Hyppää pääsisältöön

Opiskelijakapina 1968 – kansakuntien toivot barrikadeilla

Kollaasi opiskelijamielenosoituksista Saksassa, Ranskassa ja Italiassa vuonna 1968: kulkueissa kannetaan Che Guevaran kuvaa, Daniel Cohn-Bendit puhuu mikrofoniin, ranskalaisia mellakkapoliiseja.
Vuoden 1968 kuumaa kevättä: pääsiäismarssi Länsi-Berliinissä, Daniel Cohn-Bendit eli "Punainen Dany" puhuu mielenosoituksessa Saarbrückenissa, ranskalaisia mellakkapoliiseja, mielenosoitus Roomassa. Kollaasi opiskelijamielenosoituksista Saksassa, Ranskassa ja Italiassa vuonna 1968: kulkueissa kannetaan Che Guevaran kuvaa, Daniel Cohn-Bendit puhuu mikrofoniin, ranskalaisia mellakkapoliiseja. Kuva: Yle kuvanauha opiskelijat,1968,Ranska,Saksa,Italia,Daniel Cohn-Bendit,poliisit,mielenosoitukset

"Hullu vuosi" 1968 toi ylioppilaat kaduille toukokuisessa Pariisissa, koko Euroopassa ja kautta maailman. Kampuksilla ja kaupunkien keskustoissa kaikuivat iskulauseet korkeakoulujen uudistamisesta, yhteiskunnallisesta demokratiasta, anti-imperialismista ja sosialismista. Elävä arkisto kokosi yhteen alkuperäisiä radio- ja tv-välähdyksiä kuohuvalta ajajaksolta.

Suomen tiedotusvälineissä suurinta huomiota saivat Länsi-Euroopan vasemmistolaiset opiskelijaliikkeet. Ne vaativat opintodemokratiaa, opetuksen uudistamista ja opintososiaalisia parannuksia protestoiden samalla Vietnamin sotaa, fasismin jäänteitä, imperialismia ja kapitalismia vastaan.

Mielenosoituksia, rakennusten valtauksia tai mellakoita tapahtui kuitenkin myös Itä-Euroopan kansandemokratioissa, eräissä Lähi-idän ja Afrikan maissa, Japanissa, USA:ssa ja Latinalaisessa Amerikassa. Protestien maalitaulut luonnollisesti vaihtelivat maasta toiseen: siinä missä sosialistisessa Tšekkoslovakiassa vaadittiin demokraattisia uudistuksia, Japanissa vastustettiin USA:n sotilaallista läsnäoloa, Etelä-Afrikassa apartheidia ja Brasiliassa sotilasdiktatuuria.

Pariisin kuuma toukokuu

Pariisissa koettiin toukokuussa 1968 ennennäkemätön opiskelijoiden kuohunta, joka järisytti koko ranskalaista yhteiskuntaa temmattuaan mukaan miljoonia työläisiä. Konflikti lehahti liekkiin, kun opiskelijoiden ja johdon kiistakenttänä toiminut Nanterren yliopisto kaupungin laitamilla suljettiin toukokuun alussa 1968. Poliisi määrättiin hajottamaan Sorbonnen ylioppilaiden tukimielenosoitus, ja tästä seuranneet väkivaltaiset yhteenotot jatkuivat kielloista huolimatta opiskelijoiden ja opettajien miltei päivittäisillä protestimarsseilla seuraavien viikkojen aikana.

Kapinoivat opiskelijat rakensivat katukivistä ja muista esteistä kymmeniä katusulkuja. Kirjeenvaihtaja Knud Möller kuvailee ensimmäisissä radioreportaaseissaan katumaisemaa, joka oli kuin sodan jäljiltä. "Anarkistiopiskelijoiden johtajaksi ja profeetaksi" nimetty Daniel Cohn-Bendit eli "Punainen Dany" ilmoitti liikkeen tähtäävän sosialismiin – ei kuitenkaan sen itäeurooppalaisessa muodossa.

