Hyppää pääsisältöön

Oke Jokinen "kirjoitti äänellään" puolen vuosisadan uran sivutyönään

Oke Jokinen ja kannettava magnetofoni (1963).
Oke Jokinen ja kannettava magnetofoni (1963). Oke Jokinen ja kannettava magnetofoni (1963). Kuva: Ruth Träskman / Yle Kuvapalvelu Oke Jokinen

Tämän artikkelin pääosassa on toimittaja Oke Jokinen, mies, joka ei varsinaiselta työltään ollut toimittaja lainkaan. Siitäkin huolimatta – vaiko juuri siksi – yleisö oppi vuosina 1949–1997 tuntemaan juuri hänen selkeän radioäänensä merkkinä hyvin toimitetulle ja erinomaisesti taustoitetulle ohjelmalle. Erityisen mielellään Jokinen teki juttuja Virosta.

Kotkalaissyntyinen Oke Jokinen (1918–1998) oli päätoimeltaan rautakauppaketju Renlundin mainospäällikkö. Sivutöinään hän kuitenkin teki niin huomattavan määrän juttuja sekä radioon että televisioon, että yleisö epäilemättä uskoi hänen olevan Ylen vakituinen toimittaja. Tähän artikkeliin on koottu ohjelmia, joita hän liki 50-vuotisen toimittajauransa aikana teki.

Ensimmäisen radio-ohjelmansa Jokinen teki vuonna 1949, viimeisensä syksyllä 1997. Kaikkiaan pelkästään radio-ohjelmia kertyi lähes 500. Jokisen kuninkuuslaji oli radioselostus, ohjelmatyyppi, joka saattoi käsitellä mitä tahansa fakta-aihetta. Ja juuri sitä hän teki: Jokisen ohjelmakattauksen komeus löytyy sen monipuolisuudesta. Hänen ohjelmistaan välittyy nimenomainen pyrkimys hyvään yleistoimittajuuteen, uteliaisuuden tuomaan uskallukseen ja kykyyn tarttua mihin tahansa aiheeseen. Kääntäen tämä tarkoitti sitä, että hän halusi välttää erikoistumista. Tämä ei toki estänyt häntä tekemästä ohjelmia myös aiheista, joista jo tiesi enemmän. Niistä tuli sitten erityisen onnistuneita ohjelmia.

Radion alkuvuosien selostajaa saattoi verrata elokuvaajaan: selostaja tallensi ja välitti kuulijalle sen, mitä edessään näki. Elokuvaajan tavoin myös selostaja valitsi tietyn kuvakulman, sen ulkopuolelle jäävät asiat jäivät huomiotta. Näin ollen kuulija oli täysin riippuvainen selostajan kyvystä osata muuttaa näkemänsä sanoiksi.

Koska Ylessä ei 1950-luvulla vielä ollut omaa radion uutistoimitusta – uutiset toimitti vuoteen 1965 asti Suomen tietotoimisto – kerrottiin myös ajankohtaisista asioista ja niiden taustoista erilaisissa selostusohjelmissa. Esimerkiksi tässä elokuussa 1952 lähetetyssä ohjelmassa Jokinen selvitti, miten juuri päättyneet Helsingin olympialaiset olivat järjestäjien mielestä menneet.

Osaavalle selostajalle löytyi aina töitä. Jotta taso myös pysyisi hyvänä, järjesti Yle vuonna 1954 aiheesta kutsukilpailun. Seitsemälle selostajalle annettiin aihe, josta piti laatia seitsemän minuutin mittainen radio-ohjelma. Kaikki seitsemän teosta olivat huolella laadittuja, puhe oli sujuvaa, joskin ennalta kirjoitettua. Varsinaista selostusta, silminnäkijän kuvasta, oli joukossa vähän. Kaikilla oli ohjelmassaan mukana haastateltavia ja useimmat aloittivat ohjelman jollakin kiinnostavalla yksityiskohdalla. Jokinen oli pyytänyt ohjelmaansa mukaan Tapio Rautavaaran. Yleisö äänesti ohjelmista mieleisensä – kilpailun voitti Oke Jokinen Helsinki-aiheisella ohjelmallaan.

