Punakaikuja 1918 oli koettavissa Suomenlinnassa kesällä 2018.
Punakaikuja on Yle Draaman tuottama tee-se-itse kuuntelukierros Suomenlinnan punavankileiristä 1918. Kuuntelemiseksi tarvitset vain puhelimen, kuulokkeet ja seikkailumieltä.
Aloita ääniseikkailu klikkaamalla karttaan merkittyjä paikkoja. Tarina alkaa Vankikasarmi 7:n luota, tai voit aloittaa sen jo lauttamatkalla saarelle. Parhaan kokemuksen saat kuuntelemalla kierroksen kuulokkeilla karttaan merkityillä paikoilla, kuvien osoittamaan suuntaan seisten. Lisätietoa kierroksesta löytyy interaktiivisen kartan info-painikkeen takaa. Voit kokea Kuolemaantuomittujen sellit -installaation myös virtuaalitodellisuudessa mobiililaitteella tai tietokoneella.
Sisällissotatutkija Ilkka Jokipii kertoo leirin historiasta ja vankien elämästä Suomenlinnan punavankileirillä.
Helsingin vankileirit 1918
Suomi itsenäistyi joulukuussa 1917 yhteiskunnallisesti levottomassa ilmapiirissä, ja tilanne kärjistyi jo tammikuussa 1918 avoimeksi sodaksi työväenjärjestöistä muodostettujen punakaartien ja senaatin johtamien valkoisten joukkojen välillä.
Rintamalinja kulki sisällissodan alkukuukaudet Tampereen pohjoispuolella ja eteläinen Suomi oli tukevasti punaisten hallussa. Maaliskuun loppupuolella valkoiset etenivät jo kohti etelää, mutta punaisen Suomen pääkaupunkina toimineen Helsingin kohtalon ratkaisi valkoisia auttaneiden saksalaisten maihinnousu Hankoon 3.4.1918.
Punakaartilaisista ei ollut vastusta kokeneille saksalaisjoukoille, ja kun saksalaiset saavuttivat Leppävaaran 10.4., oli kaupungin puolustajien taistelumoraali jo romahtamaisillaan. Punakaartin johto oli paennut Helsingistä itään, eikä jäljelle jääneistä joukoista ollut panemaan vastaan saksalaisille. Huhtikuun 13. päivänä kello kahdelta iltapäivällä Kallion alueelle ahdistetut punakaartit nostivat valkoisen lipun Kallion kirkon torniin antautumisen merkiksi. Taisteluissa kuoli yhteensä noin 300-400 henkilöä, joista punaisia oli 250-350.
Helsingin valtauksen yhteydessä vangittiin arviolta noin 6 500 ihmistä. Saksalaiset eivät ehtineet kunnolla pohtimaan taistelujen aikana vangittujen sijoittamista, vaan vankeja suljettiin ympäri Helsinkiä mitä erikoisempiin paikkoihin. Suurin osa vangeista sijoitettiin heti Suomenlinnaan, mutta reilusti yli 1000 vankia suljettiin myös esimerkiksi nykyisen Oopperatalon kohdalla sijainneeseen Töölön sokeritehtaaseen ja Eteläsatamassa ankkurissa olleeseen S/S Europa-nimiseen höyryhinaajaan.
Ankaria rangaistuksia vaaditaan
Valtauksen jälkeisen sekavan vankitilanteen sai selvittääkseen senaattori Antti Tulenheimo. Hänen johdollaan pienemmät vankien säilytyspaikat tyhjennettiin ja vankeja keskitettiin Suomenlinnaan ja Katajanokalle Meriväen kasarmiin. Vankeja myös tutkittiin ja vähemmässä määrin kapinaan osallistuneita vapautettiin. Toiminta nostatti vastalauseita vankien liian lempeästä kohtelusta ja Tulenheimon erottamista vaadittiin lehtien sivuilla. Tulenheimo erotettiin tehtävästään jo parissa viikossa huhtikuun 27. päivänä.
Samaan aikaan punavankien kokonaismäärän kasvaessa huomattavasti oli valkoisen armeijan johdossa syntynyt ajatus kapinallisten tuomitsemisesta. Siviilituomioistuinten pelättiin antavan liian lieviä tuomiota, ja tuomitsemista varten päätettiin perustaa erityinen tuomioistuin, valtiorikosoikeus. Laki valtiorikosoikeuksista hyväksyttiin vauhdilla eduskunnassa 29.5.1918. Perusteellinen tutkiminen ja tuomitseminen veivät paljon aikaa ja pidensivät leirilläoloaikoja, ja juuri siinä oli siemen koko vankileirikatastrofille.
