Hyppää pääsisältöön

Hoito jatkuu lahden takana

Erikoislääkäri ei osannut nimetä ibuprofeenia vahvempaa kipulääkettä. Hammaslääkäri poisti hampaita asentaakseen tilalle implantteja. MOT:n selvityksessä löytyi yhteensä 13 virolaistaustaista lääkäriä, joiden ammattioikeuksiin on puututtu Suomessa. Osa heistä on siirtynyt ammattioikeuksien rajoittamisen jälkeen Viroon, jossa he markkinoivat palveluitaan myös suomeksi. EU:n kehittämä varoitusjärjestelmä on osoittautunut ilmiön kitkemisessä tehottomaksi.

30-vuotias Riikka päätyi virolaisen hammaslääkärin klinikalle uusimaan kuluneet etuhampaansa kaksi vuotta sitten. Paikan valintaan vaikutti eniten hinta. Hän etsi etukäteen netistä mahdollisimman edullista klinikkaa.

“Häpesin hampaitani, ne olivat syömishäiriön takia pienet ja kuluneet. En hymyillyt ollenkaan, mikä vaikutti psyykkisesti aika paljonkin.”

Alkoi vuoden mittainen hoitosuhde, jonka aikana hänelle tehtiin hammasoperaatioita 6 000–7 000 eurolla helsinkiläisellä klinikalla. Lopputuloksena oli paitsi uusi hymy, myös vakava tulehdus ja suusta irronnut hammaskruunu. Klinikalla tehtyjä hoitovirheitä on korjattu julkisella puolella.

Samanlaisia kokemuksia on useilla saman lääkärin potilailla. Valvira teki hammaslääkäristä viime vuonna selvityksen, jonka päätteeksi hänen ammattioikeuksiaan rajoitettiin.

Nyt hammaslääkäri toimii Tallinnassa, jonne hän houkuttelee myös suomalaisia potilaita. Virossa lääkärin antamiin hoitoihin saa myös Kela-korvausta, koska EU-kansalaisen pitää saada hoitoa missä tahansa EU-maassa samoilla kustannuksilla kuin hänen kotimaassaan julkisesti tuetussa hoidossa. Vuonna 2016 Kela korvasi Virossa annettua hoitoa yli 700 000 eurolla.

MOT löysi selvityksessään yhteensä 13 virolaistaustaista lääkäriä, joiden ammattioikeuksiin Valvira on puuttunut Suomessa. Osalta on evätty oikeus työskennellä lääkärinä puutteellisen ammattitaidon vuoksi. Ammattioikeuksien rajoittamisen taustalla oli myös potilasvahinkoja tai lääkärin omaan terveydentilaan liittyviä asioita. Selvitys tehtiin vertailemalla Viron ja Suomen lääkärirekistereiden tietoja.

Kaikkien lääkäreiden nykyinen työpaikka ei ole tiedossa. Useat selvityksessä löydetyt lääkärit työskentelevät Virossa klinikoilla, jotka mainostavat palveluitaan verkkosivuillaan suomeksi. Yksi lääkäreistä oli kateissa Suomen viranomaisilta, ja nyt hän työskentelee Viron oikeusministeriön alaisuudessa.

Tässä artikkelissa on kolme osaa:

1. “Hammas jäi lääkärin käteen, kun hän sitä vähän aikaa heilutteli”

2. EU:n varoitusjärjestelmä ei ole onnistunut ilmiön kitkemisessä – mitä potilas voi tehdä?

3. Hengenvaarallisia hoitovirheitä, haastemiehiä ja porkkanamehua – myös tällaisia lääkäreitä selvityksessä löytyi

Riikan ironnut hammaskruunu.
Riikka pelkää saavansa irronneesta hammaskruunusta verenmyrkytyksen. Hänellä ei ole rahaa uuteen operaatioon. Riikan ironnut hammaskruunu. MOT

1. “Hammas jäi lääkärin käteen, kun hän sitä vähän aikaa heilutteli”

Riikan hoitosuhde alkoi, kun hänen kuluneisiin etuhampaisiinsa asennettiin akryylikruunut. Pian ne vaihdettiin kestävämpiin posliinikruunuihin, joiden oli tarkoitus kestää koko loppuelämä. Lopulta häneltä uusittiin vuoden aikana lähes koko yläleuan hampaat.

Tuhansien eurojen jälkeen Riikalla oli uusi hymy, josta hän oli ylpeä. Kaiken piti olla kunnossa, kunnes yksi uusista kulmahampaista alkoi heilua. Parissa päivässä Riikan poski turposi kauttaaltaan. Hän meni näyttämään hammasta julkisen puolen hammaslääkärille.