Näin hävityksen, joka muistutti Jerusalemia Israelin vallattua sen.― Knud Möller Pariisin mellakoista

Nuorilla oli vastassaan kovaotteiset poliisimiehet, jotka taltuttivat vastustajiaan kyynelkaasulla ja klooripommeilla. Opiskelijoihin ja heitä tukeneisiin lyseolaisiin kohdistunut, mediassakin brutaaliksi kuvattu väkivalta käänsi kuitenkin työläisten sympatiat heidän puolelleen.

Toukokuun 10. ja 11. päivien välisen "barrikadien yön" jälkeen (jonka tuhoja Möller em. raporteissaan kuvailee) suuret ammattiliitot julistivat yleislakon ja työläiset alkoivat miehittää tehtaitaan. Ylioppilaat valtasivat Sorbonnen ja opiskelijoiden valtaus- ja lakkoliike levisi ympäri maan.

Ajan uutisklipeissä korostuvat epäjärjestys ja aineelliset tuhot, sen sijaan niistä eivät välity liikkeen utopistinen idealismi, runollinen romantiikka ("mielikuvitus valtaan!") ja rajattoman vapauden tunne.

Möllerin 17.5. tekemässä tv-jutussa ei selosteta työläisten työpaikkatason tunnelmia, mutta ammattiliittojen johto ja kommunistipuolue suhtautuivat edelleen varauksellisesti anarkistisena pitämäänsä opiskelijaliikkeeseen. Näiden päivien Ranskassa vallitsi epäselvyys siitä, missä valta loppujen lopuksi oli: hallitus epäröi lähettää poliiseja uudelleen Sorbonneen tai miehitettyihin tehtaisiin.

Toukokuun 24:ntena presidentti Charles de Gaulle viimein piti odotetun kriisipuheen, jossa hän lupaili joitakin mm. yliopisto- ja työpaikkademokratiaan littyviä uudistusehdotuksia kesäkuussa pidettävään kansanäänestykseen. De Gaullen reagointia pilkattiin hitaaksi, hänen lupauksiaan moitittiin epämääräisiksi, ja mielenosoittajat kehottivat vanhaa sotaratsua eroamaan.

Pariisi koki uuden barrikadien yön. Huolimatta siitä että opiskelijoiden rinnalla nyt olikin paljon nuoria työläisiä, Möllerin 25.5. radioidun raportin mukaan opiskelijat kokivat itsensä eristyneiksi, vaikka – kuten hän arvelee – "ovat itse vakuuttuneita siitä että ovat uuden vallankumouksen kärkijoukko, jota työläisten tulisi seurata".


Yhtenä kipinänä uusiin mellakoihin olivat hallituksen koventuneet otteet, joihin kuului mm. opiskelijajohtaja Daniel Cohn-Benditin karkotus Saksan liittotasavaltaan. Ranskalaisesta syntyperästään huolimatta hän oli virallisesti Saksan kansalainen. Saarbrückenissa toukokuussa pidetty mielenosoitus (yllä varustettuna kesäkuisella selostuksella Cohn-Benditin suunnitellusta Englannin-vierailusta) vaati maahantuloviranomaisia sallimaan Cohn-Benditin paluun Ranskaan.

Kansanvillitsijä palasikin Ranskaan karkotusmääräyksestä piittaamatta toukokuun lopussa. Päivää ennen paluutaan eli 27.5. antamassaan haastattelussa hän vähättelee karkotuksen merkitystä ja sanoo kenen tahansa voivan astua liikkeen johtajaksi. Lausunto kuvaa omalla tavallaan ranskalaisen opiskelijaliikkeen organisoimattomuutta ja spontaanisuutta.

De Gaullen puheen jälkeen alkoivat hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen väliset neuvottelut lakkoaallon lopettamiseksi. Ammattiliitot vaativat palkankorotuksien lisäksi työajan lyhentämistä ammattiyhdistysten oikeuksien lisäämistä ja sosiaalilainsäädännön tarkistamista. Hallitus lupaili sekä opiskelijoille että työläisille osallisuutta hallintoon toimipaikoillaan, mikä työnantajille oli kova pala niellä. Samalla se ilmoitti jyrkentävänsä linjaa opiskelijoiden mielenosoituksiin sen jälkeen, kun levottomuudet tuottivat ensimmäiset kuolonuhrinsa.

