Hyppää pääsisältöön

Opiskelijakapina 1968 – kansakuntien toivot barrikadeilla

Kollaasi opiskelijamielenosoituksista Saksassa, Ranskassa ja Italiassa vuonna 1968: kulkueissa kannetaan Che Guevaran kuvaa, Daniel Cohn-Bendit puhuu mikrofoniin, ranskalaisia mellakkapoliiseja.
Vuoden 1968 kuumaa kevättä: pääsiäismarssi Länsi-Berliinissä, Daniel Cohn-Bendit eli "Punainen Dany" puhuu mielenosoituksessa Saarbrückenissa, ranskalaisia mellakkapoliiseja, mielenosoitus Roomassa. Kollaasi opiskelijamielenosoituksista Saksassa, Ranskassa ja Italiassa vuonna 1968: kulkueissa kannetaan Che Guevaran kuvaa, Daniel Cohn-Bendit puhuu mikrofoniin, ranskalaisia mellakkapoliiseja. Kuva: Yle kuvanauha opiskelijat,1968,Ranska,Saksa,Italia,Daniel Cohn-Bendit,poliisit,mielenosoitukset

"Hullu vuosi" 1968 toi ylioppilaat kaduille toukokuisessa Pariisissa, koko Euroopassa ja kautta maailman. Kampuksilla ja kaupunkien keskustoissa kaikuivat iskulauseet korkeakoulujen uudistamisesta, yhteiskunnallisesta demokratiasta, anti-imperialismista ja sosialismista. Elävä arkisto kokosi yhteen alkuperäisiä radio- ja tv-välähdyksiä kuohuvalta ajajaksolta.

Suomen tiedotusvälineissä suurinta huomiota saivat Länsi-Euroopan vasemmistolaiset opiskelijaliikkeet. Ne vaativat opintodemokratiaa, opetuksen uudistamista ja opintososiaalisia parannuksia protestoiden samalla Vietnamin sotaa, fasismin jäänteitä, imperialismia ja kapitalismia vastaan.

Mielenosoituksia, rakennusten valtauksia tai mellakoita tapahtui kuitenkin myös Itä-Euroopan kansandemokratioissa, eräissä Lähi-idän ja Afrikan maissa, Japanissa, USA:ssa ja Latinalaisessa Amerikassa. Protestien maalitaulut luonnollisesti vaihtelivat maasta toiseen: siinä missä sosialistisessa Tšekkoslovakiassa vaadittiin demokraattisia uudistuksia, Japanissa vastustettiin USA:n sotilaallista läsnäoloa, Etelä-Afrikassa apartheidia ja Brasiliassa sotilasdiktatuuria.

Pariisin kuuma toukokuu

Pariisissa koettiin toukokuussa 1968 ennennäkemätön opiskelijoiden kuohunta, joka järisytti koko ranskalaista yhteiskuntaa temmattuaan mukaan miljoonia työläisiä. Konflikti lehahti liekkiin, kun opiskelijoiden ja johdon kiistakenttänä toiminut Nanterren yliopisto kaupungin laitamilla suljettiin toukokuun alussa 1968. Poliisi määrättiin hajottamaan Sorbonnen ylioppilaiden tukimielenosoitus, ja tästä seuranneet väkivaltaiset yhteenotot jatkuivat kielloista huolimatta opiskelijoiden ja opettajien miltei päivittäisillä protestimarsseilla seuraavien viikkojen aikana.

Kapinoivat opiskelijat rakensivat katukivistä ja muista esteistä kymmeniä katusulkuja. Kirjeenvaihtaja Knud Möller kuvailee ensimmäisissä radioreportaaseissaan katumaisemaa, joka oli kuin sodan jäljiltä. "Anarkistiopiskelijoiden johtajaksi ja profeetaksi" nimetty Daniel Cohn-Bendit eli "Punainen Dany" ilmoitti liikkeen tähtäävän sosialismiin – ei kuitenkaan sen itäeurooppalaisessa muodossa.

Näin hävityksen, joka muistutti Jerusalemia Israelin vallattua sen.― Knud Möller Pariisin mellakoista

Nuorilla oli vastassaan kovaotteiset poliisimiehet, jotka taltuttivat vastustajiaan kyynelkaasulla ja klooripommeilla. Opiskelijoihin ja heitä tukeneisiin lyseolaisiin kohdistunut, mediassakin brutaaliksi kuvattu väkivalta käänsi kuitenkin työläisten sympatiat heidän puolelleen.