“Hammas jäi lääkärin käteen, kun hän sitä vähän aikaa heilutteli. Röntgen paljasti, että hammas on täynnä kariesta ja kruunu on falskannut koko ajan. Tulehdus uhkasi jo näköäni.”

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira sulki Riikan hammaslääkärin perustaman Meidänklinikan jo vuonna 2015. Valviran tekemän selvityksen mukaan asemalla hoitajat ja suuhygienistit poistivat hampaita ja ompelivat haavoja.

Viraston mukaan potilailta poistettiin hampaita sen vuoksi, että myöhemmin olisi mahdollista laittaa implantteja, vaikka hammas olisi ollut säilytettävissä juurihoidon avulla. Ehjiä paikkoja vaihdettiin uusiin ja olemattomia reikiä paikattiin. Myös Riikka epäilee, että osa hänen hampaistaan hoidettiin turhaan.

Riikka ei ole saanut korvauksia hammaslääkärin aiheuttamista hoitovirheistä. Hän on miettinyt asian viemistä poliisille ja Potilasvahinkokeskukselle. Hän ei halua puhua asiasta omalla nimellään prosessin ollessa kesken.

Julkisella puolella on selvinnyt, että Riikalle on asennettu yksi hammaskruunu liian pienellä nastalla. Hammas ja siihen sillalla liitetty toinen hammas ovat nyt irtonaiset.

“Kuvittele kulmahammas, johon kohdistuu paljon purupainetta. Siinä on toinen hammas kiinni, joka ei ole missään muualla kiinni kuin tässä toisessa hampaassa.”

Riikalla ei ole varaa uuden kruunun asentamiseen yksityisellä puolella. Hän on joutunut putsaamaan kruunua käsin ennen sen asettamista takaisin juurikanavaan. Hän pelkää saavansa verenmyrkytyksen.

“En voi syödä julkisesti, pelkään että hammassilta tippuu. Maksan vielä vanhojakin hampaitani. Syömishäiriö puskee pintaan uudelleen.”

Nyt Riikkaa hoitanut hammaslääkäri toimii Tallinnassa ja markkinoi palveluitaan suomeksi. Hänet esitellään yhdeksi lääkäriksi virolaisella hammaslääkäriasemalla, joka asentaa hammasimplantteja. Suomessa hammaslääkäri ei saisi toimia Valviran rajoituksen vuoksi yksityisellä puolella, eikä suorittaa implanttikirurgisia tai implanttiproteettisia toimenpiteitä.

Asema kertoo nettisivuillaan, kuinka riskit hammasimplantin asentamisessa vähenevät kokemuksen myötä.

“Onkin siis suositeltavaa selvittää, kuka implantoinnin suorittaa ja minkälainen hänen koulutus- ja kokemustaustansa on”, aseman sivuilla lukee.

Hammaslääkäri ei vastannut MOT:n haastattelupyyntöön. Hän ei halunnut kommentoida tilannetta myöskään asiasta uutisoineeseen Iltalehteen. Lehden mukaan lääkärin toimista on aloitettu selvitys Virossa.


Kuvituskuva hammaslääkärin vastaanotosta




Kuvituskuva hammaslääkärin vastaanotosta
Kuva: Camilla Arjasmaa
MOT

Viron suurin terveydenhuoltoyritys palkannut useita Suomessa oikeutensa menettäneitä lääkäreitä

Medicum OÜ on yksi Viron suurimmista terveydenhuoltoyrityksistä. Yrityksellä on Tallinnassa kolme yksikköä, joissa se tarjoaa yleis- ja erikoislääkäreiden palveluita. Yrityksen sivut on käännetty viron lisäksi venäjäksi ja suomeksi. Se kertoo yhdeksi perusarvokseen turvallisuuden.

Medicum.ee-sivuilta voi varata ajan kahdelle Suomessa oikeutensa menettäneelle lääkärille ja yhdelle lääkärille, jonka oikeuksia on Suomessa rajoitettu. Heillä oli käytössään myös yrityksen sähköpostiosoitteet.

Medicum OÜ:n hallituksen puheenjohtaja Tõnis Allik vastasi ensin sähköpostitse MOT:lle, ettei Medicumilla ole hänen tietojensa mukaan palkkalistoillaan yhtään lääkäriä, joiden ammattioikeuksia olisi rajoitettu.

Kaksi päivää myöhemmin Allik kiitti asian tuomisesta yrityksen tietoon. Hän kertoo, että kaksi ammattioikeutensa menettänyttä lääkäriä toimivat valvonnan alaisena.

“Haluan korostaa, että he työskentelevät apulaislääkäreinä, ja he ovat kokeneiden kollegoidensa valvonnan alla”, Allik kirjoittaa.

Kolmas lääkäreistä on Allikin mukaan vain vuokralaisena yrityksen tiloissa. Näiden lääkäreiden lisäksi Medicum OÜ:ssa on toiminut neljäs lupansa menettänyt lääkäri, mutta hänen työsuhteensa on Allikin mukaan päätetty vuonna 2017.