Keskustelujen kuluessa keskusliitto CGT:n kanta tiukkeni, kuten Mikko Valtasaari kertoo neuvotteluja käsittelevässä uutisjutussaan (yllä), mutta tulevina päivinä neuvottelutulos tyrmättiin ay-kentällä. Toukokuun lopun mielenosoituksissa kommunistit vaativat jo gaullistikabinetin viraltapanoa ja "kansan hallitusta" sen tilalle.

Toukokuun lopussa de Gaulle ilmoitti hajottavansa kansalliskokouksen ja järjestävänsä kesäkuuksi uudet vaalit. Hän vaati lakkojen lopettamista, tai maahan julistettaisiin poikkeustila. Kommunistien osallisuuden herättämä pelko auttoi häntä saamaan kaduille tuekseen satoihin tuhansiin, ehkä miljoonaankin nousevan kannattajajoukon. Kesäkuussa työläiset alkoivat palata työpaikoilleen, vasemmistojärjestöjä lakkautettiin ja katumielenosoitukset laantuivat.

Opiskelijaliike pyrki vielä viimeisinä toiminaan puhdistamaan rivejään ääriaineksista. Kesäkuun 14:ntena uutisoitiin sorbonnelaisten aseellisesta välienselvitttelhystä ex-palkkasoturien eli "katangalaisten" muodostamaa militanttiryhmää vastaan. Kaksi päivää myöhemmin poliisi valtasi Sorbonnen takaisin ylioppilailta.

Samaan aikaan muualla Euroopassa: Springeriä, Erkkoa, Gomulkaa ja Francoa vastaan

Saksan liittotasavallassa vasemmistoradikaali opiskelijaliike heräsi jo aiemmin kuin Ranskassa. Sen juuret juonsivat vuoteen 1966, jolloin Länsi-Berliinin Freie Universität vallattiin vastalauseena yrityksille kieltää poliittinen toiminta siellä. Saksan opiskelijaradikalismi liittyi kiinteästi USA:n imperialismin ja Vietnamin sodan vastaiseen liikkeeseen ja oli huomattavasti järjestäytyneempi ja määrätietoisempi kuin Ranskassa.

Saksan opiskelijaliikkeen kiistaton johtohahmo ja oikeiston silmätikku oli Rudi Dutschke (1940–1979), jonka nuori uusnatsi yritti murhata Berliinissä huhtikuussa 1968. Ampumavälikohtauksen jälkeisessä "pääsiäiskapinassa" Länsi-Berliinin kadut muuttuivat poliisin ja vasemmistonuorison taistelukentäksi. Suuttumus kohdistui etenkin Axel Springerin oikeistolaiseen lehtikonserniin, ja kaduilla kaikui huuto "Springer – murhaaja".

Saksalaisille opiskelijoille osoitettiin solidaarisuutta myös Suomessa. Helsingin Porthanian edustalla pidetty solidaarisuuskokous saksalaisopiskelijoiden puolesta muisti niin Springeriä kuin hänen kotimaista kollegaansa Aatos Erkkoa. Suomalaisen opiskelijaradikalismin omalta osalta vuosi 1968 huipentui Vanhan ylioppilastalon valtaukseen marraskuussa.

Oppilaitosten valtauksia ja opiskelijamielenosoituksia järjestettiin monissa muissakin Euroopan maissa, muun muassa Italiassa, Espanjassa, Portugalissa, Englannissa, Belgiassa ja Pohjoismaissa. Italiassa poliisin käyttämä väkivalta vain kärjisti levottomuuksia entisestään kuten muuallakin, missä koviin otteisiin turvauduttiin. Francon Espanjassa opiskelijat joutuivat kamppailemaan jo pelkästään vapaan järjestäytymisoikeuden puolesta.

Länsimaisten vallankumouksellisten opiskelijoiden tärkeimpiin oppi-isiin kuului yhteiskuntafilosofi Herbert Marcuse (1898–1979). Hänen ajatuksiaan selostettiin Juha Virkkusen ohjelmassa 30. syyskuuta 1968.


