Hyppää pääsisältöön

Väkivalta parisuhteessa oli tappaa Annen – "Heräsin keskellä yötä veitseniskuihin”

Anne Matoniemi tärisee horkassa makuuhuoneen lattialla, kun pelastushenkilökunta saapuu paikalle. Toinen silmä on muurautunut umpeen. Verta on kaikkialla. Katkennut veitsi on edelleen Annen kädessä. Kun ensiapuhenkilöstö miettii, pitäisikö Anne viedä keskussairaalan sijasta suoraan 70 kilometrin päässä olevaan Tampereen yliopistolliseen sairaalaan, hiipii nuoren naisen mieleen hätä. Niin pahastiko minulle on käynyt?

Vain hetkeä aiemmin Anne on herännyt omassa sängyssään veitseniskuihin. Elämä ei kulje silmien edessä filminauhana, vaan Anne puolustaa itseään niin hyvin kuin hän unesta heränneenä pystyy. Siitä huolimatta veitsi ehtii iskeytyä Annen ihoon useita kymmeniä kertoja lävistäen samalla hengenvaarallisesti keuhkon ja kallon.

Katso Annen tarina. (Artikkeli jatkuu videon alla.)

Aluksi Anne on onnellinen parisuhteestaan. Tietysti. Vatsanpohjassa kutittaa. On tuore rakkaus, elämä edessä ja kaikki mahdollista.

Uusi poikaystävä on armeijassa ja viikonlopputapaamiset ovat mukavia piristysruiskeita arjen lomassa. Nopeasti kaikki kuitenkin muuttuu. Riidat lisääntyvät ja jokainen riita paisuu entistä suuremmaksi. Yhtään riitaa ei selvitetä jälkikäteen, eikä asioista keskustella. Henkinen väkivalta hivuttautuu parisuhteen normiksi.

– Riidat alkoivat olla enemmän ja enemmän minuun kohdistuvaa syyttelyä. Loppujen lopuksi aloin itsekin uskoa, että ansaitsen sen kaiken ja hänellä on oikeus kohdella minua niin.

Riidat ja jatkuva syyllistäminen lisääntyvät ja sitten tulee ensimmäinen riita, jossa pelkät sanat eivät enää riitä.

Huonekalujen kolina ja riitelyn äänet kantautuvat naapuriin asti. Anne makaa lattiaa vasten miehensä painon alla, kunnes naapuri soittaa ovikelloa ja katkaisee riidan.

Anne kokee jälleen syyllisyyttä. Minä ansaitsin tämän kaiken.

"Jäin suhteeseen ja uskottelin, että ehkä kaikki vielä muuttuu paremmaksi."

Ehkä kaikki riidat ja erimielisyydet johtuvatkin liian pienestä asunnosta. Isommassa asunnossa kummallekin olisi enemmän omaa tilaa. Niin Anne puolisonsa kanssa järkeilee ja pariskunta päättää muuttaa.

Mutta muutto ei muuta mitään. Riidat eivät ole jokapäiväisiä, mutta yhä useammin Anne huomaa haaveilevansa elämästä ilman tätä jatkuvaa vuoristorataa. Suhde ei toimi, eikä onnellisen elämän näytteleminen tunnu enää hyvältä.

– Halusin erota. Tajusin, ettei arkemme muutu yhtään helpommaksi tai riidattomaksi. Emme sopineet toisillemme alkuunkaan. Mutta eroaminen ei ollutkaan niin helppoa.

Tyydyin kohtalooni.

Annen puoliso pääsee armeijasta juhannuksena. Anne alkaa puhua erosta samana kesänä. Puoliso on toista mieltä: Yhdessä on päätetty pysyä, joten yhdessä pysytään.

– Hän oli luvannut pitää minusta huolen koko loppuelämän. Minulla ei tuntunut olevan asiassa mitään sanavaltaa. Hän päätti, että me emme eroa ja koin vaihtoehtoni todella vähäisiksi. Asunto oli minun nimissäni, enkä halunnut lähteä siitä. Ja kun hänkään ei suostunut lähtemään, tyydyin kohtalooni.

– Jäin suhteeseen ja uskottelin, että ehkä kaikki vielä muuttuu paremmaksi. Ehkä hän muuttuu.

Hän luki viestejä puhelimestani ja kyttäsi kaikkea, mitä tein.

Annen ensimmäisistä eropuheista on ehtinyt kulua puoli vuotta. Kesä on vaihtunut syksyn myötä talveksi, eikä Anne suostu enää elämään huonossa suhteessa.