Hyvää iltaa, rouva! Oletteko te helsingitär?― Oke Jokinen haastattelee helsinkiläisiä 1954

Radiohistorioitsija Pekka Gronow laskee Jokisen olleen 1950-luvulla yksi Ylen selostusosaston ahkerimmista avustajista. Erityiseksi ansioksi Gronow mainitsee sen, että Jokinen pyrki selvästi kokeilemaan radioilmaisun mahdollisuuksia ja laajentamaan sen kenttää muiden muassa meillä aiemmin kuulemattomilla feature-jutuilla. Jokisen kunnianhimoisimmaksi ohjelmaksi Gronow kuitenkin nimeää vuonna 1956 valmistuneen puolitoistatuntisen ohjelman Seinätön talo.

Helsingin Unioninkatu 45:ssä nauhoitetun Seinättömän talon ideana oli kuvaannollisesti irrottaa kerrostalosta seinä ja kurkistaa sisään asuntoihin. Asukkaita on 450–500, heidän joukossaan mm. lääkäreitä, hammaslääkäreitä, kirvesmiehiä, ompelijoita, muusikoita, näyttelijäpariskunta, professori, oopperalaulaja jne. Katutasossa sijaitsee elokuvateatteri, ja yhdessä pienikokoisessa huoneistoissa asuu viisi ranskankielistä katolista nunnaa: "Jeesuksen pienet sisaret". He ovat tulleet Suomeen elääkseen täällä työläisten elämää.

Gronow pitää lähtökohtaa kiinnostava, mutta lopputulos jää hänen mielestään kuitenkin puolitiehen. "Asukkailla ei ole erityisen jännittävää tai huvittavaa kerrottavanaan, talosta ei löydy mitään dramaattista eikä äänivälähdyksistäkään synny kiinnostavaa kokonaisuutta", hän kirjoittaa. Gronowin kritiikistä huolimatta ohjelma antaa hyvän kuvan 1950-luvun asumisesta: asuntopulan tai varojen puutteen vuoksi nuoret parit asuvat miehen tai vaimon vanhempien luona, paremmin toimeen tulevilla perheillä on kotiapulainen ja opiskelijoita alivuokralaisina.

Hahhaa, väärin arvattu, hyvät kuuntelijat! Ei tämä ollut hammaslääkärin vastaanotolta otettu tuokiokuva, se oli vain pätkä nauhassa ennestään ollutta Päivän peiliä!― Oke Jokinen Seinättömässä talossa 1956

Selostaja "kirjoitti äänellään"

Pekka Gronow määrittelee kirjassaan Kahdeksas taide selostuksen seuraavasti:

Radioilmaisun ensimmäiset muodot olivat fiktiiviset kuunnelmat sekä faktaa luotaavat selostukset. Selostus oli silminnäkijän kuvaus jostakin tapahtumasta tai aiheesta, eikä rajanveto esitelmiin ole aina ollut selvä. Alun perin selostukset olivat suoria lähetyksiä, mutta 1950-luvulla ne tallennettiin ensin nauhalle ja koottiin jälkikäteen studiossa eri jaksoista. Selostuksiin sisältyi usein haastatteluja. Radion selostusosaston ydinaluetta olivat ajankohtaisohjelmat, urheilu ja muut ohjelmat, jotka ohjelman tekijä "kirjoitti äänellään".

Radiouutiset aloitti vasta vuonna 1965, siihen asti tärkein ajankohtaisohjelma oli Päivän peili. Radioselostukset kehittyivätkin tuolloin enemmän aikakauslehtien kuin sanomalehtien suuntaan: niissä käsiteltiin ajankohtaisia asioita, mutta tietyllä ajallisella etäisyydellä. Suosittuja aiheita ollivat muistelmat, kansanelämän kuvaukset ja matkakertomukset. Poikkeuksia olivat urheilukisat, joiden tulokset kuultiin ensimmäisinä reaaliaikaisissa selostuksissa.

Perusselostuksen tavoitteet ovat journaliset ja selostaja vältti niissä oman näkemyksensä esille tuomista. Samasta aiheesta haastatellaan useampia ihmisiä, leikkaukset ovat yksinkertaisia, studiosta siirrytään selkeästi kohteeseen ja takaisin eikä niissä käytetty häivytyksiä, tehosteita tai musiikkia.

