Hyppää pääsisältöön

Dokumenttiprojekti: Arvet minussa – viisi tarinaa lapsuuden seksuaalisesta hyväksikäytöstä

Lapsuuden seksuaalinen hyväksikäyttö jättää uhriinsa syvät arvet.
Lapsuuden seksuaalinen hyväksikäyttö jättää uhriinsa syvät arvet. Yle TV1,Dokumenttiprojekti: Arvet minussa

TV1 maanantaina 8.4.2019 klo 23.50 - 00.45, Areenassa

Maailma on ryhtynyt #metoo-kampanjan myötä puhumaan avoimemmin seksuaalisesta häirinnästä.

Yksi tabu on säilynyt – lapsuuden seksuaalinen hyväksikäyttö. Sitä on leimannut häpeä ja pelko, koska tekijänä on ollut usein uhrille läheinen ihminen.

Marja Kurikan ohjaamassa dokumentissa Arvet minussa viisi rohkeaa naista kertoo koskettavan tarinansa. "Kuinka olisin voinut kertoa kavereille, tai kenellekään, että menetin neitsyyteni isälleni", sanoo yksi dokumentin naisista.

Lapsuudenajan seksuaalinen hyväksikäyttö on uhrilleen "elinkautinen". Tekijä käyttää hyväksi luottamussuhdetta lapseen ja rikkoo tämän turvallisuuden tunteen.

Lapsi ei uskalla kertoa asiasta vaan taistelee häpeän ja pelon tunteiden kanssa. Hyväksikäyttäjä jättää syviä arpia uhrinsa elämään, arpia, joiden kanssa voi yrittää oppia elämään, mutta pois niitä ei saa koskaan.

Ohjaus: Marja Kurikka. Kuvaus: Marita Hällfors. Leikkaus: Asta Pystynen. Grafiikka: Tomi Paijo. Äänisuunnittelu: Tomi Dahlman. Tuottaja: Ari Lehikoinen / Yle, 2018. Dokumentti on esitetty Ykkösellä edellisen kerran 2018.

Keskustele
  • Hartausohjelmissa kysellään toivoa ja lohdutusta Ukrainan tilanteeseen

    Television ja radion hartausohjelmissa rukoillaan rauhaa.

    Hartausohjelmissa rukoillaan rauhan puolesta ja etsitään rohkaisua levottomuuden keskelle. Ukrainan tilanne näkyy ja kuuluu lähipäivinä sekä televisio- ja radiojumalanpalveluksissa, aamu- ja iltahartauksissa että Pisara-ohjelmassa. Sunnuntaina 13.3. klo 10 lähetetään myös suorana Yle TV1:llä ekumeeninen ja uskontojen välinen Rauhanrukous Ukrainan puolesta.

  • Alkuvuoden hartausohjelmissa uskon pohdintaa ja postikortteja maailmalta

    Radion ja tv:n hartausohjelmissa toivoa sävelin ja sanoin.

    Vuoden 2022 alkupäivinä on tarjolla runsas kattaus hartausohjelmia. Televisiossa nähdään arkistojen kätköistä nostalginen jumalanpalveluslähetys Lakeuden Rististä. Loppiaisena pohditaan lähetystyötä Nojatuolikirkossa. Radiossa kuullaan mm. moderni Verkoston jumalanpalvelus Munkkiniemestä sekä eri-ikäisten yhteisöllinen radiomessu suorana Haapajärven kirkosta. Radiohartauksissa saadaan postikortteja maailmalta. Musiikkina jumalanpalveluslähetyksissä kuullaan niin kanteleen helkyntää kuin urkuja ja bändimusiikkia.