Yksin vietetty kotiviikonloppu sinetöi Annen päätöksen. Aika ilman jatkuvan tarkkailun alla olemista tuntuu hyvältä ja saa naisen ymmärtämään, että hän voi paljon paremmin ilman poikaystäväänsä.

– En pystynyt enää siihen suhteeseen ja lopulta sain hänetkin ymmärtämään, ettei meillä ole yhteistä tulevaisuutta. Siitä huolimatta jäimme vielä hetkeksi asumaan saman katon alle. Se oli suuri virhe.

Mies luo yhdessä asumiselle säännöt. Vaikka seurustelu virallisesti päättyisi, asioita tehdään siitä huolimatta yhdessä – harrastetaan seksiä, kerrotaan toisille menoista ja toimitaan muutenkin kuin pariskunta.

– En suostunut siihen ja se aiheutti pahimmat riitamme. Hän alkoi soitella minua takaisin lenkiltä ja tivasi, missä olen milloinkin.

– Hän luki viestejä puhelimestani ja kyttäsi kaikkea, mitä tein.

Eron jälkeen mustasukkaisuus astuu kodin seinien sisäpuolelle. Riidat kovenevat ja Anne joutuu pakenemaan yöksi muualle. Kun mies seisoo oven edessä yrittäen estää Annen ulospääsyn, joutuu Anne turvautumaan itsekin väkivaltaan. Hän lyö miestä avokämmenellä kasvoihin ja pääsee lähtemään kodistaan.

"Ei olisi pitänyt mennä takaisin."

– Olin yhden yön muualla ja tulin takaisin kotiin sunnuntaina. Ei olisi pitänyt mennä takaisin, mutta menin kuitenkin. Minulla alkoi maanantaina kevään viimeiset sairaanhoitajaopintoihin kuuluvat harjoittelut ja halusin valmistautua harjoitteluun kotona. Pakata mukaan kaiken tarvittavan ja nukkua kunnon yöunet.

– Ehdin olla harjoittelussa vain yhden päivän.

Herään siihen, että hän iskee minua veitsellä.

Riita ennen nukkumaanmenoa on sitä tavallista – mies haluaa puhua, mutta Annea mikään yhteinen ei enää kiinnosta. Mies todistelee rakkauttaan, Anne ei halua kuunnella.

Anne makaa sängyllä, kun mies lähtee huoneesta. Uni tulee ja pienen hetken kaikki on hyvin.

– Sitten herään siihen, että hän iskee minua veitsellä.

– En ehtinyt ajatella oikein mitään. Huomasin, etten nähnyt toisella silmällä. Yksi isku oli osunut oikean silmän yläpuolelle. Oma veri maistui suussa ja kuulin hänen jatkuvat huutonsa: “Sä olet valehdellut mulle. Mä tapan sut!”

Anne ei ehdi pelätä kuolemaa. Suojautumisrefleksit pakottavat potkimaan kaikella voimalla, suojaamaan käsillä omaa päätä ja huutamaan apua.

Välillä Anne käy tajuttomana, kunnes herää jälleen keskelle painajaistaan. Sillä välin avunhuudot ovat herättäneet naapurin soittamaan apua.

– Makasimme siinä makuuhuoneen lattialla, kun mies päästi irti veitsestä. Silloin pyysin häneltä apua ja myös hän soitti ambulanssin. Jouduin itse sanomaan osoitteenkin, kun ex-puolisoni ei sitä muistanut.

"Siinä vaiheessa aloin tajuta, miten lähellä kuolemaa olin ollut."

Ambulanssi vie Annen sairaalaan. Ensiavussa Anne näkee ensimmäisen kerran kätensä. Pikkurilli on osittain irti ja vääntynyt, kädet ovat täynnä veitsenjälkiä ja joka paikka valuu verta.

Annen keuhko on puhjennut. Siihen asetetaan pleuradreeni. Onneksi silmäkulmaan osunut isku ei ole vahingoittanut silmää. Sillä näkee, kun umpeen muurautunutta luomea raotetaan väkisin.

– Siinä vaiheessa aloin tajuta, miten lähellä kuolemaa olin ollut.

– Minussa oli niin paljon haavoja, ettei niitä voitu enää ommella paikallispuudutuksessa. Puudutusainekuorma olisi kasvanut liian korkeaksi. Hoitamistani jatkettiin nukutuksessa.

Päähän sattuu, kun Anne herää nukutuksesta. Katkennut veitsenpala on edelleen kiinni kallossa, mutta kukaan ei ole maininnut siitä vielä Annelle. Iltapäivällä Anne siirretään Tampereen yliopistolliseen sairaalaan. Illalla veitsenpala irrotetaan leikkauksessa.

"Aivokudokseen uponnut veitsenpala aiheutti aivovamman."

