Hyppää pääsisältöön

Häpeän aika on ohi! – Katso koko Jenny+ brunssilla -kausi Yle Areenasta

Sanni Kurkisuo pitää käsiään ylhäällä ja hymyilee.
Sanni kertoi Jenny+ brunssilla, mikä häntä on hävettänyt. Sanni Kurkisuo pitää käsiään ylhäällä ja hymyilee. Sanni,Jenny+

Sanni ei uskaltanut mennä ihmisten ilmoille, Kristoffer Ignatius pelkää edelleen ja Suvi West ei uskalla puhua metrossa saamea. Jenny+ brunssilla nosti kevään aikana kahdeksassa jaksossaan keskusteluun vakavia aiheita toista kunnioittavassa, lämpimässä ja pirskahtelevassa keskustelun ilmapiirissä. Brunssin äärellä keskusteltiin muun muassa häpeästä, pelosta ja siitä, mistä, mitä ja miten saa puhua. Vieraat paljastivat itsestään hyvin henkilökohtaisia ja herkkiäkin asioita.

Ninja Sarasalo muun muassa kertoi, kuinka häntä kiusattiin teininä, kun mallinura oli aluillaan. Muusikko Sanni paljasti taistelleensa vuosia häpeää vastaan, kilpaurheilija Lotta Harala avautui syömishäiriöstään, Kristoffer Ignatius kertoi, kuinka hän kiusaamisen takia pelkää edelleen ja Suvi West paljasti, ettei uskalla puhua metrossa lapsilleen saamea.

– Olen sanattoman kiitollinen kaikille vieraille, jotka tulivat mukaan keskustelemaan oman elämänsä kipukohdista. Meillä kaikilla on elämässä kohtia, joissa kompuroimme, mutta mitä enemmän niistä puhutaan, sen pienemmäksi niiden varjo elämässä on, Jenny Lehtinen sanoo.

– Turhan häpeän aika on ohi.

Brunssipöydän äärelle kokoontuivat kevään aikana Jenny Lehtisen ja Saara Sarvaksen seuraan Ninja Sarasalo, Maryan Abdulkarim, Sanni Kurkisuo, Hanna Kinnunen, Jani Kokki, Lotta Harala, Yagmur Özbergan, Natalia Tolmatsova, Suvi West, Sanna Ukkola, Rosa Meriläinen, Matti Airaksinen, Sanna Stellan, Kristoffer Ignatius, Kaisa Liski ja Kimmo Vehviläinen.

Katso Jenny+ brunssilla -kauden kaikki jaksot Yle Areenasta!

Jenny+ palaa ruutuun jälleen syksyllä!

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Jenny+