Vuoden 1968 järistykset ulottuivat myös sosialistiseen Itä-Eurooppaan, kuten Puolaan, Tšekkoslovakiaan ja Jugoslaviaan. Varsovassa poliisi tukahdutti mielenosoitus- ja lakkoliikkeen demokratiavaatimukset pampuilla ja kyynelkaasulla. Uudistuksia alkoi tapahtua vasta 1970-luvun alussa työläisten lähdettyä liikkeelle Gdanskissa ja muualla. Syvällisemmät muutokset antoivat kuitenkin odottaa itseään vielä toistakymmentä vuotta.

Pigasus-possusta Tiatelolcon verilöylyyn

"Hullun vuoden" opiskelijaprotestit eivät rajautuneet vain Eurooppaan vaan niitä koettiin mm. Egyptissä, Libanonissa, Iranissa, Kongossa, Senegalissa sekä lukuisissa Amerikan maissa kuten Boliviassa, Argentiinassa, Uruguayssa, Ecuadorissa, Chilessä, Meksikossa ja Yhdysvalloissa.

Yhdysvaltojen radikaali opiskelijatoiminta oli kiinteästi sidoksissa kansalaisoikeus- ja sodanvastaiseen liikkeeseen. USA:n uusvasemmiston keskeiseksi organisaatioksi kohonnut SDS (Students for a Democratic Society) oli mukana demokraattisen puolueen vuoden 1968 puoluekokouksen yhteyteen järjestetyssä suurmielenosoituksessa Chicagossa. Mediassa tapahtuman pääosan ryöstivät hilpeän anarkistiset jipit eli "nuorten kansainvälinen puolue" (YIP), joka valitsi omaksi presidenttiehdokkaakseen Pigasus-nimisen porsaan.

Jännitteet protestoijien, kaupungin ja virkavallan välillä johtivat yhteenottoihin, joita kirjeenvaihtaja Pasi Rutasen mukaan leimasi "poliisin toiminnan laskelmoitu raakuus ja julmuus". Poliittisia tavoitteitaan mielenosoittajat eivät saavuttaneet, sillä Vietnamin sotaa vastustava George McGovern hävisi puoluekokouksessa ehdokkuuden Hubert Humphreylle, jonka republikaaninen Richard Nixon puolestaan päihitti marraskuisissa presidentinvaaleissa.

Chicagon tapahtumat jäivät kuitenkin vain kalpeaksi varjoksi siitä, mitä eteläisessä naapurimaassa tapahtui runsaat kaksi kuukautta myöhemmin.

Meksikossa valmistauduttiin vuonna 1968 olympialaisiin yhteiskunnallisten levottomuuksien ja poliisiväkivallan ilmapiirissä. Kymmenen päivää ennen kisoja poliisi ja armeija surmasivat Tiatelolcossa arviolta 200–300 mielenosoittajaa. Monet tiedotusvälineet antoivat kuvan, jonka mukaan vasemmisto-opiskelijat halusivat protesteillaan vain vastustaa olympiakisoja.

Taustalla olivat kuitenkin kipeät yhteiskunnalliset ongelmat. Meksikon taloudellisesta noususta huolimatta sosiaalinen eriarvoisuus oli suuri. Viranomaisten kovat otteet nostattivat vaatimuksia myös poliittisten vankien vapauttamisesta ja muutoksista poliisin johdossa. Johan von Bonsdorff selvitti radio-ohjelmassaan 6. lokakuuta Meksikon poliittis-taloudellista historiaa tuoreeltaan Tiatelolcon verilöylyn jälkeen.

Artikkeli on koostettu ja muokattu Elävässä arkistossa aiemmin julkaistuista artikkeleista. Käytettyjä lähteitä mm. Mark Kurlansky: 1968, Like 2004; Veikko Tarvainen: 60-luvun kapina, Like 1993.

Lue lisää:

Demonstranter i Paris 1968.

Studentkravallerna i Paris 1968

I maj 1968 var Frankrike nära en revolution. Studenterna steg upp på barrikaderna och med dem också skolelever och arbetare.

  • Studio Julmahuvin moraalisesti arveluttava Hittikimara

    Mainos, jonka esittämisen Jeesuksen Ryhti ry halusi estää

    Missä olit, kun kuulit ensi kertaa tämän klassikon? Entä minkä vuoden listaykkösenä killui tämä lyömätön superhitti? Tilaa heti ja kodissasi soi Hittikimara: ikimuistettavimmat kappaleesi vuosien takaa.