Anne ihastelee kotikaupunkinsa keväisiä maisemia. Reilun kahden vuoden takainen puukotus on muuttanut elämää paljon. Siitä huolimatta nainen katsoo tulevaisuuteensa positiivisena.

– Positiivisen asenteen kanssa on paljon helpompi jatkaa eteenpäin, Anne miettii.

Väkivallanteko mursi Annen kallon kolmesta eri kohtaa. Aivokudokseen uponnut veitsenpala aiheutti aivovamman. Pikkurilli ei enää toimi ja hermovaurioita löytyy käsistä kolmesta eri kohdasta. Kaikkiaan Annea on leikattu seitsemän kertaa.

Puukotus jätti suuren haavan myös henkiselle puolelle. Annella diagnosoitiin puukotuksen jälkeen posttraumaattinen stressireaktio ja masennus.

Sain paljon apua rikosuhripäivystyksestä.

Sairaalassa saadun kriisiavun jälkeen Anne ohjattiin psykiatrisen sairaanhoitajan vastaanotolle. Sen jälkeen psykoterapiaan. Psykoterapia jatkuu edelleen kolmesti viikossa.

– Sain paljon apua myös rikosuhripäivystyksestä, johon minut ohjattiin poliisin toimesta. Se apu oli korvaamatonta esimerkiksi oikeudenkäyntiä ajatellen.

Myös läheisten tuki on ollut Annelle tärkeää. Ystävät ja läheiset, jotka tukivat ja auttoivat käytännön asioissa, ovat olleet tärkeitä tukipilareita traumaattisen kokemuksen jälkeen.

– Tärkeintä on tukeminen ja läsnäolo. Ole rinnalla, vaikka et osaisi mitään muuta tehdä, Anne neuvoo.

"Minulla on keskittymisvaikeuksia, muisti on huonontunut ja olen jatkuvasti väsynyt."

Annen ex-puoliso sai teostaan viiden vuoden tuomion törkeästä pahoinpitelystä. Kun tuomio on ohi, on teko lain puitteissa sovitettu. Annelle puukotus jätti ikuiset arvet ja aivovamman.

– En pysty koskaan tekemään vuorotöitä tai töitä täyspäiväisesti. Aivovamma ja masennus aiheuttavat myös opiskeluun melkoisen määrän haasteita, nykyään terveydenhoitajaksi opiskeleva Anne sanoo.

– Nukahtaminen on minulle todella vaikeaa ja toisaalta tarvitsen unta paljon enemmän kuin aiemmin. Nukun vähintään 12 tuntia vuorokaudessa. Minulla on keskittymisvaikeuksia, muisti on huonontunut, olen jatkuvasti väsynyt ja asioihin tarttuminen on nykyään paljon hankalampaa.

– Minun on vaikea löytää sanoja, enkä ymmärrä enää niin hyvin ihmisten sanatonta viestintää. Olen ärtynyt, mielialat vaihtelevat ja jotkut luonteenpiirteeni ovat ylikorostuneita. Myöskään vartalonhallinta ei ole enää samanlainen kuin ennen, Anne luettelee.

Kaiken jälkeen uskallus luottaa elämään ja olla oma itsensä on tavattoman tärkeää.

Puukotuksen jälkeen Anne pelkäsi yksinoloa. Kotiin tullessa oli tarkistettava jokainen nurkka ja varmistettava, ettei kotona ole ketään ylimääräistä. Nyt pelkotilat ovat jo väistyneet ja elämä on siinä suhteessa helpompaa.

– On ollut tärkeää löytää jälleen niitä itselle tärkeitä asioita elämään. Löytää oma itsensä uudelleen, Anne pohtii.

– Vaikka pahoinpitely ja siitä aiheutuneet vammat vaikuttavat jokaiseen päivääni, olen myös paljon muuta. Kaiken jälkeen uskallus luottaa elämään ja olla oma itsensä on tavattoman tärkeää.

Annen elämän valopilkku on Taika, oma rakas koira. Taika on ollut iso tuki toipumisessa ja motivaattori liikkumiseen. Vaikka kukaan muu ei rakastaisi, Taikalta Anne saa pyyteetöntä rakkautta. Lemmikille Anne kelpaa juuri sellaisena kuin on.

Myös puukotuksen jälkeinen uusi parisuhde osoitti, millaista yhteiselämä voi parhaimmillaan olla.

– Valitettavasti se parisuhde on nyt päättynyt, mutta sain siitä suuren opin. Huomasin, miten hyvä toisiaan rakastavien ihmisten suhde voi olla. Ei tarvitse pelätä sanomisiaan ja asioista voidaan keskustella ilman jatkuvaa riitelyä.