Ensimmäinen neuvosto-Viroon lähetetty suomalaistoimittaja

Jokinen tunnettiin suurena Viron-ystävänä. Kesällä 1958 Yleisradio lähetti hänet jutuntekoon Suomenlahden tuolle puolin, ensimmäisen kerran sitten Neuvostoliiton miehityksen. Jokisen tehtävänä oli verrata ”uutta” Viroa siihen Viroon, jonka hän oli ennen sotia oppinut tuntemaan. Toimeksianto oli selvä: suomalaisille tuli antaa mahdollisimman todenmukainen kuva nyky-Virosta.

Visiitin ja haastattelujen pohjalta Jokinen laati neljä puolen tunnin mittaista radio-ohjelmaa. Niistä vain kaksi on enää tallessa. Virolaisten pakolaisten Teataja-lehti kuvaili ohjelmia syyskuussa 1958 seuraavasti:

”Suurenmoisen mestarillisesti kerätyt teksti- ja lauluvalinnat olivat sinänsä vain taustana kaikelle, mikä rivien välistä piti kuulijaa otteessaan ja pani miettimään. Tästä johtuen kaikkia neljää ohjelmaa täytti suuri sisäinen jännite. ... Toimittajan tehtävä oli epäilemättä vaikea, kun ottaa huomioon, että lahdentakaiset suhteet ovat koko ajan veitsen terällä ja voivat jostain hiukankin harkitsemattomasta lauseesta loppua kokonaan. Tiedämme hyvin, miten vaitonaisina miehinä Suomen viralliset delegaatiot Virosta palaavat, niin kuin eivät olisi metsää puilta nähneet.”

Etukäteen lähettämiini kysymyksiin oli valittu etukäteen myös vastaajat. Kuivia ja virallisia herroja joka ainoa.― Oke Jokinen muistelee vuoden 1958 Viron-matkaansa

Vuonna 1995 Jokinen muisteli radio-ohjelmassa vuoden 1958 matkaansa. Aika ei ollut haalistanut Jokisen muistikuvia, vaan mielenkiintoisessa ohjelmassa kuullaan runsaasti arvokasta ajankuvaa sekä mielenkiintoisia henkilökuvia. Kuulemme, miten Jokinen tutustui Lennart Mereen sekä otteita hänen keskusteluistaan kirjailija Friedebert Tuglasin kanssa. Niissä Tuglas muistelee lämmöllä Suomessa ja etenkin Oulunkylässä viettämäänsä aikaa.

”Tervetuloa Tallinnaan”, lausui kollegani puhtaalla suomen kielellä. ”Minun nimeni on Lennart Meri.” Siinä seisoi edessäni Viron tuleva presidentti, nyt vielä Viron radion kirjallisuustoimittaja ja kuunnelmien kirjoittaja.― Oke Jokinen muistelee vuonna 1958 tapahtunutta ensikohtaamistaan Meren kanssa

Ystävyys Lennart Meren kanssa poiki sittemmin runsaasti radio- ja tv-yhteistyötä molemmin puolin Suomenlahtea. Virossa Jokinen teki ohjelmia jopa viroksi, Suomessa Jokinen avasi Merelle yhteyksiä Suomen televisioon. Esimerkiksi tätä Meren dokumenttielokuvaa Vesilinnun kansa tuskin olisi nähty Suomen televisiossa ilman miesten välistä ystävyyttä. Jokinen selosti elokuvan suomeksi.

Oke Jokinen ja Viro

Jokinen innostui Virosta jo kouluaikoinaan. Käytyään luokkansa kanssa Tallinnassa vuonna 1936 hän oli alkanut opiskella viron kieltä. Innokkaana radioamatöörinä ja partiolaisena hän oli nopeasti saanut ystäviä lahden takaa. Kun laivayhteys Kotkasta Narvaan avattiin vuonna 1937, yhteyksiä oli helpompi ylläpitää myös kasvotusten. Kun hän vuotta myöhemmin lauloi Kotkan lyseolaisten kanssa Tallinnan laulujuhlilla, oli hänellä kaupungissa jo useita ystäviä. Kielitaidosta oli hyötyä myös sodan aikana: Jokinen toimi tuolloin Suomenlahden rannikkotykistön valistus- ja tiedotusupseerina.

