Puoli seitsemän -ohjelman yhdeksäs kausi aloitettiin valloittavan Esko Valtaojan vierailulla. Valtaoja toi studioon palan Marsia ja Kuuta. Samalla Valtaoja kertoi haaveestaan valmistaa paloista korvakoru.
Ideaan tarttui Porvoolainen kultaseppä Petri Eklöf. Eklöf ehdotti Eskolle korvakorua, joka valmistettaisiin Gibeon-meteoriitista.
– Esko antoi varovaisen suostumuksensa ja sanoi, että joko jotain ihan eleetöntä tai sitten aivan ufoa.
Meteoriitti josta Eskon koru on valmistettu lienee jälkimmäistä.
Yli neljä miljrardia vuotta sitten Namimbiaan pudonnut Gibeon-meteoriitti sai nimensä löytöpaikkaa lähimmästä kaupungista, Gibeonista.

Löydön tehnyt Kalaharin aavikolla asunut Nama-kansa valmisti meteoriitista työkaluja ja aseita.
Miten palanen tuota aavikolta löydettyä esihistoriallisista ajoilta peräisin olevaa avaruuskiveä voi löytää tiensä suomalaisen tiedemiehen korvaan?
– Meteoriittia voi ostaa kivikauppiailta, niinkuin muitakin koruihin käytettäviä kiviä.
Ja koska koruista puhuttaessa monia kiinnostaa niiden arvo, niin kerrottakoon, että hinnaltansa taivaankannen läpi matkannut meteoriitti on jalokiven luokkaa.
Meteoriitin kanssa työskentely ei ole helppoa, mitä selittää meteoriitin rautaisa koostumus.
– Meteoriitti on sitkeää ja sitä on inhottava työstää. Se ei ole mikään mukava materiaali.
Ufokoru ufomiehelle.
Paikalle saapunut Valtaoja on nähnyt korusta luonnoksia, mutta lopullisessa loistossaan se paljastuu miehelle vasta nyt. Valtaoja on valmiista korusta vaikuttunut.
– Tämä oli juuri sellainen ufo kuin pitikin, aivan mahtava!
–Ufokoru ufomiehelle, hymyilee Eklöf.
Seuraavaksi meidän pitää rei’ittää Valtaojan korva.

Koru ei pysy tiedemiehen korvassa itsestään - seuraavaksi meidän pitää rei’ittää Valtaojan korva.
Valtaojan jännitys on pinnassa jo lävistysliikkeen ovella.
– Ai kauhia! Minä olen sen ikäluokan ihmisiä, että neulalla pistämisestä ja sellaisesta on tätä aikaa ikävämmät muistot.
Tähtiteteilijää jännittää. Mutta ei kuitenkaan niin paljon, että reikää ei saataisi tehdyksi.
Valtaoja asettautuu makuulle lävistyspöydälle. Lävistäjä Suvi Kuhmonen valmistelee korvaa, johon reikä tehdään.
Olen aivan varma, että tulen saamaan osakseni kohtuutonta pilkkaa kaikilta kavereilta ja työyhteisön jäseniltä.
Miten Valtaoja uskoo läheistensä suhtautuvan uuteen koruun?
– Olen aivan varma, että tulen saamaan osakseni kohtuutonta pilkkaa kaikilta kavereilta ja työyhteisön jäseniltä. Mutta on se jo aikakin että minäkin otan korviksen. Olen työryhmästäni ainoa, jolla ei jotain tatuointia tai lävistystä jo ole!
Samaan hengenvetoon Valtaoja toteaa että eniten vaakakupissa painaa se, että vaimo ja vaimon tytär ovat näyttäneet korvakorulle vihreää valoa – muulla ei lopulta merkitystä olekaan.

Kuhmonen on saanut korvan valmiiksi ja reiän paikan mallattua. On aika vetää keuhkot täyteen ilmaa.
– Sitten vain pitkä puhallus ulos, ihan rauhassa, kannustaa Kuhmonen.
Valtaoja puhaltaa ja Kuhmosen neula lävistää korvan. Lävistettävän kulmakarvojen asento viestii pienestä kivusta. Pahin on ohi!
– Kääk, vinkaisee Valtaoja.
Tässä on jotain barbaarista.
Kuhmonen asettaa harjoituskorun paikalleen ja puhdistaa haavan. Sitten onkin valmista.
Valtaoja katsoo tuoretta korua peilin kautta ja hymyilee viekkaasti.
– Tunnen itseni jotenkin esihistorialliseksi. Tulee mieleen vanhat barbaarit, jotka hyökkäsivät Rooman armeijoiden kimppuun lävistyksine ja tatuointeineen. Joskin tämä on niihin verrattuna vielä vaatimatonta.
– Pidä varasi Johnny Depp, täältä tullaan, Valtaoja naurahtaa.
Jatkoa onkin luvassa - Puoli seiskan syksyn ensimmäisessä ohjelmassa nähdyt kuun ja Marsin kappaleet ovat jo Eklöfin työpöydällä. Valtaoja ei aio jättää korvakoruvalikoimaansa yhteen kappaleeseen.
Katso, miten kaikki tapahtui:
Lisää ohjelmasta
- Suosikkijuontaja Ella Kanninen tekee paluun Mikko Kekäläisen rinnalle Puoli seitsemän -ohjelmaan
- Puoli seitsemän uudistuu – Mikko Kekäläinen saa uuden juontajaparin marraskuussa
- Sukupuolensa korjannut entinen oppilas havahdutti kirjailija Tommi Kinnusen – osaako hän opettajana tukea kaikkia oppilaita