Allikin mukaan yhtiön käytäntönä on tarkistaa lääkärin oikeudet Viron rekisteristä palkkauksen yhteydessä.

“Käsityksemme mukaan alalla ei ole tavallista, että asiaa tutkittaisiin laajemmin. Viron lain mukaan ulkomailla saadut rajoitukset eivät automaattisesti päde muualla. Tällainen vaatisi oikeuden päätöksen.”

Allik kertoo, että yritys on ollut yhteydessä Viron lääketieteelliseen lautakuntaan (Terviseamet) ja lääkäreiden järjestöön (Eesti Arstide Liit) saadakseen linjauksia tarkastuskäytäntöihin.

“Voin vakuuttaa, että kaikki potilaamme, myös Suomesta tulleet, saavat laadukasta hoitoa.”

 Medicumin toimipiste Tallinnassa.
Virolainen Medicum on palkannut useita Suomessa oikeutensa menettäneitä lääkäreitä. Medicumin toimipiste Tallinnassa. Kuva: Jyri Hänninen MOT

Erikoislääkäri ei osannut nimetä ibuprofeenia vahvempaa kipulääkettä

Medicumin lääkäriasemalla toimiva fysiatrian erikoislääkäri menetti ammattioikeutensa Suomessa vuonna 2011. Valvira alkoi selvittää hänen ammattitaitoaan sen jälkeen, kun Etelä-Karjalassa sijaitsevan terveyskeskuksen ylilääkäri huolestui erikoislääkärin ammattitaidosta.

Ylilääkärin Valviralle toimittaman ilmoituksen mukaan lääkärin potilaat olivat tyytymättömiä. Lääkäri tutki potilaat puutteellisesti, eikä silti tunnistanut edes hyvin yleisiä, omaan erikoisalaansa kuuluvia sairauksia. Ylilääkärin kysyessä hän ei osannut nimetä yhtään ibuprofeenia vahvempaa kipulääkettä. Hänen lääketuntemuksensa oli erittäin huono.

Lääkäri näki asian toisin. Hän sanoi luulleensa ylilääkärin vitsailevan, kun tämä kysyi perustavanlaatuisia kysymyksiä muun muassa kipulääkityksestä. Lääkärin mukaan ylilääkäri suhtautui häneen tämän jälkeen hyvin aggressiivisesti ja moitti jokaisesta "pikkuasiasta”. Lääkärin mukaan ylilääkäri piti häntä ilmeisesti “hyvin tyhmänä”.

Työsuhde purettiin kaksi viikkoa sen jälkeen kun lääkäri oli aloittanut terveyskeskuksessa. Tämän jälkeen lääkäri siirtyi toiseen suomalaiseen terveyskeskukseen, jossa hänen työsuhteensa purettiin kuitenkin jo koeajalla. Hän ei ehtinyt vastaanottaa yhtään potilasta. Terveyskeskuksessa havaittiin jo ensimmäisenä päivänä, että lääkärin suomen kielen taito oli erittäin heikko. Oli epäselvää, kuinka paljon hän ymmärsi. Lisäksi ylilääkäri raportoi Valviralle lääkärin vaikeuksista työn ulkopuolella. Lääkäri kertoi töissä muun muassa “sekoilleensa” pankkikortin kanssa, minkä vuoksi hänelle annettiin lupa mennä kuolettamaan korttinsa pankkiin.

Valvira määräsi lääkärin tapausten jälkeen ammatillisten tietojen ja taitojen selvitykseen. Hän hakeutui siihen vasta puolitoista vuotta myöhemmin. Tulokset olivat hälyttäviä.

Lääkäri sai kliinisen vaiheen loppukuulustelussa kokonaispisteistä ainoastaan 8,8 prosenttia, kun läpipääsyn raja on 50 prosenttia. Potilasosiossa hän selvitti vain yhden kahdeksasta osiosta. Professorin mukaan lääkärin tiedot ja taidot toimia lääkärinä olivat niin puutteelliset, että niiden korjaaminen vaatisi erittäin laaja-alaista lisäkoulutusta. Tenteissä tulleet puutteet olivat sellaisia, että lääkäri voi olla vaaraksi potilasturvallisuudelle. Kolmekymmentä vuotta alalla toimineen lääkärin ei katsottu täyttävän edes vähimmäisosaamista.

Lääkärin mielestä hänen huonoa suoritustaan selitti se, ettei hän ollut ehtinyt valmistautua kokeeseen riittävästi. Valvira päätyi poistamaan hänen oikeutensa harjoittaa lääkärin ammattia Suomessa.

Lääkäri ei vastannut MOT:n haastattelupyyntöön.

