Hyppää pääsisältöön

Sitä kevyempää Waltonia

Kapellimestari Edward Gardner jatkaa William Walton -levytysten sarjaansa. Aiemmin säveltäjän sinfonioihin ja konserttoihin painottuneet julkaisut saavat nyt jatkokseen hieman kevyemmän kokonaisuuden. Waltonin kolmesta jousisoittimille kirjoitetusta konsertosta on levytysvuorossa nuoruusvuosina sävelletty alttoviulukonsertto. Se saa seurakseen jousikvartetosta muokatun jousiorkesteriteoksen sekä myöhäistuotantoa edustavan orkesteriteoksen Partita.

william waltonin äänitteen kansi
william waltonin äänitteen kansi William Walton

William Waltonin (1902-1983) maltillisen kokoinen tuotanto leviää peräti kahdeksalle vuosikymmenelle. Walton tunnettiin hitaana työskentelijänä, joka korjasi ja hioi teoksiaan usein jälkikäteen, joskus useampaankin kertaan. Näin on myös alttoviulukonserton laita. Sen ensimmäinen versio valmistui 1920-luvun lopussa. Kolmas ja viimeinen versio alttoviulukonsertosta valmistui 1961, siis reilu kolmekymmentä vuotta alkuperäisversion valmistumisen jälkeen. Viimeisintä versiota käytetään myös alttoviulisti James Ehnesin ja Edward Gardnerin johtaman BBC:n sinfoniaorkesterin levytyksessä. Tämä huolella uudistettu versio eroaa hieman karheammin soivasta alkuperäisversiosta läpikuultavammalla yleissoinnillaan. Lisäksi myöhäisemmässä versiossa on pienempi puupuhallin- ja vaskisektio sekä bonuksena harppu.

Ehnes soittaa Waltonin konserton mehevästi, mutta soolosoitin jää lopputuloksessa hieman etäiseksi. Tällä miksauksesta johtuvalla etäisyyden vaikutelmalla on puolestaan taipumus latistaa alttoviulun upeaa sointia ja sen solistista asemaa. Vertailussa Ehnesin ja Gardnerin versio jääkin jalkoihin vaikkapa vuotta aiemmin julkaistulle Nils Mönkemeyrin johtaman Bambergin sinfonikkojen ja alttoviulisti Markus Poschnerin tulkintaan.

Sonaatti jousiorkesterille (1971) on puolestaan muokattu versio Waltonin yli neljännesvuosisata aiemmin säveltämästä a-molli–jousikvartetosta. Solistiset katkelmat ja jousiorkesterin vastarepliikit muodostavat maukkaan vuoropuhelun, jotka soivat Händelin, Elgarin, Vaughan Williamsin ja Tippettin hengessä.

Äänitteen parasta antia edustaa 1950-luvun lopussa sävelletty Partita (1957) orkesterille. Kevyesti eteenpäin rullaava ja paikoin komeasti orkestroitu teos ilmentää säveltäjän kypsempää ilmaisua. Sen vauhdikas päätösosa Giga Burlesca on eteenpäin laukkaava nytkyttely, joka vaatii orkesterilta herkeämätöntä tarkkaavaisuutta ja virtuoosiotetta. Hieman falskeja vaskisektion lurauksia ja epätarkkoja jousien tikityksiä on kuultu aiemmin myös äänitteillä asti. Nyt niitä ei kuulla. BBC:n sinfoniaorkesteri virittäytyy kapellimestari Edward Gardnerin johdolla riemukkaasen laukkaan.

William Walton. Alttoviulukonsertto, Sonaatti jousiorkesterille, Partita. BBC:n sinfoniaorkesteri, James Ehnes, alttoviulu, joht. Edward Gardner. Chandos (CHAN 5210)

Kuuntele Uudet levyt 8.5.2018, toimittajana Aki Yli-Salomäki.

Lisää ohjelmasta

  • KPKO:n iskevä juhlajulkaisu osoittaa orkesterin vahvuudet

    KPKO:n iskevä juhlajulkaisu osoittaa orkesterin vahvuudet

    Äänitysprojektien toteuttaminen pandemiaolosuhteissa ei useimmiten ole ihan suoraviivainen prosessi. Tämän sai omakohtaisesti todeta myös 50-vuotisjuhlavuottaan viettävä Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri. Lykkäyksistä huolimatta saatiin ensimmäinen julkaisu uuden taiteellisen johtajan viulisti Malin Bromanin kanssa tehtyä.

  • Eero Hämeenniemen improvisaatioissa on luonnetta ja syvyyttä

    Hämeenniemen improvisaatioissa on luonnetta ja syvyyttä

    Säveltäjä Eero Hämeenniemen (s. 1951) itsenäisen ajattelun tulokset ovat viime vuosikymmenten aikana löytäneet muotonsa niin soivassa ja kuin kirjallisessakin muodossa. Tällä kertaa puhuu muusikko Hämeenniemi, jonka pianoimprovisaatiot heijastelevat muun muassa jazz-, gospel-, barokki- ja karnaattista musiikkia.

  • Laulu-Miehet tulkitsevat Melartinia tulisesti

    Laulu-Miehet tulkitsevat Melartinia tulisesti

    Säveltäjä Erkki Melartinin (1875–1937) musiikkia ei äänitteillä tai konsertiohjelmistoissa liian usein vastaan tule. Tämä on tietysti harmillista, koska Melartinin herkkävireistä äänistöä kuulisi mielellään enemmänkin. Melartin hehkui etenkin orkesterisäveltäjänä, mutta muutakin kiinnostavaa hänen tuotannostaan löytyy.

  • Seitakuoro juhlii ensitaltoinneilla

    Seitakuoro juhlistaa neljällä uudella ensitaltoinnilla

    Rovaniemellä toimiva Seitakuoro on yksi pohjoisen tärkeistä kulttuuritoimijoista ja lappilaisen identiteetin ylläpitäjistä. Kadri Joametsin johtaman kokoonpanon uusin julkaisu huipentaa kymmenen vuotta sitten alkaneen Lappi-trilogian. Edeltävillä levyillä soi pääosin vuosien varrella kuoron konserteissa tutuksi tullut ohjelmisto.