Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Arkkitehtuuri pääkuva

Avaruusromua 28 vuotta: Betonisen aikakauden muistomerkit

hylätty huoltoasema, öinen kuva
hylätty huoltoasema, öinen kuva Kuva: Indigo / Monuments of the Concrete Era hylätyt rakennukset

Avaruusromun syntymäpäivälähetyksessä kuunnellaan ennenkuulumatonta uutta suomalaista musiikkia ja visuaalisen kokonaisuuden Monuments of the Concrete Era – Betonisen aikakauden muistomerkit on toteuttanut VJ Indigo. Dokumentti on valittu Tampereen elokuvajuhlien kotimaiseen kilpailusarjaan 2019. Tämä lienee ensimmäinen kerta kun radio-ohjelma – sellaisen kuvallinen versio – on ehdolla elokuvafestivaalien kilpailussa.
Avaruusromua vietti syntymäpäiväänsä Yle Radio 1:ssä kesäkuussa 2018. Betonisen aikakauden muistomerkit on nähty Yle Teemalla elokuussa 2018.

Tampereen elokuvajuhlien 2019 kilpailun osallistumistunnus
Tampereen elokuvajuhlien 2019 kilpailun osallistumistunnus Tampereen elokuvajuhlat,betonisen aikakauden muistomerkit

Aika. Meille se näyttäytyy muutoksena. Aika on sitä, että asioita tapahtuu. Aika on sitä, että asiat muuttuvat. Ne alkavat, syntyvät, elävät ja kasvavat. Ne kuluvat, ruostuvat ja kuolevat.

Aika vaikuttaa kaikkeen, sen me voimme nähdä ja kuulla. Mutta miksi aika vaikuttaa virtaavan vain yhteen suuntaan?

Jos alumiininen juomatölkki putoaa metsään, se saattaa olla siellä vielä tuhannen vuoden kuluttua. Järveen heitetty muovipullo voi kellua vedessä satoja vuosia. Maahan heitetty muovipussi ei häviä sadassakaan vuodessa. Lasi säilyy luonnossa ikuisesti.

Me hylkäämme asioita ja esineitä. Me jätämme tavaroita taaksemme. Me menemme eteenpäin. Tai kierrämme kehää.

hylätty ruostunut laiva
hylätty ruostunut laiva Kuva: Indigo / Monuments of the Concrete Era laivat

Monissa kulttuureissa on ajateltu, että aika kiertää kehää. Tapahtumat toistuvat. Kaikki alkaa alusta ja kaikki päättyy. Tulee maailmapalo tai vedenpaisumus. Kaikki loppuu ja alkaa taas alusta. Maailma syntyy tuhkasta.

Kulutus, tuotanto, kasvu, kiire. Tuntuuko siltä, ettei tärkeimpiä asioita koskaan ehdi tehdä? Että aina on jotakin, joka ei ole niin tärkeää, mutta kiireellisempää? Jotakin joka on tehtävä ensin. Ja niin kaikki tärkeät, kiireettömät asiat jäävät tekemättä. Pian niitä ei enää ole.

Tekniikka kehittyy, vanhan tilalle tulee uutta. Ja uuden tilalle vielä uudempaa. Ja niin edelleen. Aika kuluu. Se liikkuu vain yhteen suuntaan. Me unohdamme asioita. Me hylkäämme tavaroita. Jätämme niitä taaksemme.

Miksi hylättyihin paikkoihin ja esineisiin liittyy niin paljon kiinnostavaa? Mitä ne kertovat meille?

hylätty kerrostalo
hylätty kerrostalo Kuva: Indigo / Monuments of the Concrete Era Kerrostalo

Kertovatko ne meille tarinaa eilisestä, joka joskus oli huominen? Vai tarinaa huomisesta, joka pian on eilinen? Ne kertovat meille ajasta. Ajasta joka kuluu ja kulkee. Ajasta joka ruostuttaa ja rapauttaa.

3.6.2018 tulee kuluneeksi 28 vuotta ensimmäisestä Avaruusromun lähetyksestä. Se oli kesäkuun ensimmäisenä sunnuntaina vuonna 1990, Yleisradion silloisella Radiomafia-kanavalla. Paljon on ruostunut ja rapautunut sen jälkeen, mutta mikä tärkeämpää, paljon on myös vettä virrannut ja syntynyt uutta. Paljon uutta musiikkia, muun muassa.