Vuonna 1966 Jokinen liittyi Suomi-Neuvostoliitto-seuran Eestin jaostoon ja päätyi johtamaan sitä vuosiksi 1974–1990. Poliittiselta kannaltaan Jokisen luonnehditaan olleen "kaukana kommunistista". Jaoston toiminta oli Jokisen puheenjohtajakaudella vilkasta.

1960-luvulla selostajista tuli toimittajia

Seuraavalla vuosikymmenellä radioilmaisu laajeni nopeasti. Perinteiset selostukset olivat enää pieni osa puheohjelmien laajasta kirjosta, ja selostajien kehittämästä kokoomatekniikasta oli tullut yleinen tapa tehdä radio-ohjelmia. Uusia muotoja olivat esimerkiksi dokumentti- ja feature-ohjelmat.

Ohjelmatyyppien muutos on ollut selvää jo vuonna 1962, sillä Jokinen on tehnyt aiheesta koosteohjelman. Jokinen ei itse pureskele aihetta auki, vaan johtopäätösten teko on jätetty kuulijalle.

Ilma hehkuu ja liekitsee, kaikki kuohuaa, liikkuu, säkenöi, tanssii sanomattoman kirkkaasti kiiltäen ja loistaen – tätä voisi katsella kuinka kauan hyvänsä!― Alexis af Enehjelm rautaromun sulattamossa (1930-luku)

Yksi Jokisen mielenkiinnon kohteista oli musiikki. Ensimmäisessä esimerkkiohjelmassa vuodelta 1961 professori Alexander Buchner esitteli Jokiselle Prahan instrumenttimuseon erikoisuuksia tuulisoittimista mekaaniseen sitraan. Ohjelmassa tutustuttiin myös suomalaisen ylivääpeli Wiikin rakentamaan sähkösoittimeen. Toinen musiikkiaiheinen esimerkkiohjelma on vuodelta 1963. Siinä Jokinen selvitti Säkkijärven polkan vaiheita.

Vuonna 1968 tehdyssä kaksiosaisessa Naapurissa ja meillä -ohjelmassa Jokinen selvitti ruohonjuuritasolla elintason eroja suomalaisten ja keskieurooppalaisten välillä. Suomalainen, saksalainen, itävaltalainen ja sveitsiläinen perhe vastasi samoihin kysymyksiin arjestaan. Jälleen kerran loppupäätelmien tekeminen jätetään kuulijalle.

Ja nyt sanomme hetkeksi Bechstedtin perheelle näkemiin, ja siirrymme sveitsiläisen Goti Baumbergerin kotiin Zürichiin.― Oke Jokinen ohjelmassa Meillä ja naapurissa 1968

Radion lisäksi Jokisen ääni tuli tutuksi tv-selostuksista. Tässä hän selostaa, miten kolmen suomalaismiehen puoli vuotta kestänyt automatka Afrikassa vuonna 1967 oikein sujui.

Naiset puuttuvat katukuvasta miltei kokonaan. Silloin harvoin kun he liikkuvat, on huntu tämän näköinen. Naiset tähyilevät maailmaa yhdellä silmällä.― Oke Jokinen kuvailee elämää pohjoisafrikkalaisessa kaupungissa 1967

Viron ja musiikin lisäksi Jokinen oli korvin kuullen innostunut kaikista historiallisista ohjema-aiheista. Esimerkkeinä ohjelmat historiallisesta radiokonsertista sekä ilmalaiva Zeppelinin käynnistä Suomessa.

Runsaasti omaa selvitystyötä on vaatinut myös suomalaisten ja virolaisten viljan ja silakan vaihtokauppaa, seprakauppaa käsittelevien kaksiosaisen ohjelman toimittaminen. Vaikka ohjelman ote on esitelmällinen, on se Jokiselle tyypilliseen tapaan toteutettu kuuntelijaa kunnioittaen.

Jokisen Viro-asiantuntijuudelle oli luonnollisesti käyttöä myös Viron uudelleenitsenäistymisen jälkeen. Tässä ohjelmassa hän teki yhteistyötä virolaisten toimittajien kanssa.

