Hyppää pääsisältöön

Kali Uchis, Partynextdoor ja suomalaiset nousevat artistit viimeistelevät Ruisrockin kattauksen

Ulkomaalaisten tähtien lisäksi muun muassa Aleksanteri Hakaniemi, Ruusut ja Lxandra esiintyvät Ruissalossa.

Kali Uchis esiintyy Ruisrockissa. // Kuva: EPA/EFE

Ruisrock julkisti loput esiintyjät keskikesän festareille. Tulevaisuuden R&B-tähdeksi povattu Kali Uchis saapuu ensimmäistä kertaa keikalle Suomeen. Artistin tuore Isolation-debyyttialbumi on herättänyt paljon innostusta ja odotuksia tulevasta.

Toinen ulkomaalaiskiinnitys on kanadalainen räppäri Partynextdoor, joka on yksi supersuositun Draken levy-yhtiön suojateista. Lahjakas biisinkirjoittaja on ollut muun muassa yksi Rihanna Work-hitin tekijöistä ja vieraillut Zaynin Still Got Time -kappaleella.

Ruisrockin esiintyjäkattaus laajenee lukuisilla kotimaisilla nousevilla tähdillä, kuten kakkosalbumiaan valmistelevalla Vilma Alinalla. Muun muassa YleX Läpimurto -äänestyksessä menestynyt Aleksanteri Hakaniemi ja kansainvälisen läpimurron ovia kolkutteleva Lxandra nähdään Ruissalossa.

Suomalaisen indiemusiikin ystäville Ruisrockissa on tarjolla kriitikoiden ylistämä Karina sekä debyyttilevyä valmisteleva Ruusut.

Räppitarjontaa Ruissaloon tuovat Gaselleista tuttu DJ Ibusal omalla soolokeikallaan, Adi L Hasla sekä tulevaisuuden rap-nimien yhteiskeikka, kun D.R.E.A.M, Yeaboyah ja F jakavat lavan.

DJ-setit Ruisrockissa Uuden Musiikin X -ohjelman juontajien Anne Lainnon ja Ida Karimaan lisäksi vetävät YleXPopissakin esiintyvä LCMDF ja Tavastian Lauantaidisko & Ystävät.

Muita tämänpäiväisiä kiinnityksiä ovat Teflon Brothers, Yona, Molly, Uusi Musta ja Sacred Dimension.

Festivaali järjestetään 6.–8. heinäkuuta Turussa. YleX on mukana festaroimassa.

Lue myös:

Nähdäänkö Dua Lipa ja Alma samalla lavalla Ruisrockissa, kuten Charli XCX ja Alma viime kesänä?

Ruisrock julkisti lisää mielenkiintoisia nimiä: Sanni, Silvana Imam, Tove Styrke ja Nelli Matula Turkuun

Pharrell Williams jo toistamiseen Ruissaloon – N.E.R.D Ruisrockin yhdeksi pääesiintyjäksi

Juttua muokattu 22.5. kello 11.41: Lisätty Teflon Brothers.