Hyppää pääsisältöön

Pelkistyksen mestari Aapo Huhta ei ota valokuvia, hän tekee niitä

Aapo Huhta istuu ränsistyneellä pakkauslaiturilla.
Aapo Huhta Aapo Huhta istuu ränsistyneellä pakkauslaiturilla. Kuva: Sari Casal/ Yle Aapo Huhta

Palkittu valokuvaaja Aapo Huhta tietää, mitä kuviinsa haluaa, mutta innostuu edelleen hyvistä sattumista. Kuvissaan hän tutkii ihmisyyttä ja paikkaansa maailmassa. Vaikka kuvien kohde vaihtuu, päähenkilö on usein kuvaaja itse.

Kahdeksannella luokalla peruskoulussa yksi asia oli Pohjois-Pohjanmaan Haapajärvellä asuvalle Aapo Huhdalle selvää. Hän halusi pois. Maaseudun ahdasmielisyys ja näköalattomuus tuntuivat ahdistavilta.

Tavoitteena oli päästä Helsinkiin. Lukion jälkeen Huhta haki luokanopettajakoulutukseen ja muutti pääkaupunkiin. Opettajan ura oli jotain, jonka hän tiesi. Pikkupaikkakunnalla kasvanut poika ei voinut kuvitellakaan taideopintojen mahdollisuutta eikä hän ollut koskaan kuullutkaan alan korkeakouluista.

Alkoi uusi elämä. Huhta osti uudessa kotikaupungissaan itselleen järjestelmäkameran ja kuvasi ympärillään olevia ihmisiä, lähinnä kavereitaan ja silloista tyttöystäväänsä.

Toisinaan joku sattumanvarainen asia teki yhdestä kuvasta muita onnistuneemman. Kuva oli ylittänyt alkuperäisen odotuksen.

– Se menee mielikuvituksen yli. On joku kuva, mitä hakee, mutta sitten tapahtuu jotakin, ja se kuva syntyy itse asiassa siitä, Huhta selittää.

Kuvaamisesta tulee tietoinen prosessi. Se ei ole kuvan ottamista vaan kuvan tekemistä. Siinä on aika iso ero.

Hän halusi kehittää nenää näille hyville sattumille ja päätyi opiskelemaan Lahden Muotoilu- ja taideinstituuttiin valokuvausta. Myöhemmin hän jatkoi opintojaan maisteriksi Aalto-yliopistossa.

Opiskeluaika alkoi innostuneesti, jopa maanisesti. Huhta paneutui valokuvaan yötä päivää niin koulun studiossa kuvatessa kuin kuvia katsellessa. Hän halusi ymmärtää kaiken valokuvasta. Tekniikka pitäisi hallita täydellisesti, jotta kamerasta tulisi työkalu, jolla voi tehdä mitä vain.

– Kuvaamisesta tulee tietoinen prosessi. Se ei ole kuvan ottamista vaan kuvan tekemistä. Siinä on aika iso ero.

Harmaahiuksinen mies kylpee puureunuksisessa ammeessa.
Jussi Kylpee, Suomussalmi 2013. Harmaahiuksinen mies kylpee puureunuksisessa ammeessa. Kuva: Aapo Huhta aapohuhta.com Kainuu

Huhdan kuvissa ei ole mitään sellaista, mitä hän ei niihin halua. Useimmiten kuvat ovat pelkistettyjä. Pelkistäminen on hänen tapansa tiivistää joku ajatus kaoottisesta maailmasta.

Huhta on julma omille kuvilleen. Jos valokuvassa pienikin asia, joka ei toimi, se menee roskiin. Hän hakee täydellisyyttä. Vaikka onnistumisia on, hän ei ole koskaan täysin tyytyväinen.

Sattumalla on edelleen merkitystä. Nenä on kuitenkin vuosien aikana kehittynyt. Hän osaa jo hakea sattumia ja mennä niitä kohti.

Kun on kiinnostunut ja läsnä, alkaa huomata enemmän yksityiskohtia ja näkee asioita myös valokuvana. Sattuman elementtiä ei voi käsikirjoittaa, mutta pitää olla hereillä, kun jotain odottamatonta tapahtuu.

Tumma varjo leikkaa kadulla astuvan ihmisen jalan ikään kuin katki.
Kuvasarjasta Block Tumma varjo leikkaa kadulla astuvan ihmisen jalan ikään kuin katki. Kuva: Aapo Huhta aapohuhta.com Varjo,jalka,Aapo Huhta

Opiskeluaikanaan Huhta oli kesätöissä Helsingin Sanomissa. Kesä oli vaikea. Huhdalla oli alaston olo aina kun hänen ottamansa kuva ilmestyi lehteen. Hän kuvasi tiedostamattaan enemmän itselleen kuin lehdelle.

Nykyään hän osaa ulkoistaa itsensä ja ammattitaitonsa tilaustöitä varten. Se ei ole henkisesti yhtä raastavaa. Kuvissa näkyy edelleen hänen käsialansa, mutta tilaaja on mielessä kuvatessa.

Kesätyökuvillaan Huhta valittiin kuitenkin Vuoden 2011 nuoreksi lehtikuvaajaksi. Perusteluissa hänen sanottiin luovan uutta kuvajournalistista kieltä, ja hänen kuvissaan tavanomainen muuttuu taianomaiseksi. Meriitti vahvisti nuoren miehen ammatillista itsetuntoa ja auttoi samalla saamaan kuvauskeikkoja. Ne ovat mahdollistaneet myös oman vapaan taiteellisen työskentelyn. Se on etuoikeus alalla, jossa on kova kilpailu.