Vankiasioista vastaamaan perustettiin sotavankilaitos, ja se pyrki työtään helpottaakseen keskittämään vangit niin harvoihin vankileireihin kuin suinkin mahdollista. Monia pienempiä vankileirejä lakkautettiin, mutta Helsingin vankileirit oli yksi pääleireistä, ja vankimäärä Helsingissä kasvoi kevään ja kesän aikana jopa lähes 14 000:een. Muun muassa vankisiirroista ja vapautuksista johtuen Helsingin vankileirien läpi kulkeneiden vankien luku on kuitenkin suurempi, jopa lähes 20 000. Kaiken kaikkiaan koko Suomessa vankeja oli jopa yli 80 000., siis noin Joensuun nykyisen asukasluvun verran.
Olot huononevat Suomenlinnassa
Kuten koko Suomen vankileirijärjestelmä, olivat myös Helsingin vankileirit lähes jatkuvassa muutoksessa. Suomenlinnan vankileiri oli Helsingin vankileireistä pysyvin toimien Helsingin valtauksen jälkeisistä päivistä aina maaliskuuhun 1919. Muita vankileirejä Helsingin alueella oli jo mainittu Katajanokka, Iso-Mjölön eli nykyisen Isosaaren vankileiri sekä Santahaminan vankileiri. Nämä leirit toimivat aina vuoden 1918 elo-syyskuun vaihteeseen asti, milloin kaikki Helsingin vangit siirrettiin Suomenlinnaan. Helsingin vankileireistä selkeässä erityisasemassa olivat Santahamina, minne suljettiin ainoastaan naisvankeja, sekä Iso-Mjölö, mihin suljettiin kuolemanrangaistuksen saaneet vangit odottamaan ylemmän oikeusasteen eli valtiorikosylioikeuden päätöstä tai tuomionsa täytäntöönpanoa. Iso-Mjölöön eristettiin myös iso joukko työväenliikkeen johtohenkilöitä.
Vankien elämä vankileireillä oli kovaa. Ongelmia oli lähes kaikissa suhteissa. Majoitusolot olivat riittämättömät, kohtelu oli ankaraa ja joskus väkivaltaista, mutta pahimpina ongelmina olivat jatkuva nälkä ja huonokuntoisessa vankijoukossa levinneet taudit.
Vangit asuivat kaikilla Helsingin vankileireillä venäläisten sotilaiden lähdön jäljiltä tyhjiksi jääneissä sotilaskasarmeissa. Majoitustilat olivat kolkkoja, sillä kasarmit olivat olleet pitkään lämmittämättä ja tilat oli tyhjennetty sängyistä ja muista huonekaluista. Tiloihin suljettiin liikaa vankeja, ja pahimmillaan ahtaus oli niin suurta, että lattiapinta-alaa jäi vankia kohden vain alle neliömetrin verran. Kunnollisia käymälöitäkään ei usein ollut, vaan vangit tekivät tarpeensa kasarmihuoneiden nurkissa olleisiin tynnyreihin. Vangit pyrkivät parantamaan olosuhteitaan kaikin mahdollisin keinoin, esimerkiksi rakentamalla sänkyjä saranoiltaan irrotetuista ovista ja organisoimalla siivousta keskenään.
Kaikki konstit käyttöön nälän kasvaessa
Vankileirielämää selkeimmin määrittänyt seikka oli kuitenkin ravinnon puute. Vankileiriorganisaation tarjoamat ruoka-annokset olivat jatkuvasti liian pieniä, ja vaikka vankien saamia annoksia kasvatettiin kesän kuluessa koko ajan, vasta elokuussa ne saavuttivat jotakuinkin vankileirien ylilääkärin vaatiman tason. Mutta vaikka vankien annokset olisivat olleet kaloriarvolaskelmien mukaan riittävän suuria, oli vangeille päätynyt ruoka usein täysin syömäkelvotonta. Tarjolla oli usein pilaantunutta ruokaa tai se oli kelvottomasti valmistettua. Suolakalaa oli usein liotettu auttamatta liian vähän aikaa ja jauhojen puutteessa vangeille tarjottiin esimerkiksi selluloosasta valmistettua leipää.