Kuvituskuva lääketableteista
Kuvituskuva lääketableteista MOT

Lääkäri tapasi potilaita vasta vuosia lääkityksen aloittamisen jälkeen

“Nyt joutuvat potilaat matkustamaan sitten Tallinnaan”. Näin keskustellaan Suomi24-keskustelupalstalla virolaisesta erikoislääkäristä, jonka ammattioikeuksia rajoitettiin Suomessa kilpirauhashormonilääkkeiden määräämisen jälkeen. Lääkäri on siirtynyt ammattioikeuksien rajoittamisen jälkeen työskentelemään Tallinnaan. Hän vuokraa työtilaa Medicumista.

Lääkäri on hoitanut Suomessa potilaita, joilla hän on diagnosoinut kilpirauhassairauden. Valviran mukaan hän on määrännyt potilailleen ilman lääketieteellisiä perusteita T3-hormonia. Suomessa kilpirauhasen vajaatoimintaa hoidetaan yleensä T4-hormonilla, ei T3-hormonilla. Näin on muun muassa sen vuoksi, että T3-hormonin pitkäaikaiskäytöstä ei ole tutkimustietoa.

Valviran mukaan lääkitys voi kasvattaa perusteettomasti potilaan riskiä saada sydämen rytmihäiriö tai eteisvärinää. Eteisvärinä puolestaan altistaa potilaan sydämen sisäiselle verihyytymälle, joka voi aiheuttaa aivoveritulpan.

Valviran mukaan lääkärin määräämät lääkitykset ja niiden puutteellinen seuranta ovat johtaneet potilasturvallisuuden vaarantumiseen. Lääkäri oli määrännyt raskaana oleville naisille lääkitystä, joita ei ollut tällä potilasryhmällä tutkittu. Asiantuntijat arvioivat lääkärin antaman hoidon monelta osin epäasianmukaiseksi ja potilasturvallisuutta vaarantavaksi. Lääkäri ei vastannut MOT:n haastattelupyyntöön.

Monessa tapauksessa lääkäri oli tavannut potilaansa vastaanotollaan vasta kuukausien tai jopa vuoden kuluttua lääkityksen aloittamisesta tai muuttamisesta. Useiden potilaiden kohdalla lääkityksen vaikutusten seuranta on perustunut pitkälti potilaiden omiin tuntemuksiin.

Kahden erikoislääkärin lisäksi Medicum OÜ:ssa toimi vielä toukokuussa lääkäri, jonka oikeuden harjoittaa ammattiaan Valvira vei vuonna 2017. Lääkärin esimiesten mukaan lääkärin tekemissä sairauskertomusmerkinnöissä näkyi kieliongelmia, mutta myös muita hoidon laatua ja turvallisuutta vaarantavia asioita. Attendo siirsi lääkärin vuokralääkäriksi toiselle terveysasemalle ongelmien tullessa ilmi. Vakavin lääkäriin liittyvä tapaus oli iäkkään naisen kuolema.

Suomessa toimivalla Oy Medicum Services Ab:lla ei ole yhteyttä virolaiseen yritykseen.

2. EU:n varoitusjärjestelmä ei ole onnistunut ilmiön kitkemisessä

Euroopan komission kehittämän varoitusjärjestelmän piti vaikeuttaa oikeutensa menettäneiden lääkäreiden siirtymistä maasta toiseen. Suomi otti terveydenhuollon valvonnassa IMI-järjestelmän käyttöön vuonna 2016. Järjestelmän kautta EU-maat voivat lähettää muille EU- ja ETA-alueen maille tiedon ammattioikeuksiin puuttumisesta.

Virokin käyttää IMI-järjestelmää. Käytännössä maa ei kuitenkaan reagoi saamiinsa IMI-ilmoituksiin, eikä se ilmoita järjestelmän kautta muille maille tekemistään valvontatoimenpiteistä.

Syy on Viron terveyslaitoksen mukaan lainsäädännössä. Ammattioikeuksien rajoittaminen vaatisi Virossa oikeuden päätöksen.

“Valitettavasti meillä ei ole samanlaista järjestelmää rajoituksista ja kielloista kuin Suomessa. Terveydenhuollon ammattilaisia koskeva lainsäädäntö on rakennettu Virossa eri tavalla. Sen vuoksi emme rekisteröi tietoa rajoituksista tai kielloista, vaan reagoimme tapauskohtaisesti”, kertoo Viron terveyslaitoksen lehdistövastaava Iiris Saluri.

Työnantajat voisivat halutessaan tarkistaa itse Viron terveyslaitokselta tai muiden maiden viranomaisilta, onko heidän työntekijänsä ammatinharjoittamisoikeuksia rajoitettu tai poistettu muissa EU-maissa. Tämän jälkeen työnantaja voi itse harkita, onko henkilö sopiva työskentelemään heille. Suomessa oikeutensa menettäneet lääkärit näyttävät kuitenkin työllistyneen Virossa hyvin.

