Laila Tarpila
Yle
Säveltäjä ja kuoronjohtaja Knut Kankaan kirjoittaman tarinan "Pakolaisena Venäjällä" kahdeksannessa osassa päähenkilö etsii töitä ja omaa asuntoa ja yrittää ensimmäisen kerran palata takaisin Suomeen. #musiikinkevät1918
Punaisten Tullineuvoston jäsen, säveltäjä Knut Kangas oli paennut huhtikuussa Helsingistä Viipurin kautta Pietariin yhdessä neuvoston puheenjohtaja Alfred Blomqvistin kanssa.
Blomqvist oli jatkanut matkaa syvemmälle Venäjälle, kun taas Kangas oli jäänyt Pietariin. Blomqvistista tuli myöhemmin Neuvosto-Karjalan tullilaitoksen johtaja. Hänet surmattiin Stalinin vainoissa 1930-luvulla.
Tullineuvoston muut viisi jäsentä menettivät kaikki henkensä valkoisten astuttua valtaan. Kaksi teloitettin Viipurissa toukokuun alussa ja kolme kuoli vankileireillä kesällä 1918.
Knut Kangas kirjoitti salanimellä Eero Korpi 21-osaisen tarinan Pakolaisena Venäjällä, jossa hän mitä todennäköisimmin kertoo omista kokemuksistaan maanpaossa.
Kertomuksen kahdeksannessa osassa Harhailuja päähenkilö hankkii itselleen oman asunnon ja yrittää ensimmäisen kerran palata takaisin Suomeen.
Kertomuksessa puhutaan Valkeasaaren asemasta, joka sijaitsi kolmisenkymmentä kilometriä Pietarista Suomeen päin.
Valkeasaari oli valtakuntien rajan Venäjän puolen asema. Suomen puolella oli Rajajoen asema.
"Juhannuksen jälkeisenä päivänä tuli määräys, että on siirryttävä taas johonkin toiseen taloon. Käytyäni katsomassa tulevaa olinpaikkaa, missä jo entuudestaan oli satoja toisia pakolaisia, päätin lopullisesti siirtyä yksinäisyyteen.
Sain asunnon Suomen rautatieaseman läheltä, pienen syrjäkadun varrelta.
Munkkikammioni oli pieni kamarihuone pihaperällä.
Vaatimattomaan kalustoon kuului resuisella patjalla varustettu sänky, pöytä ja kolmella jalalla seisova entinen tuoli, tai mieluummin jakkara, sillä siinä aikaisemmin ollut selkänoja, samoin kuin yksi jalkakin oli jo ehditty viedä muihin tarkoituksiin - !
Otin tuon ihantolan haltuuni, kun vuokranmaksukin oli varojeni mukainen.
Huoneuston omisti virolaissyntyinen suutari, joka luki taloon kuuluvat ohjesäännöt.
Kesäaikaan on lämpö ja valo talon puolesta. Nevavettä, jossa tähän aikaan vuodesta on biljoonia basilleja ja vibriooneja jokaista kuutiosenttiä kohden, saa vuokralainen ottaa yhteisestä raanasta käytävän perältä.
Talon yhteiseen hellaan on käyttöoikeus hankkimalla itse polttopuut. Klosetti, yhteinen viidelle perheelle, on vuoroviikoin puhdistettava.
Ampuma-aseita ja räjähtäviä pommeja ei saa talossa säilyttää - eikä valmistaa - .
Kotiuduin tähän vaatimattomaan huonepahaseen pian, aavistamatta silloin että tästä oli tuleva niinkin pitkäaikainen asunto, kuin koko vuosi.
Päivät oleilin aikaisemman tapani mukaan Suomen aseman lähettyvillä, täällä kun tapasi kansalaisia, joilla oli aina uusia tietoja kotimaasta.
Siellä istuikin maanmiehiäni aamusta myöhään iltaan rappuset, odotushuoneet ja katukäytävät täynnään. Synkkänä kiroillen, tupakoiden ja syljeskellen. Tiedustelin heiltä työpaikkoja ja ansiomahdollisuuksia.
Muutamien viikojen kuluttua harveni tämä joukko. Osa värväytyi Muurmannissa olevaan englantilaiseen legioonaan, toisten mennessä maaseudulle työn etsintään. Suurin joukko liittyi puna-armeijaan, kun siten oli suurempi mahdollisuus saada ruokatarpeita.
Harhailin lopulta miltei yksin, miettien mikä olisi parasta. Sotajalalle ei ollut halua. Ruumiillisen työn etsiminen oli vaikeaa, syystä ettei ollut ammattitaitoa millekään sen alalle.
Pienet rahavarani hupenivat päivä päivältä kaikista varokeinoista huolimatta. Poikkesin toisinaan pakolaiskoteihin pyytämään ruuan apua, jota väliin sain, väliin en, riippuen laitoksen komissarion myötätunnosta.
Jalkani olivat nälästä jo niin turvoksissa, että tuskin sain niitä kenkiin mahtumaan.
Mentyäni kerran ruuankerjuumatkalla Wasili-Ostrowskin kaupunginosaan, kompastuin raitiovaunun rappukäytävälle polvilleni, pääsemättä seisaalleni ilman toisten apua, vaikka koetin kaikin voimin vetää itseni käsipuusta ylös.
Joka sunnuntai tein huvimatkan Valkeasaaren asemalle, edes nähdäkseni kotimaani rantoja, ja niitä onnellisia, jotka sinne ylimenoluvan olivat saaneet.
Kerran satuin minäkin saamaan matkapassin, monien epäonnistuneiden yritysten jälkeen.
Järjestelin edellisenä iltana kaikki kuntoon. Sanoin jäähyväiset asunnon omistajalle. Sain huoltokomitealta 50 ruplaa matka-avustukseksi ja vähän ruokavaroja.
Kohtalo ei ollut kuitenkaan matkaani sallinut, sillä juuri kuin piti rajan yli astua, tuli määräys lähetyksen keskeyttämisestä. Tällaisia tapauksia sattui hyvin usein johtuen joistakin diplomaattisista erimielisyyksistä hallitusten kesken.
Tuostakin lähetyksestä ehdittiin jo melkein puolet siirtää Suomen puolelle. Niinpä eräskin pakolaisäiti rukoili itkien päästämään vielä hänet, syystä että kaksi lapsista ehti jo mennä.
Laki ei tuntenut sääliä.
Illalla istuin tavallista tyhjempänä kamarini vaivaisella jakkaralla.
Yöllä heräsin valtavaan tykki- ja kuularuiskuräiskeeseen. Kuuntelin sitä loppuyön jonkunmoisella toivolla saavani siitä apua surulliseen tilaani.
Siitä ei asemani kuitenkaan parantunut. Kuulin kerrottavan, että asemalle oli tuotu saksalaisille sotavangeille lähetettyjä viljavaunuja, joita venäläiset sotilaat vartioivat siten, että toisten kantaessa vaunusta tavaraa varastohuoneiden saliin, ampuivat toiset kaiken aikaa karkoittaakseen sivulliset lähettyviltä.
Tuota samaa peliä jatkui useita öitä perätysten ja sanoivat, että “taistelun” aikana voi hävitä koko vaunulastikin, ettei siitä tiedä edes vartijat mihin on joutunut!"
Seuraa Knut Kankaan tarinaa päivittäin 11.-31. toukokuuta 2018.
Lähteet
Tulli Sata vuotta sitten: Tullihallitus lakkautetaan, tilalle tullineuvosto
Tulli Sata vuotta sitten: Veri vuotaa Viipurin valtauksen jälkeen
Työväen arkisto. Knut Kankaan arkisto.
Linkit
Ylen verkkoartikkelikokoelma Haluatko ymmärtää mitä Suomessa oikein tapahtui vuonna 1918?
