Hyppää pääsisältöön

Maailman parhaan poikasopraanon joutsenlaulu

Poikasopraano Aksel Rykkvin oli vuoden 2016 hämmästyttävin musiikki-ilmiö. Oslon poikakuoron paras koltiainen ei laulanut pillimäisesti, epäkypsästi ja ylävireessä, vaan kirkkaasti, täyteläisesti ja musikaalisesti. Rykkvinin ja Valistuksen ajan orkesterin levyllinen barokin ja klassismin aarioita määritteli uusiksi sen mitä esipuberteettisen pojan laululta saa odottaa. Poikasopraanojen on taottava kun rauta on kuumaa, ja viime kesänä, juuri ennen äänenmurrosta, Rykkvin saatiin tekemään seuraava levy. Hätäisestä tuotannosta huolimatta kyseessä on upea joutsenlaulu.

Light divine / Aksel Rykkvin
Light divine / Aksel Rykkvin Uudet levyt

Orkesteriksi levylle hälytettiin kesälomilta pohjoisnorjalainen MIN Ensemble, ja barokkitrumpetisti Mark Bennett kasasi ohjelmistoon Händelin ja Rameaun helpohkoja mutta ilmaisuvoimaisia aarioita. Rykkvinin ääni oli muuttumassa, joten aarioita on raidoista alle puolet, ja orkesteri täydentää levyä alku- ja välisoitoiksi sopivilla pikkukappaleilla.

Rykkvinin ääni oli ainutlaatuinen jo ensilevyllä, mutta nyt se on vielä ainutlaatuisempi. Äänenmurroksen läheisyys tuo keskirekisteriin lievää savuisuutta, joka muuttaa äänen entistä kypsemmäksi ja ilmaisuvoimaisemmaksi. Vibratossa ja nopeissa kuvioissa ääni on ajoittain vähällä lipsua väärään rekisteriin, mutta Rykkvin pitää sen hienosti hallussa, ja Händelin hitaiden aarioiden pitkät, korkeat sävelet soivat taivaallisen kirkkaina. Kaikkiaan parin vuoden henkinen ja fyysinen kasvu edellisen levyn jälkeen kuuluu Rykkvinin taiteessa myönteisesti. Voimaa ja sävyjä on enemmän, vaikka ohjelmisto on selvästi helpompi ja otettu nopeammin haltuun.

Kypsän poikasopraanon hämmästyttävä ääni olisi jäänyt dokumentoimatta, jos norjalaiset eivät olisi laittaneet levyä nopeasti kasaan, kun tilaisuus tarjoutui. Valitettavasti olosuhteet kuuluvat orkesterin soitossa. MIN Ensemble on kelvollinen kamariyhtye, jonka moderneja soittimia tällä levyllä maustetaan muutamilla periodisoitinsektioilla. Intonaatio ja fraseeraus ovat pääasiassa mainioita kompromisseja ja svengi rentoa, mutta rytmistä tarkkuutta puuttuu, ja modernit oboet ja fagotit haittaavat Händelin ja Rameaun soinnillisia taikatemppuja. Vaan entäpä sitten, Aksel Rykkvinin äänessä on taikaa kyllin.

"Light divine", barokkimusiikkia poikasopraanolle ja yhtyeelle. - Aksel Rykkvin, poikasopraano, sekä Mark Bennett, trumpetti ja orkesterinjohto. (Signum Records, SIGCD526)

Kuuntele Uudet levyt 15.5.2018, toimittajana Kare Eskola.

  • KPKO:n iskevä juhlajulkaisu osoittaa orkesterin vahvuudet

    KPKO:n iskevä juhlajulkaisu osoittaa orkesterin vahvuudet

    Äänitysprojektien toteuttaminen pandemiaolosuhteissa ei useimmiten ole ihan suoraviivainen prosessi. Tämän sai omakohtaisesti todeta myös 50-vuotisjuhlavuottaan viettävä Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri. Lykkäyksistä huolimatta saatiin ensimmäinen julkaisu uuden taiteellisen johtajan viulisti Malin Bromanin kanssa tehtyä.

  • Eero Hämeenniemen improvisaatioissa on luonnetta ja syvyyttä

    Hämeenniemen improvisaatioissa on luonnetta ja syvyyttä

    Säveltäjä Eero Hämeenniemen (s. 1951) itsenäisen ajattelun tulokset ovat viime vuosikymmenten aikana löytäneet muotonsa niin soivassa ja kuin kirjallisessakin muodossa. Tällä kertaa puhuu muusikko Hämeenniemi, jonka pianoimprovisaatiot heijastelevat muun muassa jazz-, gospel-, barokki- ja karnaattista musiikkia.

  • Laulu-Miehet tulkitsevat Melartinia tulisesti

    Laulu-Miehet tulkitsevat Melartinia tulisesti

    Säveltäjä Erkki Melartinin (1875–1937) musiikkia ei äänitteillä tai konsertiohjelmistoissa liian usein vastaan tule. Tämä on tietysti harmillista, koska Melartinin herkkävireistä äänistöä kuulisi mielellään enemmänkin. Melartin hehkui etenkin orkesterisäveltäjänä, mutta muutakin kiinnostavaa hänen tuotannostaan löytyy.

  • Seitakuoro juhlii ensitaltoinneilla

    Seitakuoro juhlistaa neljällä uudella ensitaltoinnilla

    Rovaniemellä toimiva Seitakuoro on yksi pohjoisen tärkeistä kulttuuritoimijoista ja lappilaisen identiteetin ylläpitäjistä. Kadri Joametsin johtaman kokoonpanon uusin julkaisu huipentaa kymmenen vuotta sitten alkaneen Lappi-trilogian. Edeltävillä levyillä soi pääosin vuosien varrella kuoron konserteissa tutuksi tullut ohjelmisto.