Viron terveyslaitos vastaa itse virolaisesta perusterveydenhuollosta. Palkkaamisen ehtona on, että heidän oikeuksiaan ei ole rajoitettu tai poistettu muissa EU-maissa. Terveyslaitos kertoo puuttuvansa terveydenhuollon ammattilaisten lupiin myös potilasvalitusten kautta.

Viron terveyslaitos kertoi reagoineensa esimerkiksi tapaukseen, jossa lääkäri haki työpaikkaa perhelääkärinä. Hänen hakemuksensa hylättiin toisessa EU-maassa saadun rajoituksen vuoksi.

MOT:n selvityksessä löytyi kuitenkin lääkäreitä, jotka työskentelevät perhelääkärinä huolimatta siitä, että heidän ammattioikeuksiaan Suomessa on rajoitettu.


Kuvituskuva lastenlääkäristä




Kuvituskuva lastenlääkäristä
Kuva: Camilla Arjasmaa
MOT

Valvira pitää varoitusjärjestelmää raakileena

Terveys-, oikeudet ja teknologiaosaston johtaja Jussi Holmalahti Valvirasta arvioi IMI-järjestelmää teknisesti raakileeksi.

“Järjestelmä itsessään ei ole kovin näppärä tai hyvin toimiva. Sieltä tulee käytännössä sähköposti, jossa on hälytyksen numero. Sen jälkeen hälytyksen numerolla pitäisi käydä selvittämässä, kuka on henkilö ja ammattioikeuden rajoituksen tai poiston syy. Sitten jokaisen 28 jäsenmaan pitäisi katsoa omasta rekisteristä, koskeeko tämä heitä.”

Holmalahden tietojen mukaan järjestelmään on tehty noin 20 000 ilmoitusta sen käyttöönoton jälkeen. Valvira seuloi ilmoituksia alkuun läpi, mutta lopetti sen huomattuaan ilmoitusten kirjavan tason ja niiden läpikäymiseen vaativat resurssit.

“On maita, joissa voi olla hyvinkin erilaisia periaatteita, millä ammattioikeuksia rajoitetaan. Omia kansallisia tapoja terveydenhuollon osalta ovat esimerkiksi taloudelliseen toimintaan tai korvauksiin liittyvät asiat. Myös hyväksyttävät terveydenhuollon toimintatavat poikkeavat EU-jäsenvaltioista. Näitä ovat esimerkiksi abortti ja eutanasia. Kaikki ne ovat tietyllä tavalla vakavia asioita, mutta kaikissa maissa ei ole niihin sama näkökulma.”

Suomi tarkistaa IMI-järjestelmään tehdyt ilmoitukset tällä hetkellä vain silloin, kun EU- tai ETA-alueelta tuleva terveydenhuollon ammattilainen hakee ammattioikeutta Suomesta. Holmalahden mukaan Suomi valmistelee parhaillaan ensimmäistä kielteistä päätöstä ammattioikeuden saamiseen IMI-ilmoituksen vuoksi.

Eniten lääkäreitä tulee Suomeen muista Pohjoismaista ja Virosta. Pohjoismaiden kanssa Suomi vaihtaa valvontatietoja IMI-järjestelmän ulkopuolella.

“Pohjoismaiden välillä on voimassa sopimus, että vaihdetaan valvontatietoja. Odotimme, että IMI korvaisi sen, mutta se ei ole niin toimiva järjestelmä. Päätimme säilyttää siksi tämän vanhan järjestelmän. Viro on tietyllä tavalla hieman katveessa.”

Virolaisten lääkäreiden työpanos on Suomessa merkittävä. Suomessa oli vuoden 2017 loppuun mennessä laillistettu yhteensä 1 550 lääkäriä, jotka ovat suorittaneet perustutkintonsa Virossa. Vuosina 2010–2017 kuusi Virossa tutkintonsa suorittanutta lääkäriä on menettänyt oikeutensa. Samana ajanjaksona on rajoitettu yhdeksän virolaistaustaisen lääkärin ammattioikeuksia.

Suomi ei seuraa lääkäreiden liikkumista ammattioikeuksien rajoittamisen tai poistamisen jälkeen. Holmalahti pitää Viron kannalta kiusalliselta, että ammattioikeutensa Suomessa menettäneet lääkärit voivat siirtyä työskentelemään Virossa.

“Se on hankala tilanne. Mutta jos ajatellaan valvontavastuun kannalta, me pyrimme tekemään valvontafunktion Suomessa niin hyvin kuin pystymme. Tietenkin lähdemme siitä, että EU-alueella jokainen hoitaa oman tonttinsa siinä tehtävässä.”