Viimeisiksi jääneissä, liki 80-vuotiaana tekemisssään ohjelmissa hän siirsi eteenpäin omakohtaista, pitkän toimittajauran aikaansaamaa pääomaansa. Sellaista oli vaikkapa kertominen radiokamreeri R. R. Ryynäsestä (1891–1963), miehestä, joka muun muassa keksi sanan iskelmä. Ohjelma on kiinnostava myös siksi, että se kertoo huolesta, jota Jokiseen nähden vanha radiomies 1950-luvulla koki puhutun suomen kielen puolesta.


Radiossa kuulee murheellisen usein lepsua suomen kieltä. Erityisesti on huomattavaa, että korostetaan sanan loppuosaa tai järjettömästi lauseen viimeistä sanaa.
― R. R. Ryynänen suree radiossa kuultavan suomen kielen tasoa 1950-luvun lopulla.

Kirjoituksessa on ohjelmien lisäksi käytetty lähteinä Oke Jokisen muistokirjoitusta Helsingin Sanomissa, hänestä kertovaa artikkelia Estofiliassa, Teataja-lehden arkistoa sekä Pekka Gronowin teosta Kahdeksas taide (Avain 2010).

Suosittelemme: Kuuntele Oke Jokisen vironkielisiä juttuja Viron yleisradioyhtiön arkistossa

Lue lisää:

Niilo Tarvajärvi Helsingin olympialalaisissa (1952).

Helsingin olympialaisissa Suomi ja selostajat olivat "jonkinlaisessa shokkitilassa"

Selostaja Pekka Tiilikaisen mukaan Suomen kansa oli jonkinlaisessa shokkitilassa, se ei kirjoittanut edes haukkumakirjeitä radioselostusten johdosta. Olympiakoosteessa Helsingistä 1952 kuullaan näytteitä radion olympialähetyksistä sekä selostajien ja toimihenkilöiden haastatteluja.

Lue lisää:

Höyry-Häyrinen ohjeistaa Suurajojen katsojia

Raimo Häyrinen kertoo, miten olla hyvä katselija Jyväskylän Suurajoissa 1965. Jukka Häyrinen selostaa saman rallin avauspätkän, Harjun erikoiskokeen, auton ratista käsin.

Lue lisää:

Paavo Noponen selostaa Tekijöiden kertomaa -ohjelmassa 2006.

Paavo Noponen tunsi urheilun ja taisi kielen

Paavo Noposen (1930–2016) mielestä hyvältä urheiluselostajalta edellytetään paitsi urheilulajien tuntemusta myös hyvää suomen kielen taitoa. Haastattelussa Noponen kertoo pitkästä työurastaan Yleisradiossa ja esittelee näkemyksiään urheilusta sekä radioselostajan työstä.

Lue lisää:

10 minuuttia ennen junan lähtöä 1939

Pekka Tiilikainen selostaa junan lähtöä edeltävää hyörinää Helsingin rautatieasemalla syyskuussa 1939. Selostajan ääni poimii kuultavaksi eloisia yksityiskohtia kuin elokuvakamera.

Lue lisää:

Toimittaja Eila Tarvanen vuonna 1962.

Nainen jalkapalloselostajana oli radioviihdettä vuonna 1956

Radioselostus laitettiin päälaelleen vuonna 1956, kun asiaan perehtymätön toimittaja sai selostaa jalkapallo-ottelua radiolähetyksessä.

Lue lisää:

Mikrofoni osallistui sydänleikkaukseen

Reportaasi HYKSissä tehdystä sydänleikkauksesta kuuluu radiotoimittaja Martti Silvennoisen (1924–2002) feature-ohjelmien valioihin. Operaation kulku kuvataan elävästi ja yksityiskohtaisesti ensimmäisiä pieniä veripisaroita myöten.

Lue lisää:

Martti Silvennoinen testaa juorumikrofonia (1960).

Martti Silvennoinen tallensi Rion oudon huuman 1964

Martti Silvennoisen alkuvuodesta 1964 valmistunut riipaisevan kepeä reportaasi Rio de Janeiron arjesta koostuu ällistyttävästä määrästä tietoa, suvereeneja kielikuvia ja aitoja tilanteita. Silvennoisen jäljittelemätön, alkusointuinen ilmaisu on radiokuuntelijan korvissa silkkaa runoutta.

