Hyppää pääsisältöön

Eemeli ja Repe puhelivat radiossa pehmoisia

Koomikko Esko "Eemeli" Toivonen ilmeilee.
Koomikko Esko "Eemeli" Toivonen ilmeilee. Koomikko Esko "Eemeli" Toivonen ilmeilee. Kuva: Kalle Kultala koomikot,1960-luku,Esko Toivonen

Totisuudestaan tunnetun Eemelin radiopilojen pääosa oli tulosta yhteistyöstä sanaseppo Reino Helismaan kanssa. Elävä arkisto kaivoi päivänvaloon parivaljakon unohtuneita sketsejä mm. Speden ohjelmista.

Tässä artikkelissa julkaistut sketsit ja haastattelut ovat kuunneltavissa myös Yle Areenassa.

Helsinkiläissyntyinen koomikko Esko "Eemeli" Toivonen (1920–1987) lyöttäytyi Reino Helismaan (1913–1965) aisapariksi 1950-luvun lopulla. He kiersivät Suomea huvitilaisuuksissa ja viihdyttivät firmojen juhlissa, tekivät useita elokuvia ja levytyksiä ja esiintyivät niin tv:ssä kuin radiossa.

Eemeli aloitti tv-uransa ensiaskeleitaan ottavassa Tes-TV:ssä ensin Topi Gerdtin partnerina 1950-luvun loppuvuosina. Helismaan kumppaniksi hän siirtyi 1960-luvun taitteen tienoilla, ja kaksikko nousi nopeasti Tesvision suosituimpien esiintyjien joukkoon. Lähetykset olivat tuolloin yleensä suoria, eikä yhteisistä sketseistä ole säilynyt kuin yksi hulvaton näyte, joka on peräisin vuoden 1964 vappuohjelmasta.

Kahden miehen "yhtiö"

”Repestä ja Eemelistä” tuli television myötä käsite. Jos Helismaa sattui esiintymään jossain yksin, yleisö kyseli mihin Eemeli oli jäänyt. Yhteistyö jatkui Repen sairastumiseen saakka.

Vuonna 1987 tehdyssä haastattelussa Eemeli kuvaa työnjakoa Helismaan kanssa. Viimemainittu oli kahden miehen ”yhtiön” taiteellinen johtaja, joka kirjoitti käsikirjoitukset, riimitteli laulut (usein kertakäyttötavarana tilaisuuden mukaan) ja järjesteli filmiasioita. Eemeli puolestaan oli firmakeikoista huolehtiva ”kaupallinen johtaja”, joka toimi myös ”kuljetuspuolen attaseana” eli kuskina.

Eemelin pojan Jokke Toivosen mukaan miehet olivat myös läheisiä ystäviä, ja Eemeli kävi miltei päivittäin sairaalassa katsomassa syöpähoidossa olevaa kumppaniaan. Kiertuematkoilla he ehtivät tietysti moneen otteeseen riitantuakin – usein syynä oli Helismaan halu tupakoida autossa, mitä kuljettajana ollut Eemeli ei lainkaan hyväksynyt.

Repe oli kirjoittanut suurin piirtein kaikki Eemelin tekstit, ja ”kun Repe oli pois, tuntui että elämältä lähtee pohja”, Jokke Toivonen kuvaa isänsä tuntoja. Ystävänsä kuoltua Eemeli jatkoi silti viihdetaiteilijana osin uuden (ja ronskimman) materiaalin varassa, osin ammentaen vanhoista Helismaan-aikaisista rutiineistaan.

Speden riihessä

Radiossa Eemeli alkoi puhua pehmoisia – kuten hän itse viihteen lajinsa määritteli –1950-luvun lopulta alkaen. Helismaan hupikuunnelmien lisäksi hän vieraili partnerinsa kanssa etenkin Spede Pasasen viihdeohjelmissa kuten Ruljanssiriihessä. Pasasen kanssa Eemeli ei kuitenkaan koskaan ystävystynyt. ”Ne vierailivat kyllä toistensa luona ja tekivät kauppoja keskenään, mutta jotain niiden välillä oli. Ehkä ne oli kateellisia”, Eemelin poika Jokke Toivonen sanoo.

