Kare Eskola
Yle
Viime keväänä pianisti Iiro Rantala vetäisi Bremenissä paikallisen kamariorkesterin kanssa niin hyvän keikan, että levymerkki ACT päätti julkaista sen levyllä. Ohjelmistossa oli Rantalan omia kappaleita ja pari hänen suosikki-coveriaan jousilla höystettynä sekä varsinaisena pihvinä Mozartin pianokonsertto nro 21 C-duuri. Itse en miellä levyä crossoveriksi, vaan näytteeksi siitä, miten monipuolinen nykymuusikko rakentaa viihdyttävän ja ylläpitävän konserttiohjelman.
Näin taidemusiikinkuluttajapalveluohjelmassa täytynee ensin todeta, että Rantala soittaa Mozartia aivan hyvin. Hänet voi koska tahansa kutsua minne tahansa soittamaan Elvira Madiganin, se kuulostaa Mozartilta ja jazz-tausta synnyttää lisäarvoa paitsi rytminkäsittelyssä myös kadensseissa, joissa Rantala ottaa yleisönsä. Toki Rantala soittaa pianoa varsin kovaa, sen hän itsekin tietää, mutta hakkauksessa on kumivasaramaista elastisuutta, ja seassa hempeitäkin iskuja. Kuten Helsingin Sanomien raportoimalla Tuija Hakkilan antamalla pianotunnilla selvisi, Rantala ei osaa heruttaa appoggiaturilla oikein, mutta sen sijaan hän osaa kilkutella hyväntuulisemmin kuin ylitulkitsevat taidepianistit ikinä ilkeävät.
Levyn tai oikeastaan konsertin arvo on Mozartin sijaan kokonaisuudessa - siinä miten Mozart pohjustetaan Rantalan tunnelmallisilla kappaleilla, miten Mozart taittuu hillittömäksi versioksi Bernsteinin Candide-alkusoitosta, ja miten lopuksi availlaan kyynelhanoja ja parannetaan maailmaa.
Koska konsertissa on Mozartin takia kamariorkesteri, sillä pitää olla tekemistä, mutta muuta kerrottavaa Teppo Ali-Mattilan jousisovituksista ei olekaan. Rantalan kappaleet saavat osakseen myötäilyä ja kuorrutusta, mutteivät näkemyksellistä tulkintaa. Karma-kappaleen jousiarrin Rantala on tehnyt itse, mikä varmasti harmittaa jousisoittajia, jotka joutuvat rämpimään mahdottomien pizzicato-kulkujen läpi.
Mutta jo tällaisenaan konsertti kelpaisi minkä tahansa taidemusiikkifestivaalin vetonaulaksi. Rantalan kantikas, konservatiivisen vitsikäs pianismi ei säikäytä taidemusiikkiyleisöä, roolitus kamariorkesterin kanssa on selvä, ja musiikillinen jännite kantaa. Sitä paitsi melkein mikä tahansa kotimainen kamariorkesteri selviäisi tehtävästä vähintään yhtä hyvin kuin Deutsche Kammerphilharmonie Bremen, jolle konserttitilanteessa sattuu ja tapahtuu kaikenlaista.
W.A. Mozart: Pianokonsertto nro 21 C-duuri. Iiro Rantala: Pekka Pohjola; Freedom; Karma / Anyone with a heart; Tears for Esbjörn. John Lennon: Imagine. Leonard Bernstein: Candide-alkusoitto. Jousisovitukset Teppo Ali-Mattila. - Iiro Rantala, piano, ja Deutsche Kammerphilharmonie Bremen. (ACT 9868-2)
Kuuntele Uudet levyt 15.5.2018, toimittajana Kare Eskola.