Lue lisää:

Pekka Tiilikainen kertoo Kreikan-matkastaan vuonna 1952

Kreikka oli 50-luvun alussa harvinainen matkailukohde.Tiilikaisen mukaan Kreikka on onnistunut pitämään matkailussa yhtä matalaa profiilia kuin Suomikin.

Lue lisää:

Lennart Meren filmiaarre Vesilinnun kansa tutustutti meidät uralilaisiin sukulaisiimme

Lennart Meren kansatieteellinen dokumenttielokuva Vesilinnun kansa esitteli uralilaisten kansojen elämää ja perinteitä vuonna 1970. Elämä kaukana Itämereltä oli eksoottista, mutta Meren tarkka katse löysi sieltä paljon tuttua. Elokuva esitettiin Suomessa kaksiosaisena tv-dokumenttina vuonna 1974.

Lue lisää:

Virolainen maisema, inspiraationa viron lippu.

Signaali yli Suomenlahden – Viro suomalaisissa ohjelmissa

Suomenlahden yli voi kirkkaalla säällä nähdä paljain silmin. Läheisyys ei kuitenkaan yksin selitä sitä, miksi suomalaiset ja virolaiset tuntevat toisensa niin hyvin. Oli nimittäin aika, jolloin lähelle oli pitkä matka ja vain radio- ja tv-signaalit ylittivät Suomenlahden. Tähän artikkeliin on koottu ajankuvia, dokumentteja ja yhteisohjelmia, joiden kautta me olemme oppineet Viroa tuntemaan. Eläköön Suomi ja Viro, enemmän kuin vain naapurit – elagu Soome ja Eesti, rohkem kui ainult naabrid!

Kommentit

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto

  • Studio Julmahuvin Lasi vie syvempiin varjoihin

    KGB-veteraanin odysseia ydinsodan jälkeisessä Moskovasssa

    Illan elokuva Lasi on vauhdikas neuvostoliittolaisjännäri entisen KGB-agentin, Mihail Gulashnikovin, odysseiasta ydinsodan jälkeisessä Moskovassa.

  • Studio Julmahuvin moraalisesti arveluttava Hittikimara

    Mainos, jonka esittämisen Jeesuksen Ryhti ry halusi estää

    Missä olit, kun kuulit ensi kertaa tämän klassikon? Entä minkä vuoden listaykkösenä killui tämä lyömätön superhitti? Tilaa heti ja kodissasi soi Hittikimara: ikimuistettavimmat kappaleesi vuosien takaa.

  • Nakkipiirakkaa vai poron peräsuolta? – Testaa, oletko kokkina kuin Jaakko Kolmonen vai Makupalojen parivaljakko!

    Testaa, minkälainen kokki olet.

    Oletko tavallinen kotikokki vai etsitkö jatkuvasi uusia ruokalajeja ja tapoja laittaa ruokaa? Pidätkö ruoanlaitossa tärkeämpänä rentoa meininkiä vai onko terveellisyys kaiken A ja O? Valitse kysymyksistä itseäsi kuvaavin vaihtoehto ja näet, oletko kuin Makupalojen Timo ja Janne, peruskokki vai peräti Jaakko Kolmonen! Nappaa alta reseptit!

  • Andy McCoy kovat piipussa

    Kitaramestari tarinoi leikkaamattomasti vuonna 1995.

    Heli Nevakare jututti huhtikuisessa Helsingissä 1995 Andy McCoyta ja tämän Live Ammo -yhtyettä. Maestron suu käy sujuvasti kolmella kielellä, ja tarinaa tulee heroiininitkuissa soitetusta keikasta rahanahneeseen Mick Jaggeriin. Leikkaamaton haastattelu on lähes kokonaan ennenjulkaisematonta materiaalia.

  • Helei, suomalainen mytologia puri! Hiisivuoressa tavalliset ihmiset muuttuivat näkymättömiksi

    Hui Hai Hiiden kaikki jaksot ovat nyt Areenassa.

