Heikki Silvennoinen on tehnyt pitkän uran kitaristina, mutta suuren yleisön tietoisuuteen hänet toi Kummeli-sketsisarja. Kesän aikana hänet nähdään teatterilavalla, televisiossa ja tietysti keikoilla. Kevään viimeisen Puoli seitsemän kunniaksi ruudussa nähtiin legendaarisia Kummeli-ohjelman hahmoja.
Heikki Silvennoinen teki pitkän uran kitaristina, mutta suuren yleisön tietoisuuteen tie vei Kummeli-sketsisarjan kautta. Sarjan kuvauksissa oli vaikeuksia, eikä sketsejä meinattu saada nauhoitettua – nauramisen takia.
− Heikki Hela oli kova nauramaan ja Heikki Vihinen vielä kovempi. 38 ottoa taitaa olla ennätys, Silvennoinen muistelee hymyillen.
Ohjelmassa nähtiin potpuri Silvennoisen Kummelissa nähdyistä sketsihahmoista. Hämmästyttävintä oli kuitenkin se, kun Silvennoinen loihti muutamassa hetkessä itsestään Mauno Ahosen, legendaarisen selostaja-sketsihahmon.
Samalla myös juontajat saivat luvan testata, miten tunnetuimpien hahmojen imitoiminen luonnistuu heiltä.
Katso klippi alla olevasta linkistä. Juttu jatkuu klipin alla.
Kummelit saivat alkunsa kotivideoista.
− Vuonna 1990-91 Olli Keskinen osti videokameran ja tehtiin demoja. Matti Grönberg innostui tästä ideasta.
− Ei me sitä sen kummemmin mietitty. Pari vuoden kuluttua huomattiin, että kaikki puhuvat näitä meidän juttuja, Silvennoinen nauraa.
Silvennoinen saa edelleen päivittäin kuulla ihmisten muistoja vanhoista hahmoistaan.
− Minusta se on tosi kivaa. Mikä on sen mukavampaa kuin ilahduttaa ja riemastuttaa ihmisiä. Se on hieno elämäntehtävä.
Kummelista saattoi olla apua jopa liikenneratsiassa, kun Silvennoinen joutui poliisiauton takapenkille. Poliisit olivat kysyneet Silvennoiselta, että eihän tästä tule mitään sketsiä. Huumorimies näki tilaisuuden tulleen.
− Riippuu sakon määrästä. Jos tulee iso sakko, niin sketsi tehdään ja vielä oikeilla nimillä, Silvennoinen hymyilee.
Peruukit käytettiin useaan kertaan
Ohjelmassa nähtiin myös potpuri Silvennoisen Kummelissa nähdyistä sketsihahmoista. Useissa hahmoissa käytettiin peruukkia ja Kummeliryhmä käytti usein samaa peruukkia parissakin hahmossa.
− Kun tämä peruukki oli päässä väärinpäin, se oli Mauno Ahonen ja kun se on toisinpäin, se oli potilas Saarinen -sketsin lääkärin peruukki.
Osa hahmoista saattoi sisältää jotain oikeasta elämästä. Esimerkiksi savonmurretta puhuva kesämökkinaapuri oli nimeltään Martti Mielikäinen. Saman niminen henkilö asui Silvennoisen lapsuuden kulmilla Kiviapajalla, Itä-Savossa.
− Hän ei kylläkään ollut yhtään tällainen henkilö kuin minun hahmoni, muitta nimi oli niin hauska. Samaten Puukon veljekset ovat meidän kylältä, Silvennoinen kertoo.
Musiikkimiestä viedään teatteriin ja televisioon
Kesän aikana Silvennoinen nähdään teatterilavalla, televisiossa ja tietysti keikoilla. Hän esiintyy Lappajärvellä kesäteatterissa. Television puolella häntä nähdään Ruutu-palvelussa Kontio & Parmas -draamakomediassa, jossa ovat kaikki kummelin tekijät mukana.
Kevään viimeisissä jaksoissa Ykkösen Aamu-tv ja Puoli seitsemän ovat leikkimielisesti kilpailleet siitä, kummalla toimituksella on parempi ja kauniimpi hyönteishotelli.
Yleisöäänet ratkaisivat pelin Puoli seitsemän hyväksi. Tämän seurauksena hävinneen toimituksen juontajat Sanna Savikko ja Juha Hietanen kävivät palvelemassa Puoli seitsemän juontajia viimeisessä lähetyksessä.

Katso koko lähetys alla olevasta linkistä.
Katso lisää:
Kummeli: Speedy ja Saku
Kummeli: Martti Mielikäinen
Kummeli: Puukon veljekset
Kummeli: Normipäivä
Kummeli: Mauno Ahonen
Kummeli Aas Weckström kysyy