Hyppää pääsisältöön

Flinkkilä & Tastula: Rakkautta näyttämöllä – sielunkumppanit Esko Roine ja Ritva Jalonen

Sielunkumppanit, näyttelijät Esko Roine ja Ritva Jalonen ovat Maarit Tastulan vieraina Flinkkilä & Tastula -ohjelmassa.
Sielunkumppanit, näyttelijät Esko Roine ja Ritva Jalonen ovat Maarit Tastulan vieraina Flinkkilä & Tastula -ohjelmassa. Esko Roine,Maarit Tastula,Yle TV1,Ritva Jalonen,Flinkkilä & Tastula

Katsottavissa Areenassa

Onko vanhenemisessa mitään hyvää? ”Ei”, sanoo näyttelijäpari Esko Roine (73) ja Ritva Jalonen (60) yhteen ääneen. Paitsi jos vanheneminen tuo mukanaan viisautta. Siis, jos se sitä tuo.

Näyttelijäpariskunta Roine ja Jalonen ovat toimittaja Maarit Tastulan vieraana ohjelmassa Flinkkilä & Tastula -ohjelmassa.

Sielunkumppaneiden matka

Esko Roine ja Ritva Jalonen uskovat olevansa sielunkumppaneita, mutta se ei ole tehnyt 30 vuoden mittaista yhteistä matkaa sileäksi.

Toinen on työhullu ja toinen ei. Toinen on murehtija mutta toinen ei halua jäädä murehtimaan menneitä. Toinen itkee ääneen ja toinen ei koskaan – paitsi kerran katsellessaan liikuttavaa eläinvideota. Samanlainen huumorintaju on kuitenkin yhdistänyt, sekä ylä- että alamäessä.

Katse peruutuspeiliin

Harva säästyy vanhetessa katseelta peruutuspeiliin. Nuoruudessa tehdyt virheet joutuu kohtaamaan uudelleen, kun omat aikuiset lapset alkavat pohtia omaa lapsuuttaan ja kyseenalaistavat omien vanhempiensa tekoja ja tekemättä jättämisiä.

Näyttelijä Esko Roine on joutunut pohtimaan nuoruutensa huonosti hoidettua avioeroa ja sen lapsille aiheuttamia seurauksia ja myöntää, että siinäkin asiassa ”kaikki tehtiin päin helvettiä”. Kova huoltajuusriita repi myös sisarukset erilleen toisistaan ja esti Eskoa tapaamasta tytärtään Susannaa pariin vuoteen.

”Lapset olivat pieniä. Sen voi sanoa, että kyllä lapset kärsivät siitä. Se oli sellainen traaginen epäonnistuminen. Kyllähän siitä kantaa syyllisyyttä.”

Esko Roineen tytär Susanna Roine on julkisuudessa kertonut sairastaneensa aikuisena masennusta ja kärsineensä lääkeriippuvuudesta.

Kohti suuria pelkoja

Esko Roineelle näyttämö on ollut elämän kriiseissäkin pakopaikka mutta myös elämäntapa. Tämä eläkeläinen ei tarvitse aktiivimallia. Hurjimpina vuosina eläkeläinen-Roine on tehnyt 252 esitystä vuoden aikana.

Mutta riittääkö rooleja myös vanhenevalle naisnäyttelijälle, kun ikää tulee lisää? Ritva Jaloselle on käynyt huonosti – ja lopulta myös hyvin.

Ritva myöntää, että nuoruus näyttämöllä ei ollut helppo. Siihen kuului kova itsekritiikki, armottomuus omaa itseä kohtaan, virheiden pelko ja ikuinen laihduttaminen. Mutta myös paljon tähtirooleja musikaaleissa.

40-vuotiaana Ritva sairastui kilpirauhasen vajaatoimintaan, paino alkoi nousta ja Ritva päätti lopettaa jatkuvan painon kanssa taistelun. Ihosairaus vei kasvot huonoon kuntoon ja pahimmillaan nostatti kasvoille mätäpaiseita. Musikaalitähden roolit alkoivat vähetä mutta tilalle tuli jotain parempaa.

”Tilalle tulivat karaktääriroolit, kun minusta tulikin se ”rehevä näyttelijä” Sainkin äkkiä tehdä näyttelijän työtä oikein kunnolla ja rakastuin uudelleen tähän ammattiin.”

Kun kaiken tämän lisäksi Jalonen sai syöpädiagnoosin muutama vuosi sitten, oli pakko uskaltautua menemään kohti suurimpiakin pelkojaan.