Radiosketsien kirjoittajia ei missään nimetä, mutta tyylistä päätellen ne olivat lähinnä Helismaan käsialaa, jos kohta tätä varmaankin inspiroi vuorostaan myös Eemelin oma huulenheitto.

Parhaimmillaan jutut ovat loistavaa kielellistä ilottelua, jota Repe ja Eemeli vastapooleina maustoivat – edellinen vähän velmuna ”straight guyna”, jälkimmäinen totisena, salaviisaana eksentrikkona. Artikkelin alussa olevassa kielioppisketsissä juontaja Spede ei pärjää alkuunkaan kaksikon kelkassa. Samassa ohjelmassa kuultu Isoisän rock kuuluu Eemelin parhaisiin levytyskappaleisiin. ”Rautatieasemalla” on esimerkki monista sketseistä, jotka rakentuivat keskinäisen nokittelun varaan.


Speden Ruljanssiriihessä huhtikuussa 1961 järjestämä laskukilpailu ei itsessään ole järin lystikäs, mutta Repen ja Eemelin spontaanin oloiset reaktiot tilanteeseen ovat hilpeitä. Eemeli itse on pitänyt tilannekomiikkaa vahvimpana puolenaan.

Vuoden 1961 viimeisessä Ruljanssiriihessä Eemeli antaa mainion esimerkin siitä, kuinka tehdään verbaalihuumoria pääsemättä koskaan varsinaiseen vitsiin. Keikoilla hänen omat juttunsa olivat navanalaisempia kuin Helismaata olisi miellyttänyt. Ehkäpä aisaparin poissaolo ohjelmasta innoittikin Eemelin viljelemään sellaisia sanontoja kuin ”kun puhuu pehmoisia, saa kovaa”, jotka eivät edustaneet tuon ajan radiossa aivan tavallista laatua. Laulu ”Onni tuo, onni vie” on elokuvasta Molskis, sanoi Eemeli.


Aivan kaikki esiintymiset eivät menneet nappiin. Eemeli-elokuvien teossa mukana olleet ovat kertoneet koomikon kangistumisesta kameran edessä, ja tv-työssä hänellä oli tiettävästi vaikeuksia repliikkien opettelussa. Heinäkuussa 1961 kuullussa Ruljanssiriihessä Eemeli raportoi hieman sisäluvun makuisesti palokunnan juhannusjuhlista.

Eemeli esiintyi myös Kankkulan kaivolla -radiosarjaan pohjautuvassa elokuvassa, ja maaliskuun 1961 Ruljanssiriihessä kuultiin hänen esittämänsä laulu sarjan keskushahmosta Tippavaaran isännästä. Tämä, kuten useimmat muutkin Helismaan Eemelille kirjoittamat viisut, jäivät humoristisuudeltaan kuitenkin kauaksi parivaljakon sketseistä.


Eemeli jäi yksin

Speden ohjelmien lisäksi Eemeliä ja Repeä kuultiin myös muissa viihdelähetyksissä, muun muassa ajanvietetoimituksen eri paikkakuntia esittelevässä sarjassa. Simo Pasasen juontamassa ohjelmassa (viihdepäällikkö Antero Alpolan arvelun mukaan Paraisilta keväältä 1963) kaksikko esittää hiihtäjätähtien sukunimillä huvittelevan haastatteluparodian.

Helismaan voinnin heiketessä Eemeli joutui hoitamaan radiokeikatkin yksin. Hän hyödynsi kuitenkin myöhemminkin monessa yhteydessä Helismaan vanhoja tekstejä omien juttujensa tukena.