Toukokuun 10. ja 11. päivien välisen "barrikadien yön" jälkeen (jonka tuhoja Möller em. raporteissaan kuvailee) suuret ammattiliitot julistivat yleislakon ja työläiset alkoivat miehittää tehtaitaan. Ylioppilaat valtasivat Sorbonnen ja opiskelijoiden valtaus- ja lakkoliike levisi ympäri maan.

Ajan uutisklipeissä korostuvat epäjärjestys ja aineelliset tuhot, sen sijaan niistä eivät välity liikkeen utopistinen idealismi, runollinen romantiikka ("mielikuvitus valtaan!") ja rajattoman vapauden tunne.

Möllerin 17.5. tekemässä tv-jutussa ei selosteta työläisten työpaikkatason tunnelmia, mutta ammattiliittojen johto ja kommunistipuolue suhtautuivat edelleen varauksellisesti anarkistisena pitämäänsä opiskelijaliikkeeseen. Näiden päivien Ranskassa vallitsi epäselvyys siitä, missä valta loppujen lopuksi oli: hallitus epäröi lähettää poliiseja uudelleen Sorbonneen tai miehitettyihin tehtaisiin.

Toukokuun 24:ntena presidentti Charles de Gaulle viimein piti odotetun kriisipuheen, jossa hän lupaili joitakin mm. yliopisto- ja työpaikkademokratiaan littyviä uudistusehdotuksia kesäkuussa pidettävään kansanäänestykseen. De Gaullen reagointia pilkattiin hitaaksi, hänen lupauksiaan moitittiin epämääräisiksi, ja mielenosoittajat kehottivat vanhaa sotaratsua eroamaan.

Pariisi koki uuden barrikadien yön. Huolimatta siitä että opiskelijoiden rinnalla nyt olikin paljon nuoria työläisiä, Möllerin 25.5. radioidun raportin mukaan opiskelijat kokivat itsensä eristyneiksi, vaikka – kuten hän arvelee – "ovat itse vakuuttuneita siitä että ovat uuden vallankumouksen kärkijoukko, jota työläisten tulisi seurata".


Yhtenä kipinänä uusiin mellakoihin olivat hallituksen koventuneet otteet, joihin kuului mm. opiskelijajohtaja Daniel Cohn-Benditin karkotus Saksan liittotasavaltaan. Ranskalaisesta syntyperästään huolimatta hän oli virallisesti Saksan kansalainen. Saarbrückenissa toukokuussa pidetty mielenosoitus (yllä varustettuna kesäkuisella selostuksella Cohn-Benditin suunnitellusta Englannin-vierailusta) vaati maahantuloviranomaisia sallimaan Cohn-Benditin paluun Ranskaan.

Kansanvillitsijä palasikin Ranskaan karkotusmääräyksestä piittaamatta toukokuun lopussa. Päivää ennen paluutaan eli 27.5. antamassaan haastattelussa hän vähättelee karkotuksen merkitystä ja sanoo kenen tahansa voivan astua liikkeen johtajaksi. Lausunto kuvaa omalla tavallaan ranskalaisen opiskelijaliikkeen organisoimattomuutta ja spontaanisuutta.

De Gaullen puheen jälkeen alkoivat hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen väliset neuvottelut lakkoaallon lopettamiseksi. Ammattiliitot vaativat palkankorotuksien lisäksi työajan lyhentämistä ammattiyhdistysten oikeuksien lisäämistä ja sosiaalilainsäädännön tarkistamista. Hallitus lupaili sekä opiskelijoille että työläisille osallisuutta hallintoon toimipaikoillaan, mikä työnantajille oli kova pala niellä. Samalla se ilmoitti jyrkentävänsä linjaa opiskelijoiden mielenosoituksiin sen jälkeen, kun levottomuudet tuottivat ensimmäiset kuolonuhrinsa.

Keskustelujen kuluessa keskusliitto CGT:n kanta tiukkeni, kuten Mikko Valtasaari kertoo neuvotteluja käsittelevässä uutisjutussaan (yllä), mutta tulevina päivinä neuvottelutulos tyrmättiin ay-kentällä. Toukokuun lopun mielenosoituksissa kommunistit vaativat jo gaullistikabinetin viraltapanoa ja "kansan hallitusta" sen tilalle.

