Hyppää pääsisältöön

Hämmästyttävän koskettava ollakseen niin persoonaton

Kun pitkän linjan pianotähti Murray Perahia levyttää kaksi Beethovenin tärkeintä sonaattia kunnianarvoisalle Deutsche Grammophon -yhtiölle, musiikinystävän elämä helpottuu mutta kriitikon elämä vaikeutuu. Mitä voi sanoa täydellisen punnitusta mestaruudesta? Ei mitään, ja siinä onkin tämän levyn kauneus ja kauheus.

Beethoven / Perahia
Beethoven / Perahia Uudet levyt

Beethovenin tärkeimmät sonaatit ovat tietenkin nro 29 B-duuri "Hammerklavier" ja nro 14 cis-molli "Kuutamosonaatti" - mitoiltaan ja karaktääreiltään kaksi aivan erilaista teosta. Perahia on levyttänyt Beethovenia yllin kyllin, mutta "Hammerklavieriin" hän tarttui vasta nyt, yli seitsemänkymppisenä. Tekniikkapuoli tuntuisi olevan yhä kunnossa, niin napakoita ovat "Hammerklavierin" tuskalliset repetitiot ja niin kirkkaana hahmottuu finaalin fuuga. "Kuutamosonaatin" preston kiihkeät alkuvyörytykset Perahia nakuttaa paremmin rytmissä kuin vaikkapa Paavali Jumppanen hiljattain.

Mutta mitä Perahia sitten tekee varmalla tekniikallaan ja kuuluisalla, jumalaisen kirkkaalla kosketuksellaan? Ainakin hän soittaa mitä nuoteissa lukee, ja on syytäkin, koska hän työstää sonaateista uutta editiota. Ainutkaan sforzato, kaaritus tai muu esitysmerkintä ei jää Perahialta huomaamatta, mutta Beethovenin sattumanvaraiset metronomimerkinnät hän jättää omaan arvoonsa, eikä "Kuutamosonaatin" avauksessa noudata Beethovenin radikaalia mutta monitulkintaista toivetta pedaalin käyttämättömyydestä.

Lisäksi Perahia soittaa kauttaaltaan kauniisti. Sointi ei mene rikki pahimmissakaan rymistelyissä, ja melodialinjat hohtavat pianissimossakin kirkasta valoa. Kauneuden täydentää huippulaadukas äänitys, jossa flyygelin lisäksi soi paras akustiikka aikoihin.

Loppu onkin sitten eleganttia, punnittua, perinteikästä oikeinsoittoa. Ei liian yksityiskohtaista eikä liian pitkälinjaista, ei liian siirappista eikä liian älyllistä. Vain suuri- ja vähäeleisyyden janalla Perahia asemoi itsensä lähemmäs jälkimmäistä.

Tuloksena on levy, joka on hämmästyttävän koskettava ollakseen niin persoonaton. Perahian Beethoven ei erotu; se kuulostaa vain erinomaiselta pianismilta. On kuulijasta kiinni, riittääkö se maailmassa, jossa erottuminen on joskus tärkeämpää kuin se millä erottuu.

Minulle Perahian Beethoven riittää joiltakin kohdin, etenkin silloin kun eleganssin, harkinnan ja kauneuden läpi puskee hetkessä elämisen ja improvisoinnin kokemus. Tätä taikapölyä leijailee esimerkiksi "Hammerklavierin" finaalin ensimmäisten minuuttien yllä.

Ludwig van Beethoven: Pianosonaatit nro 29 B-duuri "Hammerklavier" ja nro 14 cis-molli "Kuutamosonaatti". - Murray Perahia, piano. (Deutsche Grammophon, 479 8353)

Kuuntele Uudet levyt 15.5.2018, toimittajana Kare Eskola.