Toukokuun 9. päivänä oopperalaulaja Wäinö Sola yrittää yhä saada yhteyden perheeseensä Helsinkiin. Arkielämä vallatussa Viipurissa alkaa asettua hiljalleen uusiin uomiinsa. #musiikinkevät1918
Valkoisten vallattua Viipurin huhtikuun 29. päivänä, asettui kaupunki uuteen komentoon. Kaupungin komendantiksi oli nimitetty kapteeni Gustaf Adolf Finne.

Finne oli toiminut Tampereen valtauksen jälkeen ensin Tampereen komendanttina ja oli organisoinut yhdessä everstiluutnantti Frans Julius von Wrightin kanssa kenttäoikeuksien toimintamallin, jota noudatettiin sisällissodan aikana.
Finne vastasi yhteensä 25 000 punaisen tutkinnasta, joista yli 600 ammuttiin tutkinnan jälkeen.

Viipurissa saksalaisen eversti Ulrich von Colerin kirjurina toimiva, ylennystä vänrikiksi odottava tenori Wäinö Sola kirjoitti jälleen pienen viestin kotiin. Eikö Opera voisi vähän painostaa, että hän pääsisi pian palaamaan kotiin?
"Elli kulta!
En ole saanut mitään tietoa sinulta, tokko teitä enää onkaan! Lähetin pitkän kirjeen mutta en ole saanut mitään vastausta. Osoitteeni on Mimmin luona, sieltä kumminkin saan sen.
Terveisiä ipanoille ja kirjoittakaa pian. Minä kai pääsen muutamien päivien perästä, nyt kun sotatoimet loppuvat.
Hyvä olisi jos sieltäpäin vähän kiirehdittäisiin. Eikö esim. Opera voisi tähän kiirehtiä ja tiedustella, taikka vaikka vaatiakin minua pois täältä, niin pikemmin pääsisin.
Minulla on hirveän paljon tekemistä, en ole ennättänyt laulamaankaan vielä täällä Wiipurissa. Näkemiin ja voikaa hyvin.
Joko olet ajatellut maalle menoa?
Terveisiä kaikille.
Wäinö"
Seuraa tenori Wäinö Solan elämää sisällisodan 1918 kuukausina.
Lähteet
Kansallisarkisto. Wäinö Solan arkistot.
Sola, Wäinö: Wäinö Sola kertoo. WSOY. Porvoo 1951.
Wikipedia Gustaf Adolf Finne
Linkit
Yle Elävä arkisto Wäinö Sola laulaa ja esiintyy televisiossa omassa jäähyväisnäytöksessään 1949.
Yle Teema, Sininen laulu Oopperalaulaja Wäinö Sola
Ylen verkkoartikkelikokoelma Haluatko ymmärtää mitä Suomessa oikein tapahtui vuonna 1918?