Marraskuussa 1963 taltioidun Jälkilöylyt-ohjelman jutusteluosuudessa Eemeli reagoi juontaja Heikki Katajan puheisiin nokkelasti ja spontaanin oloisesti, vaikka tosiasiassa tukeutuukin paljolti vanhoihin standardeihinsa. Samaa metodia ovat tietysti käyttäneet lukemattomat muutkin lavakoomikot. Kauniissa Syysunelmia-valssissa saadaan nauttia soolosta, jonka Eemeli soittaa kuuluisalla ”huulitrumpetillaan".


Pieksämäeltä huhtikuussa 1964 radioidussa ohjelmassa päästään jälleen kieliopillisen huumorin pariin, kun Eemeliltä ovat juhlapuheesta jääneet kokonaan adjektiivit pois ja yleisö värvätään niitä ehdottelemaan.

Siilinjärveltä juhannuksena 1965 lähetetyssä Lavalauantaissa hän kehittelee herkullisesti musiikinharrastuksiin liittyvää tarinaa soveltaen jo ensimmäisessä nimikkofilmissään esiteltyä ”on aina kaksi mahdollisuutta” -kaavaa, jossa varsinaiseen asiaan pääsy jää sivuseikaksi.

Samassa ohjelmassa tulee havainnollisesti dokumentoiduksi huumorilaulun sukupolvenvaihdos: Eemeli saa toimia uuden komeetan Juha Vainion apurina (ja tv-koomikko Matti Kuuslan sijaisena) kappaleessa Tangokauppias.


Kerro sitten kovia juttuja

Artikkelin bonuksena on kaksi Eemelin haastattelua eri vuosikymmeniltä. Osmo Jokisen tekemässä varhaisessa henkilökuvassa hän kertoo omaksuneensa haudanvakavan ilmeen vastapainoksi ”kaikille muille koomikoille, jotka nauravat omille vitseilleen”.

Kuuluisa ”huulitrumpetti” – trumpetin ääntä ilman trumpettia – taas juontuu lapsuuden kammansoitosta ja aktualisoitui esiintymistilanteessa, jossa piti soittaa ilman välineitä.

”Ilman Repeä en varmaan olisi tällä paikalla”, Eemeli arvelee. ”Hän oli ankara oppi-isä mutta myös sydämellinen.”

Oman näkemyksensä mukaan Eemeli itse vastasi työnjaossa ”pehmeämmästä” puolesta, Helismaa puolestaan asiaosuudesta. Repen kirjoittamat Eemeli-leffat kietaistiin kokoon parissa viikossa. Ohjaaja Åke Lindman kehuu Eemeliä näyttelijänä huolelliseksi ja tarkaksi. Elokuvien varsinaisena tavoitteena oli tuoda Suomen Filmiteollisuudelle rahaa ja sen ne tekivätkin. ”Ne vastasivat valtionavustusta.”

En ole kertaakaan esiintynyt alasti flyygelin päällä.― Eemeli haastattelussa 1969

Kuusikymmenluvun mittaan Eemelin tavaramerkiksi muodostuivat kaksimieliset jutut, joista ohjelmassa kuullaan pieni näyte Hämeenlinnassa äänitetyltä keikalta. Ohjelmamyyjä Pauli Lehtinen sanookin, etteivät kaikki pidä Eemelin huumorista. Joskus liian paksuista puheista varoitellaankin etukäteen, Eemeli myöntää. ”Useimmiten sanotaan kuitenkin että kerro sitten kovia juttuja!”

Hän pitää juttujaan silti varsin kesyinä siihen nähden, mihin 1960-luvun loppupuoliskolla oli muuten ylletty. ”Kohdistan hävyttömyydet itseeni. Kirkko, Jumala ja isänmaa jäävät rauhaan.” Viitaten underground-taiteilija Mattijuhani Koposen meneillään olevaan oikeudenkäyntiin Eemeli toteaa: ”En ole kertaakaan esiintynyt alasti flyygelin päällä.”