Vangit hankkivat parhaansa mukaan lisäravintoa. Tärkein keino lisäravinnon hankkimiseksi oli töiden teko. Töistä tarjotut lisäannokset saivat nälkäiset vangit kilpailemaan kaikista työtehtävistä ruumiiden kannosta vankileirin puhtaanpitoon tai vaikkapa lastaustöihin. Monissa työtehtävissä vangeille tarjoutui myös mahdollisuuksia ravinnon varastamiseen. Vankien leirimuistelmissa on säilynyt monia mielikuvituksellisia keinoja ruoan varastamiseksi, kuten vaikkapa jauholaivalla työssä olleen vangin kertomus vaihihkaa housujen taskuissa olleiden reikien kautta saappaisiin valutetuista jauhoista.
Vankien kirjeenvaihto oli sensuurin alaista, ja suurimman osan ajasta vankien oli myös kiellettyä vastaanottaa paketteja omaisiltaan. Tämän johdosta Helsingin vankileireillä oli jatkuvasti käynnissä suuria ruoan, muiden elintarvikkeiden ja kirjeiden salakuljetusoperaatioita. Ne vangit, joille oli jäänyt rahaa leirille tultaessa, lahjoivat vartijoita salakuljettajiksi, mihin vartijat usein suostuivat. Helsingin vankileireillä toimivat eri vaiheissa vartijoina saksalaiset, suomalaiset suojeluskuntalaiset ja asevelvolliset.
Miten heidän kävi?
Helsingin vankileireillä kuoli kaiken kaikkiaan noin 1600 ihmistä. Huono hygienia ja ravinnon puute olivat tärkeimpiä syitä suureen kuolleisuuteen. Nälän heikentämien vankien keskuudessa riehui vakavia tauteja ja esimerkiksi Espanjan tauti tappoi monia vankeja. Kamalien olosuhteiden johdosta kuolleiden lisäksi Helsingin vankileireillä pantiin täytäntöön yhteensä 71 valtiorikosoikeuksien julistamaa kuolemanrangaistusta. Teloitukset tapahtuivat Suomenlinnan Kustaanmiekalla. Muutamia vankeja kuoli myös leirien ankaran järjestyksenpidon uhreina. Vankileirien välillä oli selkeitä eroja kuolleisuudessa. Helsingin vankileireihin kuulunut Santahaminan naisvankileiri oli kuolleisuudeltaan selkeästi pienin, ja siellä kuoli kesän aikana ainoastaan neljä naisvankia. Santahaminaa vankimäärältään suurin piirtein vastannut Iso-Mjölö oli puolestaan kuolleisuudeltaan pahin, ja siihen viitataan muistelmissa välillä Kuolemansaarena. Siellä kuoli pelkästään heinäkuun aikana 3-4 vankia päivässä.
Helsingin vankileirien vankimäärä kääntyi laskuun jo heinäkuussa 1918, kun vankimäärää vähentämään kehitetty laki ehdollisista vankeusrangaistuksista astui voimaan, ja jonkin verran vankeja laskettiin myös kotipaikoilleen tuomioitaan odottamaan. Syksyn aikana säädettiin vähitellen armahduslakeja ja joulukuun 1918 loppupuolella Suomenlinnassa oli enää tuhatkunta vankia. Viimeiset vangit poistuivat Suomenlinnasta maaliskuussa 1919.
Ilkka Jokipii (FM) on Helsingin yliopiston tohtoriopiskelija, joka tekee väitöskirjaa sisällissodan pitkäaikaisvaikutuksiin keskittyvässä tutkimushankkeessa.
Sisällissodan kohtaloita Radiodraaman kuunnelmissa
Toukokuussa Yle Radio 1:ssä kuultiin neljä tositapahtumiin perustuvaa kuunnelmaa vuodesta 1918. Ne herättävät eloon ihmiskohtaloita sadan vuoden takaa. Kuunnelmat ovat kuunneltavissa Yle Areenassa kuukauden ensiesityksestään lähtien. Viimeisenä esitetty Suomenlinna 1918 jatkaa Punakaikuja ääni-installaation tarinaa ja kertoo vankien kokemuksia kirjeiden muodossa.