Toukokuun lopussa de Gaulle ilmoitti hajottavansa kansalliskokouksen ja järjestävänsä kesäkuuksi uudet vaalit. Hän vaati lakkojen lopettamista, tai maahan julistettaisiin poikkeustila. Kommunistien osallisuuden herättämä pelko auttoi häntä saamaan kaduille tuekseen satoihin tuhansiin, ehkä miljoonaankin nousevan kannattajajoukon. Kesäkuussa työläiset alkoivat palata työpaikoilleen, vasemmistojärjestöjä lakkautettiin ja katumielenosoitukset laantuivat.

Opiskelijaliike pyrki vielä viimeisinä toiminaan puhdistamaan rivejään ääriaineksista. Kesäkuun 14:ntena uutisoitiin sorbonnelaisten aseellisesta välienselvitttelhystä ex-palkkasoturien eli "katangalaisten" muodostamaa militanttiryhmää vastaan. Kaksi päivää myöhemmin poliisi valtasi Sorbonnen takaisin ylioppilailta.

Samaan aikaan muualla Euroopassa: Springeriä, Erkkoa, Gomulkaa ja Francoa vastaan

Saksan liittotasavallassa vasemmistoradikaali opiskelijaliike heräsi jo aiemmin kuin Ranskassa. Sen juuret juonsivat vuoteen 1966, jolloin Länsi-Berliinin Freie Universität vallattiin vastalauseena yrityksille kieltää poliittinen toiminta siellä. Saksan opiskelijaradikalismi liittyi kiinteästi USA:n imperialismin ja Vietnamin sodan vastaiseen liikkeeseen ja oli huomattavasti järjestäytyneempi ja määrätietoisempi kuin Ranskassa.

Saksan opiskelijaliikkeen kiistaton johtohahmo ja oikeiston silmätikku oli Rudi Dutschke (1940–1979), jonka nuori uusnatsi yritti murhata Berliinissä huhtikuussa 1968. Ampumavälikohtauksen jälkeisessä "pääsiäiskapinassa" Länsi-Berliinin kadut muuttuivat poliisin ja vasemmistonuorison taistelukentäksi. Suuttumus kohdistui etenkin Axel Springerin oikeistolaiseen lehtikonserniin, ja kaduilla kaikui huuto "Springer – murhaaja".

Saksalaisille opiskelijoille osoitettiin solidaarisuutta myös Suomessa. Helsingin Porthanian edustalla pidetty solidaarisuuskokous saksalaisopiskelijoiden puolesta muisti niin Springeriä kuin hänen kotimaista kollegaansa Aatos Erkkoa. Suomalaisen opiskelijaradikalismin omalta osalta vuosi 1968 huipentui Vanhan ylioppilastalon valtaukseen marraskuussa.

Oppilaitosten valtauksia ja opiskelijamielenosoituksia järjestettiin monissa muissakin Euroopan maissa, muun muassa Italiassa, Espanjassa, Portugalissa, Englannissa, Belgiassa ja Pohjoismaissa. Italiassa poliisin käyttämä väkivalta vain kärjisti levottomuuksia entisestään kuten muuallakin, missä koviin otteisiin turvauduttiin. Francon Espanjassa opiskelijat joutuivat kamppailemaan jo pelkästään vapaan järjestäytymisoikeuden puolesta.

Länsimaisten vallankumouksellisten opiskelijoiden tärkeimpiin oppi-isiin kuului yhteiskuntafilosofi Herbert Marcuse (1898–1979). Hänen ajatuksiaan selostettiin Juha Virkkusen ohjelmassa 30. syyskuuta 1968.


Vuoden 1968 järistykset ulottuivat myös sosialistiseen Itä-Eurooppaan, kuten Puolaan, Tšekkoslovakiaan ja Jugoslaviaan. Varsovassa poliisi tukahdutti mielenosoitus- ja lakkoliikkeen demokratiavaatimukset pampuilla ja kyynelkaasulla. Uudistuksia alkoi tapahtua vasta 1970-luvun alussa työläisten lähdettyä liikkeelle Gdanskissa ja muualla. Syvällisemmät muutokset antoivat kuitenkin odottaa itseään vielä toistakymmentä vuotta.

Pigasus-possusta Tiatelolcon verilöylyyn

"Hullun vuoden" opiskelijaprotestit eivät rajautuneet vain Eurooppaan vaan niitä koettiin mm. Egyptissä, Libanonissa, Iranissa, Kongossa, Senegalissa sekä lukuisissa Amerikan maissa kuten Boliviassa, Argentiinassa, Uruguayssa, Ecuadorissa, Chilessä, Meksikossa ja Yhdysvalloissa.