Tässä kuvallisessa versiossa betonisen aikakauden muistomerkit, hylätyt paikat ja esineet käyvät vuoropuhelua ennenkuulumattoman suomalaisen elektronisen musiikin kanssa.

Ohjelmassa kuullaan musiikkia kymmeneltä suomalaiselta musiikintekijältä: Tuomo Väänänen, Kuupuu, Rasmus Hedlund , ToimiTytti feat. Jimi Tenor, Olga Palomäki, Latmos, Tsembla, Timo Kaukolampi, Hannu Ikola ja Minea.

Aika kuluu. Entä jos pysähdymme? Jos seisahdumme ja katselemme ympärillemme, näemme kaiken unohtuneen. Näemme hylätyt paikat ja tavarat. Ne kertovat meille, että on olemassa muutakin kuin nykyhetki.

Useimmat ylellisyydet ja monet niin sanotut elämän mukavuudet eivät ole yksinomaan tarpeettomia, vaan suorastaan esteitä ihmiskunnan kehitykselle.
Henry David Thoreau vuonna 1854 kirjassaan Walden - Elämää metsässä.

Sammaleen peittämä autonromu, ruosteinen laiva, autio talo ja hylätty huoltoasema ovat kauniita ja pelottavia. Ne muistuttavat ihmisen katoavaisuudesta. Ne hajoavat hitaasti osaksi luontoa. Lopulta atomeiksi, kuten kaikki maailmankaikkeudessa. Tähtitieteilijät ennustavat, että kun kaikki tähdet ovat sammuneet, kun niiden energia on kulunut loppuun, maailmankaikkeuden kaikki atomit muuttuvat joko raudaksi tai valoksi.

Maailmaan virtaa kaiken aikaa jotakin uutta, kirjoitti Henry David Thoreau. Hän sanoi, että elämä meissä on kuin joessa virtaava vesi.

Artikkeliin on lisätty tieto Tampereen elokuvajuhlien palkintoehdokkuudesta 31.1.2019.

  • Kertovatko suomalaiset rivot paikannimet enemmän nimien keksijöistä kuin itse paikoista?

    Suomen paikat on nimetty käyttäjien kokemuksien perusteella.

    Suomessa on 2944 paska-sanan sisältävää paikannimeä. Rivot paikannimet hihityttävät tai närkästyttävät kartanlukijoita. Miksi sukupuolielimet ja eritteet ovat olleet niin yleisesti nimeäjien käytössä? Paikkojen nimeäminen on perustunut yleensä joko kuvailemaan mitä ko. paikka muistuttaa muodoltaan, sen käyttökelpoisuuteen tai johonkin vahvaan kokemukseen paikassa.

  • Avaruusromua: Kuunnellaan jääleinikkiä!

    Miltä kuulostavat pohjoisen uhanalaiset kasvit?

    Onko kasveilla sielu? Muun muassa tätä pohti antiikin filosofi Aristoteles, ja oli sitä mieltä, että ei. Ei ole. Kasvit ovat kyllä eläviä, mutta eivät samalla tavoin kuin eläimet tai me ihmiset. Kasvit elävät erilaista elämää, selitti Aristoteles, ja puhui kasvisielusta ja sen luonteesta. Suomalainen Band of Weeds tekee musiikkia kasvien äänistä. Miltä kuulostavat pohjoisen uhanalaiset kasvit nuokkuesikko ja jääleinikki? Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Avaruusromua: Lisää tilaa ajattelulle!

    Musiikkia, joka hengittää joogan tahtiin.

    Sana jooga on sanskriitin kieltä ja se tarkoittaa ihmisen ja kaikkeuden välistä yhteyttä. Muinaisen Intian joogit opettivat, että ihmisen kehon, tietoisuuden ja hengityksen välillä on yhteys. Joogaa harjoittamalla he pyrkivät tasapainoon: syvään keskittyneeseen tilaan, joka rauhoittaa kehon ja mielen. Musiikki on myös ollut keino etsiä sisäistä rauhaa ja tasapainoa. Musiikilla ja mietiskelyllä on pitkä yhteinen historia. Eikä ole mikään ihme, että musiikki ja jooga ovat kohdanneet monella taholla. Tapani Rinne tekee musiikkia, joka rauhoittaa ja antaa tilaa ajattelulle. Musiikkia, joka hengittää joogan tahtiin. Toimittajana Jukka Mikkola.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri