Hyppää pääsisältöön

Susanna Laine luki teiniaikojen päiväkirjaansa suorassa lähetyksessä: "Oon nykyään muuten aika suosittu jätkien keskuudessa vaikken mielistele niinkuin Minna"

Susanna Laine
Susanna Laine Puoli seitsemän,Susanna Laine

Teiniaikojen päiväkirjat ovat täynnä mitä noloimpia ja hellyyttävimpiä tekstejä nuoruuden onnesta ja tuskasta. Puoli seitsemän Päiväkirjaklubilla nuoren sydämensä avasivat muun muassa Susanna Laine ja A-studion Marja Sannikka.

Päiväkirjaklubilla ihmiset lukevat teiniaikojen päiväkirjatekstejä, runoja, kouluaineita ja laulunsanoja. Konseptin ovat tuoneet Suomeen koomikko Eeva Vekki ja Risto Koo Järvinen ja muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta illat ovat aina olleet loppuunmyytyjä.

Eeva Vekki uskoo, että suosion salaisuus on suuri samaistuttavuus.

– Me olemme kaikki olleet teinejä. On ihan sama onko lukija elänyt teinivuotensa 60-luvulla Kainuussa vai 90-luvulla Korsossa niin siinä on silti valtava samaistumisen pinta.

Vekki emännöi Puoli seitsemän vappulähetyksessä ensimmäisen televisioidun Päiväkirjaklubin.

Puoli seitsemän juontaja Susanna Laine luki 15-vuotiaana kirjoittamaansa päiväkirjaa. Tuohon aikaan hän aloitteli mallinuraansa ja oli valtavan rakastunut "Makeen".


"Siis on tapahtunut niin paljon. Olin tällä viikolla Hesas muotikoekuvauksissa purkkajenkkimainokseen. Kun mua soitettiin niin mä kiljuin ehkä kolme tuntia ja pesin hampaita."

"Oltiin perjantaina kaupungilla ja Sari joi pullon lonkkua plus puoli pulloa keskaria ja hillu Arin kainalossa ja esitti jotain kännikalaa. Oon nykyään muuten aika suosittu jätkien keskuudessa vaikken mielistele niinkuin Minna."

"Mä vaan rakastan Makea. Se kyllä katto mua eilen tunnilla kun mentiin toiseen luokkaan istumaan. Alan kyllä nyt vähän naisellisemmaksi niin se kiinnostuis musta."

Alan kyllä nyt vähän naisellisemmaksi niin se kiinnostuis musta.

A-studion Marja Sannikka piti päiväkirjaa parikymppisenä opiskelijana Iso-Britanniassa. Tekstien mukaan elämä oli täynnä tuskaa, mutta joukosta löytyi myös hyviä päiviä.


"Eilen oltiin bailaa ja everybody oli megessä, ku oli Eliaksen syndet. Ja mulla oli itse asiassa pirun kiva ilta. Aattelin et olis vähän tylsää nähdä Dan ja olla suht selvä kun Karen ja Joe oli umpitunnelissa ja Benin ja Bertien kanssa hela tiden anyway. Otin kuitenkin ilon irti ja nautin jupakasta."


"Tapasin myös aika söden norjalaisen pojan joka tuli lopuksi tänne yöksikin, Paul, mut äläpä kirja kuvittele turhia, olin nimittäin kilttinä, erittäin kilttinä ja proud of it. Anyways oikein mukava poika ja soittikin illalla, huomenna ehkä tehdään lounasta jossain. Mut joo, en sitä aattele nyt mitenkään sen kummemmin. Oon vaan happy ittessäni."

Tapasin myös aika söden norjalaisen pojan joka tuli lopuksi tänne yöksikin.
Puoli seitsemän Päiväkirjaklubilaiset
Puoli seitsemän Päiväkirjaklubilaiset Mikko Kekäläinen, Eeva Vekki, Marja Sannikka, Asta Kujala, Regina Rask ja Juha Roiha. Puoli seitsemän Päiväkirjaklubilaiset Puoli seitsemän

Puoli seitsemän -ohjelman tuottaja Asta Kujala vietti teinivuosiaan Forssassa ja oli 13-vuotiaana niinikään rakastunut.

"Mä oon ihan rakastunut yhteen jätkään. Se on aika rääväsuinen ja iloinen. Mä ihmettelen kuinka mä tykkään siitä vaikka se on sellanen."

"Mä näin sen tänään kaupungilla. Ei, mä oon kuolla. Mun tekis mieli hyppiä ja pomppia, laulaa ja kirkua. Sain ihan uutta elämäniloa."

Mun tekis mieli hyppiä ja pomppia, laulaa ja kirkua. Sain ihan uutta elämäniloa.

Toimittaja Regina Rask purki tuntojaan parikymppisenä ollessaan kesätöissä Tukholmassa.

"Elämä tuntuu tyhjältä ja vaikealta. Kaipaan intohimoa. Todellista, aitoa ja pyyteetöntä. Voi miten banaalia tämä kaikki on."

Elämä tuntuu tyhjältä ja vaikealta. Kaipaan intohimoa. Todellista, aitoa ja pyyteetöntä.

Toimittaja Juha Roiha puolestaan luki 16-vuotiaana kirjoittamaansa kouluainetta.

"Iltaisin rustasin runoja mustakantiseen vihkoon jälkipolvien ihmeteltäväksi. Kirjoitin peloistani, finneistäni, tyttöystävistäni sekä siitä mitä tekisin jos yhdenkin löytäisin."


Katso koko Puoli seitsemän -lähetys Areenasta:

Uusimmat sisällöt - Puoli Seitsemän