Yhdysvaltojen radikaali opiskelijatoiminta oli kiinteästi sidoksissa kansalaisoikeus- ja sodanvastaiseen liikkeeseen. USA:n uusvasemmiston keskeiseksi organisaatioksi kohonnut SDS (Students for a Democratic Society) oli mukana demokraattisen puolueen vuoden 1968 puoluekokouksen yhteyteen järjestetyssä suurmielenosoituksessa Chicagossa. Mediassa tapahtuman pääosan ryöstivät hilpeän anarkistiset jipit eli "nuorten kansainvälinen puolue" (YIP), joka valitsi omaksi presidenttiehdokkaakseen Pigasus-nimisen porsaan.

Jännitteet protestoijien, kaupungin ja virkavallan välillä johtivat yhteenottoihin, joita kirjeenvaihtaja Pasi Rutasen mukaan leimasi "poliisin toiminnan laskelmoitu raakuus ja julmuus". Poliittisia tavoitteitaan mielenosoittajat eivät saavuttaneet, sillä Vietnamin sotaa vastustava George McGovern hävisi puoluekokouksessa ehdokkuuden Hubert Humphreylle, jonka republikaaninen Richard Nixon puolestaan päihitti marraskuisissa presidentinvaaleissa.

Chicagon tapahtumat jäivät kuitenkin vain kalpeaksi varjoksi siitä, mitä eteläisessä naapurimaassa tapahtui runsaat kaksi kuukautta myöhemmin.

Meksikossa valmistauduttiin vuonna 1968 olympialaisiin yhteiskunnallisten levottomuuksien ja poliisiväkivallan ilmapiirissä. Kymmenen päivää ennen kisoja poliisi ja armeija surmasivat Tiatelolcossa arviolta 200–300 mielenosoittajaa. Monet tiedotusvälineet antoivat kuvan, jonka mukaan vasemmisto-opiskelijat halusivat protesteillaan vain vastustaa olympiakisoja.

Taustalla olivat kuitenkin kipeät yhteiskunnalliset ongelmat. Meksikon taloudellisesta noususta huolimatta sosiaalinen eriarvoisuus oli suuri. Viranomaisten kovat otteet nostattivat vaatimuksia myös poliittisten vankien vapauttamisesta ja muutoksista poliisin johdossa. Johan von Bonsdorff selvitti radio-ohjelmassaan 6. lokakuuta Meksikon poliittis-taloudellista historiaa tuoreeltaan Tiatelolcon verilöylyn jälkeen.

Artikkeli on koostettu ja muokattu Elävässä arkistossa aiemmin julkaistuista artikkeleista. Käytettyjä lähteitä mm. Mark Kurlansky: 1968, Like 2004; Veikko Tarvainen: 60-luvun kapina, Like 1993.

Lue lisää:

Demonstranter i Paris 1968.

Studentkravallerna i Paris 1968

I maj 1968 var Frankrike nära en revolution. Studenterna steg upp på barrikaderna och med dem också skolelever och arbetare.

  • Kirsti Doukas – maalaistytöstä korumuotoilun huipuksi

    Kirsti Doukas on kotimaisen korumuotoilun isoimpia nimiä.

    "Koru on kuin pieni taideteos, joka kulkee ihmisen mukana", kertoo Kirsti Doukas, yksi Suomen tunnetuimmista korumuotoilijoista. Hän on kultaseppä, taiteen maisteri ja Kalevala Korun muotoilujohtaja. Vuosina 1994–2010 Doukas toimi saman yrityksen pääsuunnittelijana. Tosi tarina: Hopeinen tahto (2001) kertoo ujon maalaistytön määrätietoisesta matkasta korumuotoilun huipulle.

  • Tikkakoskella päihdeongelmaiset siivottiin pois silmistä "Puuhamaahan"

    Paikalliset alkoholistit siivottiin pois silmistä.

    Jyväskylän Tikkakoskella koettiin vuonna 1997 pelkoa ja inhoa. Paikkakunnan päihdeongelmaisille oli muodostunut tavaksi viettää aikaansa turhan lähellä asuinaluetta. Sietämättömän tilanteen johdosta Jyväskylän sosiaalityöntekijät päätyivät esittämään laitapuolen kulkijoille sopivampaa ajanviettokeidasta. Kotimaan katsaus kiirehti paikalle raportoimaan juuri parahultaisesti tämän uuden ”Puuhamaan” avajaisiin.