  • Nakkipiirakkaa vai poron peräsuolta? – Testaa, oletko kokkina kuin Jaakko Kolmonen vai Makupalojen parivaljakko!

    Testaa, minkälainen kokki olet.

    Oletko tavallinen kotikokki vai etsitkö jatkuvasi uusia ruokalajeja ja tapoja laittaa ruokaa? Pidätkö ruoanlaitossa tärkeämpänä rentoa meininkiä vai onko terveellisyys kaiken A ja O? Valitse kysymyksistä itseäsi kuvaavin vaihtoehto ja näet, oletko kuin Makupalojen Timo ja Janne, peruskokki vai peräti Jaakko Kolmonen! Nappaa alta reseptit!

  • Andy McCoy kovat piipussa

    Kitaramestari tarinoi leikkaamattomasti vuonna 1995.

    Heli Nevakare jututti huhtikuisessa Helsingissä 1995 Andy McCoyta ja tämän Live Ammo -yhtyettä. Maestron suu käy sujuvasti kolmella kielellä, ja tarinaa tulee heroiininitkuissa soitetusta keikasta rahanahneeseen Mick Jaggeriin. Leikkaamaton haastattelu on lähes kokonaan ennenjulkaisematonta materiaalia.

  • Miksi vanhempi surmaa lapsensa?

    2003–2014 Suomessa surmattiin 74 lasta vanhemman toimesta.

    Vuosina 2003–2014 Suomessa tehtiin 74 lapsisurmaa, jossa tekijänä oli oma vanhempi. Silminnäkijän dokumentissa syvennytään tekojen taustoihin ja pohditaan, olisivatko kuolemat olleet estettävissä.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto

  • Studio Julmahuvin moraalisesti arveluttava Hittikimara

    Mainos, jonka esittämisen Jeesuksen Ryhti ry halusi estää

    Missä olit, kun kuulit ensi kertaa tämän klassikon? Entä minkä vuoden listaykkösenä killui tämä lyömätön superhitti? Tilaa heti ja kodissasi soi Hittikimara: ikimuistettavimmat kappaleesi vuosien takaa.

  • Nakkipiirakkaa vai poron peräsuolta? – Testaa, oletko kokkina kuin Jaakko Kolmonen vai Makupalojen parivaljakko!

    Testaa, minkälainen kokki olet.

    Oletko tavallinen kotikokki vai etsitkö jatkuvasi uusia ruokalajeja ja tapoja laittaa ruokaa? Pidätkö ruoanlaitossa tärkeämpänä rentoa meininkiä vai onko terveellisyys kaiken A ja O? Valitse kysymyksistä itseäsi kuvaavin vaihtoehto ja näet, oletko kuin Makupalojen Timo ja Janne, peruskokki vai peräti Jaakko Kolmonen! Nappaa alta reseptit!

  • Andy McCoy kovat piipussa

    Kitaramestari tarinoi leikkaamattomasti vuonna 1995.

    Heli Nevakare jututti huhtikuisessa Helsingissä 1995 Andy McCoyta ja tämän Live Ammo -yhtyettä. Maestron suu käy sujuvasti kolmella kielellä, ja tarinaa tulee heroiininitkuissa soitetusta keikasta rahanahneeseen Mick Jaggeriin. Leikkaamaton haastattelu on lähes kokonaan ennenjulkaisematonta materiaalia.

  • Helei, suomalainen mytologia puri! Hiisivuoressa tavalliset ihmiset muuttuivat näkymättömiksi

    Hui Hai Hiiden kaikki jaksot ovat nyt Areenassa.

    Pienet, jännityksestä hikiset kädet puristivat Hiisivuoren keiju Bereniken kättä, kun lapsisankarit ratkoivat seikkailun arvoituksia. Berenike eli ohjelman käsikirjoittaja Anu Tuomi-Nikula tiesi, että sadun taika oli saavutettu, kun ohjelman muut tekijät muuttuivat lasten silmissä näkymättömiksi ja he näkivät vain Hiisivuoren maailman.