    Pienet, jännityksestä hikiset kädet puristivat Hiisivuoren keiju Bereniken kättä, kun lapsisankarit ratkoivat seikkailun arvoituksia. Berenike eli ohjelman käsikirjoittaja Anu Tuomi-Nikula tiesi, että sadun taika oli saavutettu, kun ohjelman muut tekijät muuttuivat lasten silmissä näkymättömiksi ja he näkivät vain Hiisivuoren maailman.

  • Pekka Töpöhännän kadonnut Radiolähetys ja särähtävät neekerikissat

    Pellonpään ja Väänäsen luenta jälleen kokonaisena Areenassa

    Matti Pellonpään ja Kari Väänäsen lastenkirjaluennat Radiomafialle ovat silkkaa kulttikamaa. Veikkoset elävöittivät Nalle Puhin ja Pekka Töpöhännän seikkailut omaan jäljittelemättömään tyyliinsä. Kuulijalle Töpöhännän Amerikan-seikkailun luennasta kuitenkin särähtää korvaan halventava neekerikissa-sana ja sen käyttö. Samaisesta luennasta myös katosi yksi jakso, joka kuullaan nyt ensimmäistä kertaa ensilähetyksensä jälkeen.

  • Kaipaus pukeutuu sanoiksi: Venny ja muut rakkaustarinat nyt Areenassa

    Lokakuu tuo Areenaan rakkautta ja luomisentuskaa.

    "Minä uskon, että toisilleen määrätyt ovat toistensa luona jo ennen kuin kohtaavat", lausui Juhani Aho (Ville Virtanen) rakastetulleen Venny Soldanille (Sara Paavolainen). Nyt Areenaan julkaistavissa ohjelmissa kerrotaan Juhani Ahon ja Venny Soldanin, Eino Leinon ja L. Onervan, Aino ja Oskar Kallaksen sekä muiden vahvojen, mutta eripuraisten pariskuntien tarinat.

  • Miksi vanhempi surmaa lapsensa?

    2003–2014 Suomessa surmattiin 74 lasta vanhemman toimesta.

    Vuosina 2003–2014 Suomessa tehtiin 74 lapsisurmaa, jossa tekijänä oli oma vanhempi. Silminnäkijän dokumentissa syvennytään tekojen taustoihin ja pohditaan, olisivatko kuolemat olleet estettävissä.

  • Radioteatterin Nummisuutareissa Leo Jokela on Esko ja totta vie tyhmä

    Kansalliskomediamme kuunnelmaversio vuodelta 1965.

    Aleksis Kivi julkaisi Nummisuutarit vuonna 1864 pienenä omakustanteena. Näytelmä voitti seuraavana vuonna Suomen senaatin rahoittaman kirjoituskilpailun. Komedian kantaesitys käynnistyi kymmenen vuotta myöhemmin Oulussa. Kansalliskomediamme satavuotisuutta muistettiin Yleisradion Radioteatterissa kuunnelmalla vuonna 1965. Nummisuutarit on pysyvästi kuunneltavissa Areenassa.

  • Punkrockin pioneeri Pelle Miljoona – koottuja live-esiintymisiä, musiikkivideoita ja haastatteluja

    Pelle Miljoona oli suomalaisen punkin ääni 70-luvun lopulla.

    Pelle Miljoona (oikealta nimeltään Petri Samuli Tiili) on niittänyt mainetta 1970-luvulta alkaneen muusikon uran lisäksi kirjailijana ja runoilijana. Miljoona on tunnettu useista kokoonpanoistaan, joissa hän on säveltänyt, sanoittanut, laulanut sekä soittanut rumpuja, kitaraa ja huuliharppua. Hän on koulutukseltaan peruskoulunopettaja.

  • Opri on inhimillisyyden ja sydämen lämmön ylistysnäytelmä

    Opri-kuunnelman ensilähetys oli vuonna 1954.

    Kirjailija Kyllikki Mäntylän vuonna 1953 ilmestynyt elämänmakuinen teos Opri sovitettiin kuunnelmaksi Radioteatteriin vuonna 1954. Koskettavan näytelmän on sanottu kohentaneen aikoinaan huomaamattomasti kunnalliskotien huonoa mainetta ja vähentäneen ennakkoluuloja niitä kohtaan.