Hyppää pääsisältöön

Auringonpalvoja paperimassasta

Omien koriste-esineiden tekeminen avaa monia mahdollisuuksia. Voit itse valita muodon, värin ja rakenteen ja parasta on, että saat tehdä ihan niin kuin haluat.

Perinteinen tapa käyttää sanomalehtipaperia ja tapettiliisteriä toimii yhtä hyvin aikuisille kuin lapsillekin, jokainen voi työskennellä omalla tasollaan.

Jotta pääset luomistyössä vauhtiin, tarvitset näitä:

  • Sanomalehtiä
  • Tapettiliisteriä
  • Muovikulhon
  • Rautalankaa
  • Katkaisupihdit
  • Askartelumaalia
  • Siveltimiä

On hyvä tajuta heti alussa, että kyse on projektista, joka kestää muutaman päivän. Tapettiliisteristä märkien papereiden on saatava kuivua kerrosten välillä.

Vaihe 1
Hahmoa varten tarvitaan luuranko, ja se tehdään rautalangasta. Yksinkertaisinta on tehdä se kahdesta toisiinsa kieputetusta pitemmästä langasta. Toinen on iso O, joka kieputetaan alhaalta yhteen ja päät jäävät jaloiksi. Toisesta langasta tehdään pieni O ja yhteen kieputetuista päistä muodostuu pieni kaula. Kun sen kieputtaa kiinni isoon O:hon, päistä tulee kädet. Asettele luuranko oikeaan asentoon.

Vaihe 2
Revi sanomalehtipaperia suikaleiksi ja laita paperin molemmin puolin liisteriä ja kiinnitä se rautalankaluurankoon. Jatka, kunnes kaikki pinnat ovat peitossa ja lisää ympäriinsä ohut kerros. Anna kuivua.

Vaihe 3
Kun pohja on kuivunut, on aika lisätä vähän lihaa luiden päälle. Muotoile rinnat, reidet ja takamus. Lisää runsautta rypistelemällä paperia ja täyttämällä valittuja kohtia. Anna kuivua välillä ja toista kunnes saavutat oikean muodon. Anna kuivua.

Vaihe 4
Kun vartalon muoto on oikea, on aika työstää pinta. Muotoile kasvonpiirteet ja silota kuivuneen paperin ryppyisyys. Lisää viimeinen kerros paperia ja silota pinta sormilla. Anna kuivua.

Vaihe 5
Värin vuoro! Tässäkin voit valita, mitä väriyhdistelmiä käytät, mutta vesiliukoiset askartelumaalit sopivat työhön hyvin. Maalasin ensin koko vartalon valkoiseksi, leningin mustaksi ja lisäksi ihanat sukat. Laitoin kampauksen kuntoon ja piirsin silmät ohuella tussilla. Valmista!

Nainen tehty papier maché -tekniikalla.
Nainen tehty papier maché -tekniikalla. Kuva: YLE / Esa Saari veistos,koristeet,nainen,Tee se itse,taideteokset,Akryyliväri