Mitä potilas voi tehdä?

  • Voit tarkistaa, onko sinua hoitavalla lääkärillä ammattioikeus virolaisesta lääkärirekisteristä.
  • Jos lääkärilläsi on oikeus työskennellä myös Suomessa, hänet löytää JulkiTerhikistä. Sivuilta voi tarkistaa, onko lääkärin ammattioikeuksia rajoitettu. Rekisteristä ei kuitenkaan löydy lupansa menettäneitä lääkäreitä.
  • Virossa saatua hoitoa valvoo muun muassa Eesti Heigekassa.
  • Hoitovirheistä voi Virossa ilmoittaa myös poliisille.

3. Hengenvaarallisia hoitovirheitä, haastemiehiä ja porkkanamehua – myös tällaisia lääkäreitä selvityksessä löytyi

Lääkäri määräsi potilaalle vahvan kipulääkityksen ilman perusteluita – seuraavana aamuna potilasta ei saatu hereille

Lääkäri, suorittanut tutkinnon Virossa vuonna 1974. Laillistettu Suomessa vuonna 2011.

Eturauhassyöpää sairastava potilas sai lääkäriltä määräyksen aloittaa saman tien uusi lääkekuuri, johon sisältyi keskushermostoon vaikuttavaa lääkettä. Seuraavana päivänä potilasta ei saatu aamukierrolla hereille.

Näin lääkärin aiheuttamaa tilannetta kuvaa viranomaiselle ilmoituksen tehnyt erikoislääkäri. Tällainen lääkemääräys potilaalle, jolla ei ole aiemmin ollut käytössään mitään lääkitystä, voi olla jopa hengenvaarallinen. Asian selvittämistä vaikeutti, että lääkäri oli kirjannut potilasasiakirjoihin vain "kipulääke, psykoosilääke".

Toisessa tapauksessa hän määräsi ilmoituksen tekijän mukaan porkkanamehua potilaalle, jonka hemoglobiiniarvo oli 59. Hän oli myös sivuuttanut potilaan rintakivun vanhan sydänfilmin perusteella.

Eräässä terveyskeskuksessa aloittaessaan lääkäri oli todennut, että hän ei suostuisi hoitamaan lapsi- tai gynekologisia potilaita eikä ihottumapotilaita. Terveyskeskuksen kätilö-terveydenhoitaja kuvasi viranomaisille lääkäriä, että "hän vain ihmettelee ja pohtii, eikä mitään tapahdu".

Viranomaisten selvityksen mukaan lääkäri on jättänyt järjestelmällisesti perustelematta määräämiään lääkityksiä, ja uusinut reseptejä runsaasti. Hänen laatimansa potilasasiakirjat ovat olleet suppeita, eikä niitä ole aina pystytty tulkitsemaan.

Kahden työnantajan mukaan lääkäri oli harmitellut puutteellista kielitaitoaan ja myöntänyt, ettei hän tiedä mitä todistuksia pitää kirjoittaa, ja mihin ne tulisi lähettää.

Valvira velvoitti lääkärin selvittämään taitonsa Helsingin yliopistoon, mutta tuloksetta. Lääkäri ei myöskään antanut selitystä, miksi hän ei hakeutunut selvitykseen. Samaan aikaan kun lääkäriä yritettiin tavoittaa, tämä pyrki töihin Suomeen virolaisen vuokratyöyrityksen kautta.

Lääkäriä pyrittiin tavoittamaan Suomesta haastemiesten avulla tuloksetta. Lopulta tiedoksianto annettiin Viron ulkoministeriön tehtäväksi.

MOT:n tavoittama lääkäri työskentelee nyt Viron oikeusministeriön alaisuudessa.

Kuvituskuva lääpurkista, jonka ympärillä on tabletteja
Kuvituskuva lääpurkista, jonka ympärillä on tabletteja MOT

Lääkäri ei huomannut merkkejä 76-vuotiaan sydäninfarktista – potilas meni elottamaksi sairaalassa

Lääkäri, suorittanut tutkinnon Virossa vuonna 1997. Laillistettu lääkäriksi Suomessa vuonna 2011.

Joulukuussa 2016 virolaislääkäri ilmoitti sähköpostitse Valviralle, että hän ei aio mennä ammattitaitonsa selvittämiseen tähtäävään kokeeseen Helsingin yliopistoon. Pyyntö kokeeseen osallistumisesta oli esitetty jo keväällä. Sitä ennen Valvira oli selvittänyt, että hän todella on valmistunut lääkäriksi Tarton yliopistosta. Lääkärin ammattitaidosta oli kuitenkin syntynyt varteenotettava epäilys.

