Hyppää pääsisältöön

Euroviisut ja Saara Aallon show sai suomalaiset median äärelle: finaali tavoitti lähes kaksi miljoonaa

Lordi ja Saara Aalto tapasivat Lissabonissa, Eurovision Laulukilpailussa 2018
Lordi ja Saara Aalto tapasivat Lissabonissa, Eurovision Laulukilpailuissa. Lordi ja Saara Aalto tapasivat Lissabonissa, Eurovision Laulukilpailussa 2018 Kuva: Yle / Jyri Loikkanen Saara Aalto,Lordi,Eurovision laulukilpailu 2018,Euroviisut

Euroviisujen finaalilähetys tavoitti 1,9 miljoonaa katsojaa lauantaina 12.5. Keskikatsojamäärä koko lähetyksellä oli 980 000. Euroviisujen finaali esitettiin Yle TV2 -kanavalla.

Kaikkiaan Euroviisujen semifinaali- ja finaalilähetykset tavoittivat 2,5 miljoonaa suomalaista.

Myös Ylen radiokanavilla ja Yle Areenassa seurattiin laulukilpailua tiiviisti. Kaikki semifinaalit sekä finaali kuultiin suorana lähetyksenä Yle Radio Suomessa ja Yle X3M:llä.

Jo Euroviisujen ensimmäinen semifinaalilähetys tavoitti myös suuren määrän yleisöä eli yli 1,5 miljoonaa suomalaista.

Euroviisut kiinnostivat myös Yle Areenassa, joissa viisuviikon aikana sisältöjä käynnistettiin 806 000 kertaa.

Koko yle.fi-verkkosivustolla viisusisältöjä luettiin myös ahkerasti, finaaliviikolla eri kävijöitä sisällöissä oli 1,2 miljoonaa.

Saara Aallon Monsters oli finaaliin päässeiden maiden joukossa kahdeskymmenesviides.

Katso finaali kokonaisuudessaan Yle Areenasta.

Euroviisut 2018

#Euroviisut