  • Kannaksen kierros vie akateemikkohuviloilta sodan aavemaisille raunioille

    Arvo Tuominen tekee automatkan Kannaksen reunoille.

    Karjalankannas on Suomenlahden ja Laatokan toisistaan erottava maakaistale, jolla on verinen historia. Toimittaja Arvo Tuominen ja luottokuvaaja Igor Jurov hyppäsivät limpun näköiseen UAZ Buhanka -maastopakettiautoon ja tekivät 1500 kilometrin matkan, josta syntyi vuonna 2015 valmistunut dokumenttielokuva Kannaksen kulttuurisista kerrostumista.

  • Vuokko Eskolin-Nurmesniemi teki nimestään palkitun brändin

    Taiteilija on luonut tekstiilejä ja vaatteita vuosikaudet.

    Vuokko Eskolin-Nurmesniemi (s.1930) on suomalainen tekstiilitaiteilija, keraamikko ja taiteen akateemikko. Hänet tunnetaan Marimekon alkuvaiheiden merkittävänä suunnittelijana sekä omasta Vuokko-vaatebrändistään. Maan mainiot -sarjan jaksossa (2005) tutustutaan Eskolin-Nurmesniemen mittavaan uraan, joka taiteilijan mukaan jatkuu niin kauan, kuin henki pihisee ja hänellä on vielä alalle annettavaa.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto

  • Muistamme Eduard Uspenskia toivotuilla kuunnelmilla

    Fedja-setä ja krokotiili Gena seikkailevat jälleen.

    Eduard Uspenski (1937–2018) oli venäläinen kirjailija, jonka luomista hahmoista rakastetuin lienee Fedja-setä, aikuismainen pikkupoika, kissoineen ja koirineen sekä krokotiili Gena ikimuistoisine syntymäpäivälauluineen. Kirjailijan muistoa kunnioittaen, julkaisimme kolme Uspenskin kirjoihin perustuvaa kuunnelmasarjaa Areenaan.

  • Kirsti Doukas – maalaistytöstä korumuotoilun huipuksi

    Kirsti Doukas on kotimaisen korumuotoilun isoimpia nimiä.

    "Koru on kuin pieni taideteos, joka kulkee ihmisen mukana", kertoo Kirsti Doukas, yksi Suomen tunnetuimmista korumuotoilijoista. Hän on kultaseppä, taiteen maisteri ja Kalevala Korun muotoilujohtaja. Vuosina 1994–2010 Doukas toimi saman yrityksen pääsuunnittelijana. Tosi tarina: Hopeinen tahto (2001) kertoo ujon maalaistytön määrätietoisesta matkasta korumuotoilun huipulle.

  • Tikkakoskella päihdeongelmaiset siivottiin pois silmistä "Puuhamaahan"

    Paikalliset alkoholistit siivottiin pois silmistä.

    Jyväskylän Tikkakoskella koettiin vuonna 1997 pelkoa ja inhoa. Paikkakunnan päihdeongelmaisille oli muodostunut tavaksi viettää aikaansa turhan lähellä asuinaluetta. Sietämättömän tilanteen johdosta Jyväskylän sosiaalityöntekijät päätyivät esittämään laitapuolen kulkijoille sopivampaa ajanviettokeidasta. Kotimaan katsaus kiirehti paikalle raportoimaan juuri parahultaisesti tämän uuden ”Puuhamaan” avajaisiin.

  • Kannaksen kierros vie akateemikkohuviloilta sodan aavemaisille raunioille

    Arvo Tuominen tekee automatkan Kannaksen reunoille.

    Karjalankannas on Suomenlahden ja Laatokan toisistaan erottava maakaistale, jolla on verinen historia. Toimittaja Arvo Tuominen ja luottokuvaaja Igor Jurov hyppäsivät limpun näköiseen UAZ Buhanka -maastopakettiautoon ja tekivät 1500 kilometrin matkan, josta syntyi vuonna 2015 valmistunut dokumenttielokuva Kannaksen kulttuurisista kerrostumista.

  • Vuokko Eskolin-Nurmesniemi teki nimestään palkitun brändin

    Taiteilija on luonut tekstiilejä ja vaatteita vuosikaudet.