Jurosta lapsesta suosikkikoomikoksi

Muusikko ja toimittaja Erkki Kanton haastattelussa vuonna 1986 Eemeli kertoo olleensa lapsena hiljainen ja juro. Kitaraa hän oppi soittamaan partiotoiminnassa, ja laulava koomikko hänestä sukeutui sodan aikana. Reino Helismaa palveli samassa jalkaväkirykmentissä, vaikkei miesten välille vielä tuolloin kehittynytkään yhteistyötä.

Vuosina 1959–1962 Eemeli esiintyi kahdeksassa Helismaan kirjoittamassa filmifarssissa, joiden idean tämä oli usein saanut Eemelin viljelemistä lauseparsista kuten ”oho”, ”molskis” tai ”ei se mitään”. Yhteensä hänen filmografiansa käsittää kymmenen elokuvaa.

Eemelin oman huumorin luonnetta arvioidaan tässäkin ohjelmassa. Koomikko itse tähdentää karttavansa kiroilua ja voimasanoja – niiden sijasta hän käyttää sanaleikkejä ja ”antaa ymmärtää”. Näytteeksi hän kertoo näennäisen viattoman koiravitsin.

Merkittävä osa Eemelin toimeentulosta tuli firmakeikoista. Pyynnöstä hän esittää ohjelmassa esimerkin siitä, mitä saattaisi päästä suustaan kuvitellun tietokoneyrityksen kuvitellussa saunaillassa. Vitsit firmasta ja sen pomosta lähtevät lonkalta – mutta tietenkin vuosikymmeniä kehittyneen rutiinin varassa.

  • Kirsti Doukas – maalaistytöstä korumuotoilun huipuksi

    Kirsti Doukas on kotimaisen korumuotoilun isoimpia nimiä.

    "Koru on kuin pieni taideteos, joka kulkee ihmisen mukana", kertoo Kirsti Doukas, yksi Suomen tunnetuimmista korumuotoilijoista. Hän on kultaseppä, taiteen maisteri ja Kalevala Korun muotoilujohtaja. Vuosina 1994–2010 Doukas toimi saman yrityksen pääsuunnittelijana. Tosi tarina: Hopeinen tahto (2001) kertoo ujon maalaistytön määrätietoisesta matkasta korumuotoilun huipulle.

  • Tikkakoskella päihdeongelmaiset siivottiin pois silmistä "Puuhamaahan"

    Paikalliset alkoholistit siivottiin pois silmistä.

    Jyväskylän Tikkakoskella koettiin vuonna 1997 pelkoa ja inhoa. Paikkakunnan päihdeongelmaisille oli muodostunut tavaksi viettää aikaansa turhan lähellä asuinaluetta. Sietämättömän tilanteen johdosta Jyväskylän sosiaalityöntekijät päätyivät esittämään laitapuolen kulkijoille sopivampaa ajanviettokeidasta. Kotimaan katsaus kiirehti paikalle raportoimaan juuri parahultaisesti tämän uuden ”Puuhamaan” avajaisiin.

  • Kannaksen kierros vie akateemikkohuviloilta sodan aavemaisille raunioille

    Arvo Tuominen tekee automatkan Kannaksen reunoille.

    Karjalankannas on Suomenlahden ja Laatokan toisistaan erottava maakaistale, jolla on verinen historia. Toimittaja Arvo Tuominen ja luottokuvaaja Igor Jurov hyppäsivät limpun näköiseen UAZ Buhanka -maastopakettiautoon ja tekivät 1500 kilometrin matkan, josta syntyi vuonna 2015 valmistunut dokumenttielokuva Kannaksen kulttuurisista kerrostumista.

  • Vuokko Eskolin-Nurmesniemi teki nimestään palkitun brändin

    Taiteilija on luonut tekstiilejä ja vaatteita vuosikaudet.

