissa raivosuiset katunaiset, uuden elämän ennustaja, velvollisuudentuntoinen, terveesti tuumaileva maailmanvalloittaja, mutta aikaa ennustaa. Kunpa pian tämä Baabelin sekoitus selviäisi!"
Seuraa Väinö Pesolan päiväkirjaa keväällä 1918 ja lue mitä hänelle seuraavaksi tapahtuu 2. toukokuuta.
Lähteet
Pesola, Väinö: Päiväkirja 1918. Käsikirjoitus. Kansalliskirjasto.
Wikipedia Väinö Pesola
Linkit
Ylen verkkoartikkelikokoelma Haluatko ymmärtää mitä Suomessa oikein tapahtui vuonna 1918?