    Vuokko Eskolin-Nurmesniemi (s.1930) on suomalainen tekstiilitaiteilija, keraamikko ja taiteen akateemikko. Hänet tunnetaan Marimekon alkuvaiheiden merkittävänä suunnittelijana sekä omasta Vuokko-vaatebrändistään. Maan mainiot -sarjan jaksossa (2005) tutustutaan Eskolin-Nurmesniemen mittavaan uraan, joka taiteilijan mukaan jatkuu niin kauan, kuin henki pihisee ja hänellä on vielä alalle annettavaa.

  • Ysäripunastuttaja E-rotic live-vieraana ja musiikkivideoilla

    Saksalainen eurodance-yhtye Lista-ohjelmassa 1995 ja 1996

    Saksalainen eurodance-yhtye E-rotic nousi Suomessa korkeille listasijoituksille eroottisilla kappaleillaan. Suosionsa huipulla yhtye vieraili Lista TOP 40 -ohjelmassa vuosina 1995 ja 1996. Elävän arkiston koosteeseen on koottu E-roticin musiikkivideoita ja live-esiintymisiä.

  • Äiti peloton -dokumentti kertoo Makedoniasta paenneen äidin tarinan

    Ibadet Faziolova perheineen saapui pakolaisena Suomeen 1992.

    Tosi tarina: Äiti peloton (2003) kertoo Makedoniasta pakolaisena tulleen Ibadet Faziolovan elämästä Suomessa. Jaana Jetzingerin ohjaaman puolen tunnin pituisen jakson aikana Faziolova kertoo tarinansa – miten hän pääsi eroon naisiin kohdistuvista ahtaista lokeroista ja miten hän aloitti uuden, vapaan elämän. Makedonian albaani Ibadet Faziolova saapui pakolaisena Suomeen vuonna 1992.

  • Onko anorektikko kontrolliyhteiskunnan mallioppilas, Asta Leppä?

    Asta Leppä Seitsemäs taivas -ohjelmassa 2012.

    Toimittaja-kirjailija Asta Leppä puhuu anoreksiasta, riittämättömyydestä ja puolison äkillisestä kuolemasta. Miten selvitä tragediasta kahden lapsen kanssa, ja miksi onnellisuus johtaa yhteiskunnalliseen katastrofiin? Haastattelu on Seitsemäs taivas -ohjelmasta vuodelta 2012.

  • Maagisia kaupunkileikkejä ja salakavalaa valistusta – Ihmeellinen Ilokylä nyt Areenassa!

    1960-lapselle television leikki tuntui maagiselta.

    Isän tekemät puujalat ja liiterin edustan lankkukeinu eivät enää innostaneet, kun televisiossa Ilokylän tenavat seikkailivat kattokeinuissa ja polkivat polkuautoa. Ilokylä-ohjelmat saivat maaseudun lapsen kaipaamaan kaupunkiin. Toivotut: Lääkäri Pilleri ja tenavia Ilokylästä Siihen aikaan kun äiti television osti...

  • Aravalaina, pulsaattori ja nuoren perheen rahahuolet – Heikki ja Kaija pysyvästi Areenassa

    Heikki ja Kaija ovat moderni 1960-luvun pariskunta.

    Tuore äiti Kaija (Eila Roine) kaipaa jo konttoristin töihin, sillä nuoren perheen penni on pitkä. Heikki (Vili Auvinen) työskentelee konepajalla sorvarina, mutta yritys kärsii vähäisistä kaupoista. Heikki ja Kaija kertoo pienen perheen elämästä 1960-luvulla, mutta aivan yhtä hyvin se voisi kertoa tästä päivästä.

  • Jokerit ensimmäiseen Suomen mestaruuteen ja huhuja Euroopan ammattilaisliigasta

    Helsinkiläisseura julistettiin mestariksi 1973.

    Helsingin Jokerit voitti ensimmäisen jääkiekon Suomen mestaruutensa keväällä 1973. Ajankohtainen kakkonen tallensi narripaitojen voitonjuhlia. Muina aiheina raportissa käsiteltiin suomalaisten jääkiekkojoukkueiden taloutta sekä suunnitelmia Euroopan ammattilaisjääkiekkoliigasta. Haastateltavina pelaajat Pertti Ansakorpi, Ilpo Kuisma, Lauri Mononen ja Timo Sutinen sekä toimitusjohtaja Mikko Westerberg.