    Vuokko Eskolin-Nurmesniemi (s.1930) on suomalainen tekstiilitaiteilija, keraamikko ja taiteen akateemikko. Hänet tunnetaan Marimekon alkuvaiheiden merkittävänä suunnittelijana sekä omasta Vuokko-vaatebrändistään. Maan mainiot -sarjan jaksossa (2005) tutustutaan Eskolin-Nurmesniemen mittavaan uraan, joka taiteilijan mukaan jatkuu niin kauan, kuin henki pihisee ja hänellä on vielä alalle annettavaa.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto

  • Muistamme Eduard Uspenskia toivotuilla kuunnelmilla

    Fedja-setä ja krokotiili Gena seikkailevat jälleen.

    Eduard Uspenski (1937–2018) oli venäläinen kirjailija, jonka luomista hahmoista rakastetuin lienee Fedja-setä, aikuismainen pikkupoika, kissoineen ja koirineen sekä krokotiili Gena ikimuistoisine syntymäpäivälauluineen. Kirjailijan muistoa kunnioittaen, julkaisimme kolme Uspenskin kirjoihin perustuvaa kuunnelmasarjaa Areenaan.

  • Kirsti Doukas – maalaistytöstä korumuotoilun huipuksi

    Kirsti Doukas on kotimaisen korumuotoilun isoimpia nimiä.

    "Koru on kuin pieni taideteos, joka kulkee ihmisen mukana", kertoo Kirsti Doukas, yksi Suomen tunnetuimmista korumuotoilijoista. Hän on kultaseppä, taiteen maisteri ja Kalevala Korun muotoilujohtaja. Vuosina 1994–2010 Doukas toimi saman yrityksen pääsuunnittelijana. Tosi tarina: Hopeinen tahto (2001) kertoo ujon maalaistytön määrätietoisesta matkasta korumuotoilun huipulle.

  • Tikkakoskella päihdeongelmaiset siivottiin pois silmistä "Puuhamaahan"

    Paikalliset alkoholistit siivottiin pois silmistä.

    Jyväskylän Tikkakoskella koettiin vuonna 1997 pelkoa ja inhoa. Paikkakunnan päihdeongelmaisille oli muodostunut tavaksi viettää aikaansa turhan lähellä asuinaluetta. Sietämättömän tilanteen johdosta Jyväskylän sosiaalityöntekijät päätyivät esittämään laitapuolen kulkijoille sopivampaa ajanviettokeidasta. Kotimaan katsaus kiirehti paikalle raportoimaan juuri parahultaisesti tämän uuden ”Puuhamaan” avajaisiin.

  • Kannaksen kierros vie akateemikkohuviloilta sodan aavemaisille raunioille

    Arvo Tuominen tekee automatkan Kannaksen reunoille.

    Karjalankannas on Suomenlahden ja Laatokan toisistaan erottava maakaistale, jolla on verinen historia. Toimittaja Arvo Tuominen ja luottokuvaaja Igor Jurov hyppäsivät limpun näköiseen UAZ Buhanka -maastopakettiautoon ja tekivät 1500 kilometrin matkan, josta syntyi vuonna 2015 valmistunut dokumenttielokuva Kannaksen kulttuurisista kerrostumista.

  • Vuokko Eskolin-Nurmesniemi teki nimestään palkitun brändin

    Taiteilija on luonut tekstiilejä ja vaatteita vuosikaudet.

    Vuokko Eskolin-Nurmesniemi (s.1930) on suomalainen tekstiilitaiteilija, keraamikko ja taiteen akateemikko. Hänet tunnetaan Marimekon alkuvaiheiden merkittävänä suunnittelijana sekä omasta Vuokko-vaatebrändistään. Maan mainiot -sarjan jaksossa (2005) tutustutaan Eskolin-Nurmesniemen mittavaan uraan, joka taiteilijan mukaan jatkuu niin kauan, kuin henki pihisee ja hänellä on vielä alalle annettavaa.

