Hyppää pääsisältöön

Otso Kantokorpi viimeiseksi jääneessä haastattelussaan: “Käyttötaiteen ja niin sanotun oikean taiteen välinen ero on hämärtynyt ja hyvä niin”

Perjantaina äkilliseen sairaskohtaukseen kuollut taidekriitikko Otso Kantokorpi tunnettiin väsymättömänä taidekeskustelijana. Vain pari viikkoa sitten Kantokorpi pani Puoli seitsemän haastattelussa maailman parhaat levynkannet järjestykseen.

LP-levyjen kannet olivat ja ovat käyttötaidetta, mutta parhaimmillaan kuin oikeita taideteoksia. Otso Kantokorven mukaan levynkannet ovat avanneet visuaalista maailmaa ihan uudella tavalla.

Vielä kun hän 1990-luvun lopussa ja 2000-luvun alussa opetti taiteen sosiologiaa, kansilla oli iso vaikutus opiskelijoiden ajatuksiin.

– Aika syvällä rintaäänellä uskallan sanoa, että hirvittävän monella sen ikäpolven taiteilijalla levynkannet olivat tärkein virike, joka johti taiteelliselle uralle. Se oli yleensä joko Salvador Dalin maalaukset tai levynkannet, nauroi Kantokorpi.

Hirvittävän monella sen ikäpolven taiteilijalla levynkannet olivat tärkein virike, joka johti taiteelliselle uralle.

Tästä syystä levynkansitaidetta ja sen merkitystä kannattaisikin Kantokorven mukaan tutkia. Varsinkin nyt, kun se on osittain historiaa. Cd-levytaidetta ei koskaan syntynyt ja nyt nekin ovat lähes kadonneet.

Tosin vinyylit ovat tehneet paluuta musiikkiharrastajien keskuudessa jo useamman vuoden.

– Vinyyleitä minäkin nykyään kuuntelen.

Beatlesin Valkoinen tupla on kaikkein kiinnostavin levynkansi

Levynkansissa on Kantokorven mukaan muutamia helmiä ylitse muiden. Yksi Kantokorven suosikeista on Beatlesin Valkoinen tupla -levyn kansi.

– Se on siinä mielessä merkittävä, että se on ikonisen poptaiteilijan eli Richard Hamiltonin tekemä. Häneltä odotettiin jotain rönsyilevää, mutta tulikin kansi, jossa oli vain valkoisilla kohokirjaimilla teksti Beatles.

Erikoiseksi kannen teki se, että siihen painettiin jokaisen levyn sarjanumero. Näin massatuotteen jokaisesta kappaleesta tuli uniikki yksilö. Ensimmäisessä painoksessa oli kaksi miljoonaa numeroitua kappaletta.

Kantokorven oma kappale oli sarjassa 1264318:s.

– Tämä on popmusiikin historian kiinnostavin levynkansi, koska se on ikään kuin palautettu taiteen pariin. Se on postmodernistisen ajattelun myötä myös ironinen.

Poptaide silloin kun se ei ole poptaiteen jäljittelyä, on edelleen äärimmäisen tehokasta.

Myös Andy Warholin suunnittelema banaanikansi The Velvet Underground & Nico -levylle on Kantokorvelle nostalgiaa täynnä.

– Se on yksi varhaisia tosi voimakkaasti kolahtaneita levyjä. Kannesta näkee, että poptaide silloin kun se ei ole poptaiteen jäljittelyä, on edelleen äärimmäisen tehokasta.

Levynkannsista puhutaan käyttötaiteena erotuksena niin sanotusta oikeasta tai puhtaasta taiteesta.

Tosin Kantokorven mukaan näiden kahden taiteen välinen ero on hämärtynyt voimakkaasti, eikä koko kysymys ole enää kovin kiinnostava.

– Aika moni nuorempi taiteilija tekee monenlaisia asioita sujuvasti ja tuskin miettii sitä, että tämä on nyt sitä arvokkaampaa oikeaa ja tämä on käyttötaidetta. Se on luonteva osa tekemisen prosessia ja hyvä näin.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua