Paras podcast on henkilökohtainen ja tarjoaa kuulijalle jotain sellaista, jota ei radion lähetysvirrasta kuule. Ylen uudessa sarjassa nauretaan "kaverille" sattuneille tapauksille.
Tiia Rantanen ja Anna Karhunen istuvat kulahtaneella samettisohvalla ja muistelevat ulkomaanmatkoihin liittyviä noloja kommelluksia kuin ketkä tahansa kaverukset.
Erona muihin on vain se, että Rantanen ja Karhunen istuvat Ylen äänistudiossa Pasilassa, ja työn alla on uusi jakso Kaverin puolesta kyselen –nimiseen podcast-sarjaan.
Kaikki ohjelmassa kuultavat nolot kommellukset ovat tapahtuneet luonnollisesti “kaverille”.
Kuten esimerkiksi sille naispuoliselle kaverille, joka matkusti ulkomailla metrossa ja kertoi ystävilleen kovaan ääneen sperman tahrimiin housuihin liittyvää tarinaansa. Suomen kielellä ja kovaan ääneen, sillä eihän paikalla ollut muita suomalaisia.
Tai ei ainakaan pitänyt olla.
– Sitten viereisestä penkkirivistä nousi joku suomalainen mies ja sanoi, että “mä ajattelinkin, että kuuliks mä suomen kieltä, että onhan täällä muitakin suomalaisia”.
Naisia naurattaa. Kaikkea sitä kaverille voikin sattua.
Et ole koskaan yksin, kun kuuntelet podcasteja
Podcastit ovat kännykällä tai tietokoneella kuunneltavia ohjelmia, jotka ovat useimmiten täynnä pelkkää puhetta.
Kaverin puolesta kyselen on aiheiltaan ja tekotavaltaan melko tyypillinen podcast: se on henkilökohtainen ja perustuu rentoon jutusteluun.
– Podcastien perinteisin muoto on se, että kaksi kaverusta juttelee keskenään. Se on tuttu formaatti myös maailmalta, podcasteja tekevä Olli Sulopuisto todistaa.
– Kaikki siitä poikkeava alkaa olla työläämpää tehdä. Iso osa podcasteista kuolee siihen, että tehdään muutama jakso ja sitten huomataan, että perhana sentään, tämähän onkin liian työlästä hommaa.
Olli Sulopuiston yritys tekee podcasteja sekä perinteisille radiokanaville että erilaisille yrityksille ja yhteisöille.
Osa podcasteista on kuultavissa sekä radiossa että netissä, mutta osa on vain netissä. Tällainen on esimerkiksi Elinkeinoelämän valtuuskunnan EVAn Apunen/Maliranta podcast.
– Hyvä podcast on ennen kaikkea henkilökohtainen sekä sille tekijälle että myös sille kuulijallle. Sen pitäisi tarjota jotain sellaista, mitä radiosta ei tule ja ehkä helpoin tapa siihen on juuri se, että siinä on tarkasti rajattu aihepiiri, Sulopuisto sanoo.
Samaan uskovat Kaverin puolesta kyselen -ohjelman tekijät.
– Hyvä podcast on persoonallinen ja tunnistettava. Kun sitä kuuntelee tuntuu, että ne äänessä olevat tyypit olisivat sun kavereita ja se on ehkä siinä vähän se pointti: et ole koskaan yksin kun kuuntelet podcasteja.
Podcastit voivat olla radio-ohjelmia roisimpia
Podcastit voivat olla radio-ohjelmia henkilökohtaisempia ja roisimpia. Ja kun radiokanavan ohjelmakartta ei aseta rajoja, ohjelma voi olla juuri niin pitkä tai lyhyt kuin tekijöitä huvittaa.
Kaverin puolesta kyselen –sarjan jaksot kestävät kymmenisen minuuttia, joten niitä voi kuunnella vaikkapa työmatkalla useamman putkeen.
Toisissa podcasteissa paneudutaan aiheisiin juurta jaksain. Esimerkiksi NBA-koripalloon keskittynyt podcast saattaa turista asiasta puolentoista tunnin verran.
Radiokavanavilla moisen ohjelmamitan ehkä pelättäisiin karkoittavan kuulijat, mutta netissä ohjelmaa kuuntelevatkin aiheeseen korviaan myöten uppoutuneet lajiniilot.
Podcastit ovat Suomessa myötätuulessa ja suurimmilla radioketjuilla sekä Ylellä on omat kännykkäsovellukset, joiden kautta ohjelmien tilaaminen ja kuunteleminen käy helposti. Tarkemmat ohjeet löydät täältä.
Podcastien kuuntelijoina suomalaiset tulevat kuitenkin muuta maailmaa perässä. Amerikkalaisista 40 prosenttia kuunteli viime vuonna podcasteja, suomalaisista vastaava luku oli 8 prosenttia.
Alan yrittäjä uskoo, että Suomessa podcastien todelliseen läpilyöntiin tarvittaisiin jokin hittiohjelma. Yhdysvalloissa buumin laukaisi syksyllä 2014 kuultu Serial-sarja.
Yli kuusitoista miljoonaa amerikkalaista latasi tämän murhaa setvineen ohjelman koneilleen.
– Suomessa on todennäköisempää, että suuren yleisön suosion saavuttaa jonkun hauskan ihmisen tekemä podcast, arvelee Olli Sulopuisto.
Tai voisiko näitä hauskoja ihmisiä olla yhden sijasta kaksi?
Tätä näin kaverin puolesta kyselen.
Tiia Rantasen podcast-suosikit:
1. The Mystery Show
Tämä on jo monta vuotta vanha, mutta aivan loistava. Ohjelmassa yritetään ratkaista arkipäivän mysteereitä, jotka eivät selviä googlaamalla.
2. Replay all
Replay all kertoo internetin maailmasta. Vähän tutkivaa jourmalismia, vähän huumoria, vähän tech-osastoa. Sarjalla on 3,5 miljoonaa kuuntelijaa.
3. Criminal
Criminalissa kerrotaan tarinoita rikoksen maailmasta monin eri tavoin. Ei välttämättä raaoista murhaajista vaan ihmisistä, joita rikos on jollain tavalla koskettanut.
Podcastin pääosassa voi olla uhri, tekijä, silminnäkijä tai etsivä, aiheet liikkuvat roskaamisesta joukkomurhiin saakka.
+1
Radio Sodoma
Antti Holma on parasta mitä tässä maailmassa on.
Lisää ohjelmasta
- Suosikkijuontaja Ella Kanninen tekee paluun Mikko Kekäläisen rinnalle Puoli seitsemän -ohjelmaan
- Puoli seitsemän uudistuu – Mikko Kekäläinen saa uuden juontajaparin marraskuussa
- Sukupuolensa korjannut entinen oppilas havahdutti kirjailija Tommi Kinnusen – osaako hän opettajana tukea kaikkia oppilaita