– Hyvässä parisuhteessa ei tarvitse miettiä, milloin tämä loppuu.

"Toivon, että jokainen uskaltaisi hakea apua jo varhaisessa vaiheessa."

Tulevaisuus ei pelota Annea, vaikka pahoinpitely onkin jättänyt elämään pienen epävarmuuden siemenen. Mitä jos kaikki tapahtuukin joskus vielä uudelleen?

– Se on mielessä aika ajoin, mutta en voi elää elämääni peläten. Haluan luottaa ihmisiin, enkä antaa valtaa sellaiselle, mistä en voi tietää.

Ennen puukotusta jo pitkään huonona jatkunut parisuhde oli valtava kuormitus Annen mielelle. Myös syyllisyys nostaa edelleen päätään aika ajoin.

Syyllistäminen ehti kaivautua syvälle selkärankaan. Edelleen Anne miettii, miksi hän ei lähtenyt kotoa jo aiemmin. Miksi en vaihdattanut lukkoa ja heittänyt puolison tavaroita porraskäytävään? Miksi menin takaisin kotiin?

– Näistä ajatuksista on vaikea päästä eroon. Vaikka tiedänhän minä, että tapahtumat eivät ole minun syytäni. Sitä haluankin korostaa jokaiselle, joka joutuu parisuhdeväkivallan uhriksi tavalla tai toisella. Sinä et ole syyllinen.


Anne Matoniemi katsoo suoraan kameraan.




Anne Matoniemi katsoo suoraan kameraan.
Kuva: Mira Pelo / Yle
Akuutti,lähisuhdeväkivalta,parisuhdeväkivalta,perheväkivalta,masennus,Trauma,Aivovamma,Anne Matoniemi

Ihminen ei muutu, Anne vakuuttaa. Vaikka toista ihmistä rakastaisi enemmän kuin omaa elämäänsä, ei hän muutu. Siksi on turha yrittää muuttaa toista tai luottaa parempaan aikaan.

– Kenenkään ei pitäisi kohdella itseään niin huonosti, että jää väkivaltaiseen suhteeseen.

Väkivaltaisesta suhteesta lähteminen tai väkivallasta puhuminen ei kuitenkaan ole aina helppoa.

– En minäkään kertonut kenellekään totuutta. Häpesin sitä, mitä meillä kotona tapahtuu. Puhuin ystävilleni riidoista, mutta en koskaan sanonut, miten huonosti asiat todellisuudessa ovat.

– Kadun puhumattomuuttani kaikista eniten. Jos olisin puhunut, olisin voinut saada apua ajoissa ja asiat voisivat olla nyt toisin.

– Siksi toivonkin, että jokainen uskaltaisi hakea apua jo varhaisessa vaiheessa. Meillä on ensi- ja turvakoteja. Ja aina voi soittaa poliisille. Apua voi hakea myös esimerkiksi Nollalinjasta, Naisten Linjasta tai Miessakit ry:stä. Tärkeintä on puhua asiasta ja hakea apua ajoissa.

Lue lisää Annen ajatuksia Se yö muutti kaiken – Elämää aivovamman kanssa -blogista

Emilia Lahti selvisi väkivaltaisesta suhteesta ja testasi sisua äärimmäisellä juoksukokeella Uudessa-Seelannissa. Katso Emilian uskomaton matka: Sisujuoksu – 50 ultramaratonia 50 päivää.


Lähisuhdeväkivalta ei katso ikää tai sukupuolta. Uskalla puhua ja hakea apua ajoissa!

Apua väkivallan uhreille:
Rikosuhripäivystys
Naisten Linja
Nollalinja
Miessakit ry – Väkivaltaa kokeneet miehet
Ensi- ja turvakotien liitto

Apua väkivallan tekijöille:
Miessakit ry – Lyömätön Linja
Maria Akatemia

Lisää ohjelmasta

Natalia Tolmatsova katsoo kameraan, vasen käsi koskettaa leukaa.
Natalia Tolmatsova katsoo kameraan, vasen käsi koskettaa leukaa. Kuva: Tero Kyllönen / Yle tatuointi,Akuutti,Natalia Tolmatsova
Nicolas Kluger, Lauri Vuorinen ja Visa Viljamaa studiokuvassa.
Nicolas Kluger, Lauri Vuorinen ja Visa Viljamaa studiokuvassa. Kuva: Tero Kyllönen / Yle tatuointi,Akuutti,visa viljamaa
nainen katsoo kun tatuoija tatuoi hänen käsivarttaan
nainen katsoo kun tatuoija tatuoi hänen käsivarttaan Kuva: Shutterstock Akuutti