Keväällä 1971 Suomen kuunnelluimmat singlet -listoille nousee uusi kappale, Kirjoita postikorttiin. Sen esittää 18-vuotias Marija “Muska” Babitzin. Mitä muuta tapahtuu vuonna 1971?
- Vuonna 1971 suomalainen viihtyy kahden radiokanavan ja kahden pääosin mustavalkoisen tv-kanavan äärellä.
- Uutisissa kerrotaan, että Washingtonissa marssitaan Vietnamin sotaa vastaan, maailman väkiluku ylittää 4 miljardia ja homoseksuaalisuus laillistetaan Suomessa.
- Katsotuin suomalainen elokuva on Spede Pasasen ohjaama Hirttämättömät.
- Vuonna 1971 Kekkonen istuu vakaasti Suomen presidenttinä ja nuorten opiskelijaradikaalien suosimalle tuoreelle ajatusmallille keksitään nimi: taistolaisuus. Nuoret aikuiset muuttavat laumoina maalta kaupunkeihin - tai Ruotsiin - Saabit ja Ladat kulkupeleinä.
- Euroviisut pidetään Irlannissa, ja Suomea edustava Markku Aro & Koivisto Sisters kappaleella Tie uuteen päivään sijoittuu kahdeksanneksi. Irwin Goodman vie Syksyn sävelen voiton Poing poing poing -kappaleellaan.
- Jim Morrison kuolee ja John Lennon julkaisee Imagine-albuminsa.
- Marija "Muska" Babitzin on ehtinyt aloittaa keikkailun jo pari vuotta aikaisemmin Dannyn ja isoveljensä Kirkan kiertueilla.
- Keväällä 1971 Suomen kuunnelluimmat singlet -listoille nousee uusi kappale, Kirjoita postikorttiin. Biisi on käännösbiisi, kuten monet muutkin aikansa hitit; alkuperäinen kappale on hollantilaisen yhtyeen Shocking Bluen esittämä Send me a Postcard, Darling.
- Vaikka 70-luvun alun Suomi onkin edeltäviä vuosikymmeniä sallivampi tasa-arvon, seksin ja alkoholipolitiikan suhteen, rock on edelleen miesten hommaa.
- Muska on yksi edelläkävijöistä, ensimmäisistä naisrokkareista, Suomen Janis Jopliniksi ja Suzi Quatroksikin mainittu.
- Vuonna 2018 Suomen eturivin artisteista löytyy monta naisrokkaria, Kekkosen paikalla on istunut useita seuraajia ja postikortti on vaihtunut whatsappiin. Euroviisumenestys ei sentään ole parantunut.
- Muska jatkaa 65-vuotiaana edelleen keikkailua. Katu-uskottava rock-tyyli, rento asenne ja persoonallinen, käheä-ääninen soundi ovat säilyneet. Hyvät asiat pysyvät.