  • Ysäripunastuttaja E-rotic live-vieraana ja musiikkivideoilla

    Saksalainen eurodance-yhtye Lista-ohjelmassa 1995 ja 1996

    Saksalainen eurodance-yhtye E-rotic nousi Suomessa korkeille listasijoituksille eroottisilla kappaleillaan. Suosionsa huipulla yhtye vieraili Lista TOP 40 -ohjelmassa vuosina 1995 ja 1996. Elävän arkiston koosteeseen on koottu E-roticin musiikkivideoita ja live-esiintymisiä.

  • Äiti peloton -dokumentti kertoo Makedoniasta paenneen äidin tarinan

    Ibadet Faziolova perheineen saapui pakolaisena Suomeen 1992.

    Tosi tarina: Äiti peloton (2003) kertoo Makedoniasta pakolaisena tulleen Ibadet Faziolovan elämästä Suomessa. Jaana Jetzingerin ohjaaman puolen tunnin pituisen jakson aikana Faziolova kertoo tarinansa – miten hän pääsi eroon naisiin kohdistuvista ahtaista lokeroista ja miten hän aloitti uuden, vapaan elämän. Makedonian albaani Ibadet Faziolova saapui pakolaisena Suomeen vuonna 1992.

  • Onko anorektikko kontrolliyhteiskunnan mallioppilas, Asta Leppä?

    Asta Leppä Seitsemäs taivas -ohjelmassa 2012.

    Toimittaja-kirjailija Asta Leppä puhuu anoreksiasta, riittämättömyydestä ja puolison äkillisestä kuolemasta. Miten selvitä tragediasta kahden lapsen kanssa, ja miksi onnellisuus johtaa yhteiskunnalliseen katastrofiin? Haastattelu on Seitsemäs taivas -ohjelmasta vuodelta 2012.

  • Maagisia kaupunkileikkejä ja salakavalaa valistusta – Ihmeellinen Ilokylä nyt Areenassa!

    1960-lapselle television leikki tuntui maagiselta.

    Isän tekemät puujalat ja liiterin edustan lankkukeinu eivät enää innostaneet, kun televisiossa Ilokylän tenavat seikkailivat kattokeinuissa ja polkivat polkuautoa. Ilokylä-ohjelmat saivat maaseudun lapsen kaipaamaan kaupunkiin. Toivotut: Lääkäri Pilleri ja tenavia Ilokylästä Siihen aikaan kun äiti television osti...

  • Aravalaina, pulsaattori ja nuoren perheen rahahuolet – Heikki ja Kaija pysyvästi Areenassa

    Heikki ja Kaija ovat moderni 1960-luvun pariskunta.

    Tuore äiti Kaija (Eila Roine) kaipaa jo konttoristin töihin, sillä nuoren perheen penni on pitkä. Heikki (Vili Auvinen) työskentelee konepajalla sorvarina, mutta yritys kärsii vähäisistä kaupoista. Heikki ja Kaija kertoo pienen perheen elämästä 1960-luvulla, mutta aivan yhtä hyvin se voisi kertoa tästä päivästä.

  • Jokerit ensimmäiseen Suomen mestaruuteen ja huhuja Euroopan ammattilaisliigasta

    Helsinkiläisseura julistettiin mestariksi 1973.

    Helsingin Jokerit voitti ensimmäisen jääkiekon Suomen mestaruutensa keväällä 1973. Ajankohtainen kakkonen tallensi narripaitojen voitonjuhlia. Muina aiheina raportissa käsiteltiin suomalaisten jääkiekkojoukkueiden taloutta sekä suunnitelmia Euroopan ammattilaisjääkiekkoliigasta. Haastateltavina pelaajat Pertti Ansakorpi, Ilpo Kuisma, Lauri Mononen ja Timo Sutinen sekä toimitusjohtaja Mikko Westerberg.