Hyppää pääsisältöön

Hän vaihtoi maantiet metsäpolkuihin - Ida Kronholm Pietarsaaresta löysi rauhan polkujuoksusta

Elin Skagersten-Ström ja Ida Kronholm juoksevat metsässä.
Elin Skagersten-Ström ja Ida Kronholm juoksevat metsässä. Kuva: Yle/Esa Saari Strömsö (tv-ohjelma),polkujuoksu

- Se on niin sallivaa, sanoo Ida Kronholm juoksulenkillä metsässä. Metsä on aina paikka, jossa lataudun, ajattelen ja tyhjään aivoni.

- Kaikki vuodet, jotka olen juossut, olen juossut läpi ilojen ja surujen, elämän huippujen ja notkahdusten. Metsä on se paikka, jossa aina lopulta lataudun.

Ida Kronholm Pietarsaaresta on kantavana voimana polkujuoksun tuomisessa Suomeen. Hän on käynnistänyt ympäri maata harjoitteluryhmiä, joihin niin aloittelijat kuin kokeneetkin juoksijat ovat tervetulleita kokeilemaan polkujuoksua.

Juoksua vasta-alkajille

Polkujuoksu ei todellakaan sovi extreme-urheilusta pitäville. Päin vastoin se on sopivaa juoksua aloittelijoille.

- Kun juostaan poluilla, alusta on paljon pehmeämpi, jos on ollut nivelongelmia. Juoksemisen filosofia on ihan erilainen. Tavallisessa juoksemisessa keskitytään nopeuteen ja matkaan. Kun juostaan poluilla, voi vain pistäytyä nautiskelulenkille ja jättää kellon kotiin, Kronholm sanoo.

Närbild av fötter med gymnastikskor som pringer på en skogsstig med lite snö på.
Närbild av fötter med gymnastikskor som pringer på en skogsstig med lite snö på. Kuva: Esa Saari / Yle polkujuoksu,juoksu,liikuntaharjoitukset,ulkoilu,luontoliikunta,hyvinvointi (terveydellinen),Strömsö (tv-ohjelma),sneakers

- Jos tulee hienoon paikkaan, voi pitää tauon, syödä suklaansa ja juoda vettä ja ottaa rauhallisesti, ennen kuin jatkaa juoksemista. On kyse enemmänkin elämysjuoksemisesta.

Lähde metsään Ylen seurassa

Metsä on paikka, jossa me suomalaiset liikumme mieluiten. Monet juoksevat metsässä täysin tietämättä, että sellaiselle on oma nimi ja että se on myös kilpailulaji.

Nyt kuka tahansa voi kokeilla polkujuoksua yhdessä Ylen kanssa. Järjestämme tänä vuonna polkujuoksukiertueen kansallispuistojemme halki yhteistyössä Metsähallituksen kanssa.
Jos haluat mukaan, löydät ohjelman tästä.

Sekä aloittelijat että kokeneet juoksijat ovat tervetulleita mukaan. Valittavana on eri pituisia matkoja. Ellei ole mahdollisuutta osallistua juoksuun, voi ladata kansallispuiston kartan ja juosta reitin silloin kun haluaa.

Juokseminen on helppo aloittaa

Oikeastaan pitää vain vetää päälle mukavat vaatteet ja juoksukengät ja valita metsäpolku tai puisto-osuus lähiympäristöstä kokeillakseen polkujuoksua.

Jos haluat tietää lisää juoksutekniikasta ja sopivista varusteista, olemme koonneet pienen polkujuoksuoppaan. Pidä silmällä hashtageja #mennäänmetsään tai #vidrartillskogs saadaksesi lisää inspiraatiota ja juoksemisen iloa.

Traillöparen Ida Kronholm springer i skogen tillsammans med Strömsös programledare Elin Skagersten-Ström.
Traillöparen Ida Kronholm springer i skogen tillsammans med Strömsös programledare Elin Skagersten-Ström. Kuva: Esa Saari / Yle polkujuoksu,juoksu,ulkoilu,luontoliikunta,terveys,hyvinvointi (terveydellinen),Strömsö (tv-ohjelma)
  • Vegevalinta – ensimmäinen viikkomenu

    Parhaat arjen kasviruokaohjeenne.

    On aika esitellä Vegevalintakampanjan ensimmäinen viikkomenu. Kampanjassa olette jakaneet parhaat arjen kasviruokaohjeenne. Kiitos Päivi Lähtevänojalle, Judith Almille, Frida Allbergille sekä Katriina Lahtoselle, jotka ovat tämän viikon Vegevalintakokit.

  • Intialaisen keittiön klassikko uudessa muodossa – täältä tulee Butter Halloumi

    Helppo valmistaa niin isolle kuin pienelle porukalle.

    Intialaisen keittiön klassikko uudessa muodossa – täältä tulee Butter Halloumi Lapset, ystävät ja vanhemmat rakastavat. Minä rakastan. Helppo valmistaa niin isolle kuin pienemmällekin poppoolle. Zeinan resepti (Zeinas Kitchen) on helppo kaikkien valmistaa ja lopputulos on aina yhtä maukas ja tasainen.

  • Paahdettu myskikurpitsakeitto kera täyteläisen kookosmaidon

    Sopii myös hiilihydraattitietoiseen ruokavalioon.

    Paahdettu myskikurpitsakeitto kera täyteläisen kookosmaidon Tämä keitto on samettisen sileä. Sen maku on herkullinen ja chili antaa ihanasti lämpöä. Keitto on myös upean värinen. Lisäksi se on vähäkalorinen ja sopii hiilihydraattitietoiseen ruokavalioon. Päivi Lähtevänoja Ainekset 1 myskikurpitsa kuorittuna ja paloiteltuna noin tulitikkurasian kokoisiksi paloiksi.

  • Kermainen lehtikaali-perunaviipalegratiini

    Hyvää arkiruokaa pienellä työpanoksella.

    Kermainen lehtikaali-perunaviipalegratiini Tämä ruoka syntyi alun perin jääkaapintyhjennyksen tuloksena, mutta siitä on kehkeytynyt maukas ja tosi helppotekoinen arkiruokasuosikki. Lempeää, pehmeää ja täyttävää talviruokaa, joka pienten esivalmistelujen jälkeen kypsyy itsekseen uunissa. Judith Alm Ainekset 8 keskikokoista kiinteää luomuperunaa 1 pkt savustettua tofua.

Strömsö

Ruudussa

Strömsö Instagramissa

  • Vegevalinta – viikkomenu 1