Taustallaan lääkärillä oli noin viiden vuoden ajalta samankaltaista potilasturvallisuutta vaarantavaa toimintaa useissa eri paikoissa. Ainakin kolme terveydenhuollon toimintayksikköä oli kieltäytynyt ottamasta häntä enää päivystäväksi lääkäriksi Attendon välittämänä.

Uudellamaalla toimiva sairaala oli toimittanut Valviralle selvityksen kymmenen eri potilaan hoidossa tapahtuneista virheistä vuonna 2015. Vakavimmasta päästä oli tapaus, jossa lääkäri ei huomannut 76-vuotiaan potilaan sydänfilmissä merkkejä infarktista. Lääkäri oli päätynyt potilaan seurantaan. Kolme tuntia myöhemmin potilas meni elottomaksi. Elvytyksessä huomattiin infarktista kielivät merkit sydänfilmissä.

Lääkäri puolustautui sanomalla, että hoitajat eivät näyttäneet hänelle potilaan sydänfilmejä. Hän sanoi nähneensä ne ensimmäistä kertaa vasta elvytyksen jälkeen. Useissa muissa potilastapauksissa hän ei selittänyt toimintaansa millään tavalla.

Lääkärin toiminnasta ilmoittivat Valviralle vuosien varrella myös muut toimintayksiköt, apteekit ja yksi yksityishenkilö. Virastoon soittanut yksityishenkilö kertoi lääkärin määränneen hänen 4-vuotiaalle pojalleen antibiootin liian suurella annostuksella. Virheen huomasi apteekin proviisori.

Muiden ilmoitusten mukaan lääkäri oli jättänyt potilaita tutkimatta asianmukaisesti ja kirjannut vääriä merkintöjä potilasasiakirjoihin. Hänellä oli myös ollut lääkkeiden määräämiseen liittyviä virheitä ja ongelmia sekä kielitaito-ongelmia.

Valvira kielsi lääkärin toiminnan vuonna 2017. Hän siirtyi sen jälkeen toimimaan Tallinnaan. Virolaisessa Tervisetrend-palvelussa hän on saanut potilailta huonon yleisarvosanan, hieman yli yhden pisteen viidestä kokonaispisteestä.

Kuvituskuva ruiskusta
Kuvituskuva ruiskusta MOT

Vuosia hammaslääkärinä toiminut sai hylätyn ammattitaitokokeessa – potilas olisi voinut kuolla

Hammaslääkäri, suorittanut tutkinnon Virossa vuonna 1983. Laillistettu Suomessa vuonna 2004.

Hammaslääkäri sai vielä tilaisuuden osoittaa ammattitaitonsa kevättalvella 2017. Hammaslääketieteen laitoksella Turussa järjestettäisiin kokeet, joissa hän voisi näyttää, että hänestä tehdyt valitukset ovat vain mustamaalausta.

Kokeet alkoivat kirjallisilla kuulusteluilla. Lääkäri selviytyi parista aihealueesta, kuten suupatologiasta alimmalla hyväksymisrajalla, mutta valtaosin hänen tuloksensa olivat hylättyjä.

Koetta arvioinut opettaja totesi, ettei lääkäri tuntunut ymmärtävän esimerkiksi hammasperäisen infektion hoitoperiaatteita. Yhden vastauksen perusteella potilaalle olisi voinut kehittyä hengenvaarallinen komplikaatio. Hammaslääkäri määräsi myös väärän antibiootin ilman annostusohjetta, ja lääkkeen nimi oli kirjoitettu väärin.

Käytännön kokeissa tehtävänä oli muun muassa poistaa alaposkihammas mallileuoista. Kokeen arvioineen erikoishammaslääkärin mukaan hammaslääkäri "runttasi" hampaan ulos suhteettomalla voimalla ilman tarvittavia valmisteluja. Haavan ompelua koskevassa tehtävässä tämä kiristi ommelta liian voimakkaasti niin, että se olisi aidossa tilanteessa leikkautunut kudoksen läpi.

Ensiapua ja hätätilannetta koskevassa kokeessa todettiin, että potilas olisi voinut kuolla. Arvioinnin mukaan hammaslääkäri ei tehnyt elettäkään elvyttääkseen potilasta kahden ja puolen minuutin aikana. Kaikkien käytännön tehtävien tulos oli hylätty.

Hammaslääkäri työskenteli Suomessa esimerkiksi Med Group Oy:n palveluksessa kesäkuusta 2013 huhtikuuhun 2014. Med Groupin mukaan hammaslääkäri irtisanottiin toistuvien virheiden vuoksi. Suurimmat ongelmat liittyivät kirjaamiseen, juurihoitoihin ja päivystyskäytäntöihin. Useiden potilaiden juurihoidetut hampaat olivat kipeytyneet lääkärin antaman hoidon jälkeen. Hänen jäljiltään potilaan juurikanavaan viety neula oli katkennut, eikä tätä oltu kerrottu potilaalle tai ilmoitettu tapahtuneesta potilasasiakirjoissa.