  • Pekka Töpöhännän kadonnut Radiolähetys ja särähtävät neekerikissat

    Pellonpään ja Väänäsen luenta jälleen kokonaisena Areenassa

    Matti Pellonpään ja Kari Väänäsen lastenkirjaluennat Radiomafialle ovat silkkaa kulttikamaa. Veikkoset elävöittivät Nalle Puhin ja Pekka Töpöhännän seikkailut omaan jäljittelemättömään tyyliinsä. Kuulijalle Töpöhännän Amerikan-seikkailun luennasta kuitenkin särähtää korvaan halventava neekerikissa-sana ja sen käyttö. Samaisesta luennasta myös katosi yksi jakso, joka kuullaan nyt ensimmäistä kertaa ensilähetyksensä jälkeen.

  • Kaipaus pukeutuu sanoiksi: Venny ja muut rakkaustarinat nyt Areenassa

    Lokakuu tuo Areenaan rakkautta ja luomisentuskaa.

    "Minä uskon, että toisilleen määrätyt ovat toistensa luona jo ennen kuin kohtaavat", lausui Juhani Aho (Ville Virtanen) rakastetulleen Venny Soldanille (Sara Paavolainen). Nyt Areenaan julkaistavissa ohjelmissa kerrotaan Juhani Ahon ja Venny Soldanin, Eino Leinon ja L. Onervan, Aino ja Oskar Kallaksen sekä muiden vahvojen, mutta eripuraisten pariskuntien tarinat.

  • Miksi vanhempi surmaa lapsensa?

    2003–2014 Suomessa surmattiin 74 lasta vanhemman toimesta.

    Vuosina 2003–2014 Suomessa tehtiin 74 lapsisurmaa, jossa tekijänä oli oma vanhempi. Silminnäkijän dokumentissa syvennytään tekojen taustoihin ja pohditaan, olisivatko kuolemat olleet estettävissä.

  • Radioteatterin Nummisuutareissa Leo Jokela on Esko ja totta vie tyhmä

    Kansalliskomediamme kuunnelmaversio vuodelta 1965.

    Aleksis Kivi julkaisi Nummisuutarit vuonna 1864 pienenä omakustanteena. Näytelmä voitti seuraavana vuonna Suomen senaatin rahoittaman kirjoituskilpailun. Komedian kantaesitys käynnistyi kymmenen vuotta myöhemmin Oulussa. Kansalliskomediamme satavuotisuutta muistettiin Yleisradion Radioteatterissa kuunnelmalla vuonna 1965. Nummisuutarit on pysyvästi kuunneltavissa Areenassa.

  • Punkrockin pioneeri Pelle Miljoona – koottuja live-esiintymisiä, musiikkivideoita ja haastatteluja

    Pelle Miljoona oli suomalaisen punkin ääni 70-luvun lopulla.

    Pelle Miljoona (oikealta nimeltään Petri Samuli Tiili) on niittänyt mainetta 1970-luvulta alkaneen muusikon uran lisäksi kirjailijana ja runoilijana. Miljoona on tunnettu useista kokoonpanoistaan, joissa hän on säveltänyt, sanoittanut, laulanut sekä soittanut rumpuja, kitaraa ja huuliharppua. Hän on koulutukseltaan peruskoulunopettaja.

  • Opri on inhimillisyyden ja sydämen lämmön ylistysnäytelmä

    Opri-kuunnelman ensilähetys oli vuonna 1954.

    Kirjailija Kyllikki Mäntylän vuonna 1953 ilmestynyt elämänmakuinen teos Opri sovitettiin kuunnelmaksi Radioteatteriin vuonna 1954. Koskettavan näytelmän on sanottu kohentaneen aikoinaan huomaamattomasti kunnalliskotien huonoa mainetta ja vähentäneen ennakkoluuloja niitä kohtaan.

  • Hilja Meskus ei antanut elinikäisen nivelreuman haitata elämäniloaan

    Lämmin henkilötarina osoittaa positiivisuuden voiman.

    Vuonna 1981 valmistuneessa positiivisuudellaan ajatuksia herättävässä henkilötarinassa tapaamme rouva Hilja Meskuksen, pitkän päivätyön tehneen lumijokelaisen emännän. Invalidisoivasta sairaudesta huolimatta hänen elämänsä suurperheen yksinhuoltajana on ollut täynnä työtä ja iloa, ja hän kertoo olevansa monesta asiasta kiitollinen.