Yleisöä ei petetä

Mutta oli tilanne mikä tahansa, vanhat sirkushevoset eivät pikku kremppojen takia näyttämöä jätä. Roine näytteli useamman roolin keuhkokuumeessa, koska ”yleisöä ei petetä” ja joutui lopulta ensiapuun sydämen sivuäänten takia. Hän makasi ensiavussa letkuissa kiinni, kun teatterilta soitettiin ja tiedusteltiin, tuleeko mies illan esitykseen.

”Tottakai”, vastasi Roine.

Jos Roine saisi päättää, miten haluaisi itse kuolla, valinta olisi selvä: mieluiten näyttämöllä saappaat jalassa. Hän siteeraakin Tuomas Kyrön Mielensäpahoittajaa, vanhaa, jääräpäistä miestä, jota ehti näytellä vuosia:

”Minä olen kuin kerran kunnolla tehty traktori, Valmet tai John Deere. Se toimii niin kauan, kuin sitä käyttää ja kun kone sitten leikkaa kiinni, niin se on siinä.”

  • Flinkkilä & Tastula: Oikeuspsykologi ja psykiatri perustivat duon: musiikki läpäisee mielen suojamuurit

    Oikeuspsykologin ja psykiatrin musiikilliset iltamat.

    Oli huhtikuinen ilta, kun kaikki muuttui. Oikeuspsykologi Julia Korkmanin äiti oli sairastanut syöpää, ja oli tullut aika sanoa hyvästit. Tuosta viimeisestä illasta syntyi myöhemmin Julian veljen käsissä kaunis laulu, jonka keskeinen sanoma on toivossa. Kun Julia laulaa Då vi ses igen eli Kun kohtaamme jälleen, kuulija liikuttuu, ehkä itkee, ehkä muistaa omia rakkaitaan. Siinä on musiikin suuri voima: se avaa mielen, se läpäisee meidän älylliset suojamuurimme.

  • Flinkkilä & Tastula: Matkaan tarvitaan suuret korvat ja pieni suu, vaihtokalsarit, valokuva kotoa, mutta sädekehä jääköön hyllylle

    Anne Flinkkilän vieraille kriisialueet ovat tuttuja.

    Mitä pitää ottaa mukaan, kun lähtee maailman kriisipesäkkeisiin avustustöihin? Puhtaat kalsarit, rulla vessapaperia, ja sitä paitsi, pitää olla suuret silmät ja pieni suu. Näin sanoo ensihoitolääkäri Teuvo Määttä, jolle ovat tuttuja niin Kamputsean kansanmurhan jaloista paenneet ihmiset, Kenian pakolaisleirit, ihmiskilpenä olo Irakissa, Pakistanin maanjäristysten uhrien auttaminen. Kotiasiat pitää olla kunnossa, omia tai muiden ongelmia ei voi lähteä pakoon, sanoo Teuvo. Vaikka moni niin tekeekin, hän on vuosien varrella huomannut.

  • Flinkkilä & Tastula: Miksi raiskaus on ollut Suomessa vähätelty rikos?

    Keskustelu seksuaalirikoksista kuohuttaa tunteita.

    Viime viikkoina Suomessa on puhuttu raiskauksista enemmän kuin ehkä koskaan. Rikosoikeuden professori emerita Terttu Utriainen muistuttaa, että naisen seksuaalisen itsemääräämisoikeuden historia on Suomessa yllättävän lyhyt. Maarit Tastulan ohjelmassa aihetta kommentoi myös liikkeenjohdon konsultti, yrittäjä Rajkumar Sabanadesan, joka on johtanut useita turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksia.

  • Flinkkilä & Tastula: Pakopaikka, musta peitto, perjantai-illan paras kaveri - riippuvuuden monet kasvot

    Oma tila, oma vapaus? Milloin riippuvuudesta tulee ongelma?

    Pakko saada draamaa, kirjoitti toimittaja, tietokirjailija Ani Kellomäki blogissaan ja räjäytti lukijapankin. Juuri tuolta minustakin tuntuu, hänelle kerrottiin kerta toisensa jälkeen. Ani oli kertonut omasta lapsuudestaan kosteassa perheessä, siitä, miten arvaamattomuudesta tuli normi. Aikuisiällä hän hakeutui tilanteisiin, jotka herättivät suuria tunteita. Katastrofi oli parempi kuin sen odottelu.