Purjehtija Yle Areenassa 6.6. saakka
Purjehtija on valiouusintana kuultu kuunnelma, joka kertoo Helene Schjerfbeckin rakkaustarinan. On vuosi 1918 ja taiteilija Helene Schjerfbeck työstää Tammisaaressa vuonna 1918 maalaustaan 'Purjehtija', jonka mallina istuu Helenen ihailun kohde, herra Einar Reuter. Reuterin vastakaiku Helenen tunteisiin on vähäistä.
Myöhemmin Schjerfbeckin vuonna 1921 maalaama omakuva katoaa, mutta löytyy vuosikymmenten päästä erään miehen hallusta. Kuunnelmassa Schjerfbeck ja omakuvan omistava mies keskustelevat aikojen ja kuoleman rajojen yli. Yhdeksi keskeisimmäksi kysymykseksi nousee, mikä on taiteen arvo.
Rooleissa: Erja Manto, Mikko Reitala, Pekka Savolainen ja Hellevi Härkönen.
Käsikirjoitus: Juha Seppälä
Ohjaus: Juha-Pekka Hotinen
Äänisuunnittelu: Hanna-Helena Kinnunen
Dramaturgi: Juha-Pekka Hotinen
Tuotanto: Yle Radioteatteri
Elävän arkiston video Helene Schjerfbeckin tärkeistä miehistä kertoo, kuinka Einar Reuter vaikutti taiteilijan elämässä myös pitkään Purjehtijan jälkeen.
S/S Sampo Yle Areenassa 13.6. saakka
S/S Sampo on jännitysnäytelmä jäänmurtaja S/S Sampolla suoritetusta salaisesta operaatiosta, jonka Suomi masinoi bolsevikkejä vastaan. Tammikuussa 1918 Suomi on virallisesti itsenäinen, mutta venäläiset bolsevikit pitävät hallussaan jäänsärkijä Sampoa. He tarvitsevat sitä sotilaskuljetuksiin vaikeissa jääoloissa.
Suomen senaatti puolestaan tarvitsee Sampoa auttamaan jääkärien kuljetuksessa Saksasta Suomeen. Jäänmurtaja täytyy kaapata ja operaatio pitää salata täydellisesti, sillä maa on syöksymässä kohti sisällissotaa.
Toimittaja Tekla Aalto tekee tapahtumasta radiodokumenttia. Hän seuraa salaista operaatiota tuoreeltaan lukuisilla tapahtumapaikoilla niin merellä kuin maissa. S/S Sampo kuvaa kasvavaa epäluuloa ja luottamuksen rapistumista - koko Suomen tapahtumat näkyvät myös pienellä jäänmurtajalla.
Rooleissa: Elsa Saisio, Jarkko Pajunen, Rauno Ahonen, Arttu Kurttila, Robert Enckell, Marc Gassot, Valtteri Simonen, Andrei Melnic, Eero Ojala, Juha Ekola, Eetu Känkänen, Juha-Pekka Mikkola, Simo Sippola ja Erja Manto.
Käsikirjoitus ja ohjaus: Atro Lahtela
Äänisuunnittelu: Tiina Luoma
Tuotantokoordinaattori: Laura Jaakkola
Tuottaja: Matti Kajander / Yle Radioteatteri
Viipurin kevät Yle Areenassa 20.6. saakka
Viipurin kevät on intensiivinen kuunnelma hetkistä ja tilanteista suomalaisessa Viipurissa vuonna 1918, sisällissodan alusta sen loppuselvittelyihin saakka. Viime vuosisadan alussa Viipuri oli kansojen, heimojen, aatteiden ja ajatusten monikulttuurinen tori, jossa kaikki tulivat ravituiksi rotuun, kieleen, säätyyn tai mieleen katsomatta. Keväällä 1918 kaupunki oli sodan piirittämänä, mutta hengitti kuitenkin omillaan, omaehtoisesti. Se oli kahtiajakautunut mutta asialliset hommat hoidettiin, oli vastapuolena sitten punainen tai valkoinen.
Tampereesta ja Helsingistä on tämän kansallisen traumamme yhteydessä puhuttu paljon, syystäkin. Viipurissa tämän aseellisen selkkauksen voidaan kuitenkin katsoa alkaneen ja Viipuriin se myös päättyi Kansanvaltuuskunnan paettua kaupungin kautta rajan yli itään.