Mies seisoo muovikassin kanssa tummanpuhuvan rakennuksen edessä.
Kuvasarjasta Block. Mies seisoo muovikassin kanssa tummanpuhuvan rakennuksen edessä. Kuva: Aapo Huhta aapohuhta.com Varjo,valo,Aapo Huhta

Huhdan vapaa työskentely poikkeaa toimeksiannoista, jotka ovat melko suunnitelmallisia. Omissa taideprojekteissa on varaa etsiä ja harhailla. Se on keino löytää jotain oikeasti uutta ja mielenkiintoista. Tietoisessa tekemisessä on vaarana olla oman mielikuvituksensa vanki.

Prosessi on pitkä. Jossain kohtaa kuvista alkaa muodostua kokonaisuus. Teema kirkastuu.

– Valokuvaushetki voi olla melko intuitiivinen, mutta editoinnin pitää olla rationaalista. Kun jotain kuvakokonaisuutta kasataan, pitää olla perusteluja eikä vain fiiliksiä.

Näillä metodeilla syntyi myös Huhdan Aalto-yliopiston päättötyö Block, joka julkaistiin taidevalokuvakirjana. Sama valokuvasarja oli esillä arvostetussa Tukholman valokuvataiteen museossa Fotografiskassa vuonna 2016. Se oli ensimmäinen kerta, kun suomalainen valokuvaaja sai museoon oman näyttelynsä.

Vaikka kaupunki on rakennettu ihmisiä varten, tuntuu, että ihmiset ovat siellä hukassa.

Block syntyi New Yorkissa, jossa Huhta oli opiskelijavaihdossa. Hän käveli paljon uudessa ympäristössä. Joskus kamerakin oli mukana, vaikka hänellä ei ole tapana kuvata juurikaan huvikseen. Sattumanvaraisesti otetuista kuvista syntyi havainto toistuvista muodoista ja pelkistyksistä. Silloin lopputyöprojekti alkoi tietoisesti.

Kuvissa kaupunki näyttäytyy kolkkona paikkana. Kuvat ovat erittäin pelkistettyjä ja graafisia. Niissä näkyvät ihmiset hukkuvat ympäristöön.

– Vaikka kaupunki on rakennettu ihmisiä varten, tuntuu, että ihmiset ovat siellä hukassa.

Aapo Huhdan Block kuvaa ideaa kaupungista, jossa ihminen on vieraantunut ympäristöstään. Se on paitsi sivustakatsojan havainnointia myös matka häneen itseensä. Vaikka lähes kaikissa kuvissa näkyy joku ihminen, päähenkilö on valokuvaaja itse.

Mies astuu sisään oviaukosta harmaassa ympäristössä.
Kuvasarjasta Block. Mies astuu sisään oviaukosta harmaassa ympäristössä. Kuva: Aapo Huhta aapohuhta.com ovet,Aapo Huhta

Oikeastaan kaikessa työssään Huhta pohtii ihmisyyttä ja omaa paikkaansa maailmassa.

Hän on ollut Punaisen ristin komennuksella kuvaamassa Somalimaassa ilmastonmuutoksen aiheuttamaa kuivuutta, Sierra Leonessa ebolaepidemiaa, Nepalissa maanjäristyksen tuhoja ja Kongon demokraattisessa tasavallassa pakolaisvirtaa. Katastrofialueilla kuvissa näkyy konkreettisia ongelmia. Omissa projekteissaan Huhta tutkii universaalimmin, millaista on olla ihminen tässä maailmassa.

Muutamia kuukausia vuodessa Huhta omistautuu omalle työskentelylle. Silloin hän ei tee lainkaan toimeksiantoja. Aika mahdollistaa harhailun ja avoimen havainnoinnin. Yhden projektin ajattelutyö voi viedä vuosia.

Viimeiset kaksi talvea Huhta on etsinyt itseään Namibian aavikolla. Prosessi on vielä keskeneräinen eikä hän halua sanallistaa ajatuksiaan tässä vaiheessa. Jos niin tekisi, se voisi lukita suunnan, ja Huhta haluaa pysyä avoimena sattumalle.

Kokonaisuus rakentuu pikkuhiljaa. Huhta kulkee intuitiivisesti jotakin kohti ja joku päivä ajatus on kirkas. Silloin hän on oivaltanut jotain uutta itsestään, maailmasta tai valokuvasta. Silloin projekti on valmis.

Punapipoinen Aapo Huhta nojailee laatikkoon, jossa lukee Huhta Block.
Aapo Huhta Punapipoinen Aapo Huhta nojailee laatikkoon, jossa lukee Huhta Block. Kuva: Sari Casal/ Yle Aapo Huhta

Huhta on tutkiskellut itseään ja ihmisyyttä toistaiseksi ulkopuolisena uusissa ympäristöissä. Vielä aika ei ole ollut kypsä taideprojektille kotona. Melko lähelle juuriaan hän on päässyt Kainuun syrjäkylien ihmisiä kuvatessaan.

Ehkä vielä joskus kaupunkilaistunut Huhta pakkaa kameransa ja palaa sen kanssa Haapajärvelle, josta halusi kiihkeästi pois teini-ikäisenä.

Aapo Huhdan Block-kuvasarja on esillä Creat Spacessa Helsingissä 22.5.2018 saakka.

Keskustele