Med Groupin mukaan hammaslääkäri ei esimerkiksi ottanut röntgenkuvia juurihoidettavista hampaista. Hän myös poisti jälkikäteen potilaiden röntgenkuvia ja tietoja potilasasiakirjoista. Hän jätti poistamatta akuutteja, poiston tarpeessa olevia hampaita. Hammaslääkäri on myös halaillut hoitajia ja puhunut heille epäasiallisesti.

Lääkäri on ilmoittanut, että muut kilpailevat lääkärit ovat mustamaalanneet häntä. Taustalla on ollut hänen mukaansa muun muassa hänen pienempi tuntipalkkansa. Hänellä ei ole oman selvityksensä mukaan tiedossa yhtään potilasvalitusta juurihoidoistaan, ja hän on aina toiminut valtakunnallisten suositusten mukaisesti.

Med Groupissa oletettiin, että hammaslääkäri siirtyisi eläkkeelle, mutta hän jatkoi työskentelyä ympäri Suomea.

Kuvituskuva lääkekapseleista
Kuvituskuva lääkekapseleista MOT

Lääkärin ammattitaitoa kuvailtiin "vaatimattomaksi" – siirtyi terveyskeskuksesta toiseen

Lääkäri, suorittanut tutkinnon Virossa vuonna 2010. Laillistettu Suomessa vuonna 2011.

Virheitä tapahtuu luonnollisesti kaikille lääkäreille. Näin lausui Valviralle Etelä-Pohjanmaalla sijaitsevan terveyskeskuksen ylilääkäri kommentoidessaan alaisensa toimintaa. Virolaisen lääkärin toiminnassa puutteita oli kuitenkin edelleen liikaa.

Ylilääkäri arvioi, ettei lääkäri ollut täysin valmis toimimaan itsenäisesti lääkärin tehtävissä, kuusi vuotta valmistumisensa jälkeen. Taustallaan virolaislääkärillä oli jo useita lyhyitä työpätkiä ympäri Suomea.

Valvira oli rajoittanut ensimmäisen kerran lääkärin ammattioikeuksia vuonna 2013. Muun muassa lääkemääräyksissä oli runsaasti epäselvyyksiä. Toisessa terveyskeskuksessa potilasturvallisuuden oli todettu vakavasti vaarantuneen esimerkiksi sen vuoksi, että lääkäri oli jättänyt huomioimatta potilaan ekg-muutokset ja sydäninfarktista kertovan laboratorioarvon.

Ammattioikeuksien rajaamisen jälkeen lääkäri vaihtoi työpaikkaa. Hän pääsi erikoistumaan radiologiksi, mutta siirrettiin harjoittelijatehtäviin epäasianmukaisen käyttäytymisen ja vajavaisen ammattitaitonsa vuoksi. Puutteita oli esiintynyt jo selviä puutteita jopa perustasolla. Johtajaylilääkärin mukaan virolaislääkärin ammattitaito oli “vaatimaton”.

Lääkäri vaihtoi työpaikkaa vielä useita kertoja. Ongelmat jatkuivat myös seuraavassa terveyskeskuksessa, jossa muu hoitohenkilökunta ja apteekkihenkilökunta kertoivat ylilääkärille olevansa huolestuneita lääkärin potilaista. Lääkäri oli muun muassa määrännyt kaksi kertaa penisiliiniallergiselle potilaalle penisiliiniä sisältävän antibiootin. Lisäksi virolaislääkäri oli myöhästellyt työstään.

Vuonna 2016 Valvira katsoi lääkärin kuitenkin kehittyneen työssään. Hänen toiminnassaan oli esimiesten mielestä edelleen joitakin puutteellisuuksia ja virheellisyyksiä, mutta niitä saattoi selittää tavallista tarkempi seuranta. Valvira päätyi siihen, että lääkäri saa työskennellä jatkossa myös yksityisellä puolella, mutta edelleen toisen lääkärin johdon ja valvonnan alaisena.

Lääkäri päätyi tämän päätöksen jälkeen vaihtamaan maisemaa. Linkedinin mukaan hän toimii nykyään Tallinnassa perhelääkärinä.

Juttua muokattu 20.5.2018 klo 13:49: Poistettu virheellinen tieto Medicumin suomalaisesta sisaryhtiöstä. Suomalaisella Oy Medicum Services Ab -yhtiöllä ei ole mitään yhteyttä virolaiseen Medicumiin.
Juttua muokattu 21.5.2018 kello 10.25: Tarkennettu viittauksia virolaiseen yhtiöön, jotta se ei sekoitu suomalaiseen Oy Medicum Services Ab -yhtiöön.