Viipurin sata punavallan päivää keväällä 1918 päättyi valkoisen armeijan valtaukseen ja verilöylyyn, jossa teloitettiin yli 400 henkilöä – heillä vain sattui olemaan muun muassa väärä etninen tausta. Voittajien ja häviäjien kohtaloita seurataan Viipurin kaupungin valleille, Suomen historian suurimman siviilien joukkosurman, käytännössä etnisen puhdistuksen tapahtumapaikalle. ”Ainahan kun suuria töitä tehdään, pikku vahinkoja sattuu”, luonnehti kenraalimajuri Karl Fredrik Wilkman tapahtunutta.
Rooleissa: lkka Heiskanen, Jarkko Lahti, Pihla Pohjolainen, Miika Laakso, Juha Pulli, Kreeta Salminen, Antti Jaakola, Pyry Nikkilä, Niklas Åkerfelt, Wilhelm Grotenfelt, David Kozma, Ella Pyhältö, Eero Urho, Ronja Kuoppamäki, Arttu Kurttila, Aino Venna ja Juho Kanervala.
Käsikirjoitus: Heikki Vuento
Ohjaus: Pekka Savolainen
Äänisuunnittelu: Anders Wiksten
Musiikin säestys: Joonatan Kotila
Tuotantokoordinaattori: Laura Jaakkola
Tuottaja: Erja Manto
Suomenlinna 1918 – kuunnelma Yle Areenassa 27.6. saakka ja Punakaikuja-installaatio Suomenlinnassa 31.5.-31.7.2018
Suomenlinna 1918 on kuunnelma Suomenlinnan punavankileiriltä kesän kohtalonhetkinä 1918. Suomenlinnan punavankileirin vangin arjessa olennaista on saada tietoa. Aluksi luetaan sanomalehtiä. Kun lehdet kielletään, aletaan toimittaa omaa lehteä. Kun lehteä ei enää ole voimia toimittaa, ollaan huhujen varassa. Posti mantereelta kulkee hitaasti, lahjotut vartijat ovat nopeita kuriireja. Ruoka loppuu ja taudit leviävät, odottavan aika hupenee.
Järvenpääläinen ‘Isäukko’ Ilmari on lainkuuliainen perheenisä, kylänsä nimismies ja olosuhteiden uhri. Punavangiksi joutuneena ja saarelle eristettynä Isäukko odottaa tietoa kohtalostaan. Nälkä, taudit ja teloitukset harventavat vankien rivejä. Kun sellitoverit luovuttavat, Isäukko uskoo oikeuteen. Viimeinen toivo elää nokkelassa muurarissa, jonka avulla kirjeet kotiin vaimon ja tyttären luo kulkevat huomaamatta mantereelle. Jokainen kirje voi olla viimeinen. Kenelle kuuluu armo ja oikeus?
8.6.1918
Saimmekin tietää Helsingin Sanomista, että ehdolliseen päätettävistä laki oli lopullisesti hyväksytty. Taaskin alkoi uusi toiveitten jakso.
12.6.1918
Aamulla kun oli ylösnousemisen aika niin huomattiin että yksi joukostamme oli muuttanut paremmille metsästysmaille.
Päiväkirjan kirjoittaja vapautui Suomelinnan vankileiriltä 13.12.1918.
Kuunnelmaan liittyvä Punakaikuja-installaatio on koettavissa Suomenlinnassa tänä kesänä. Tältä sivulta löytyvän karttapohjaisen kuuntelukierroksen voi kokea Suomenlinnassa milloin tahansa 31.5.-31.7.2018. Kuuntelukierros on ilmainen ja kaikille avoin, sen kokemiseksi tarvitset vain puhelimen, kuulokkeet ja seikkailumieltä.
Rooleissa: Jouko Puolanto, Paavo Kinnunen, Antti Haikkala, Timo Tuominen, Matti Onnismaa, Timo Torikka, Pyry Äikää, Aksa Korttila, Elias Keränen, Tuomas Rinta-Panttila, Antti Autio, Roman Schatz, Erja Manto, Hilma Nieminen, Mika Niva, Antti Lehtinen, Pekka Savolainen, Matti Kajander, Pietari Kylmälä.
Käsikirjoitus: Elina Snicker
Ohjaus: Susanna Airaksinen
Äänisuunnittelu ja musiikki: Ville Aalto
Tuotanto: Matti Kajander, Elina Ylä-Mononen / Radioteatteri
