Hyppää pääsisältöön

Järkyttävää tosielämän draamaa - Perheenäidin katoaminen paljastuu julmaksi kolmiodraaman kärjistymiseksi

Kadonnut Heather Strong
Heather Strong katoaa ja poliisi alkaa tutkia hänen viimeisiä liikkeitään Kadonnut Heather Strong Kuva: BBC kuolemanrangaistus,murha

Heather Strong, 26-vuotias ravintolatyöntekijä, ei saavu töihin Reddingissä Floridassa sijaitsevaan lounasravintolaan helmikuussa 2009. Työnantaja huolestuu, sillä nainen tunnetaan tunnollisena työntekijänä, eikä hän ole koskaan ollut ilmoittamatta töistä poissa. BBC:n lyhytdokumenttisarja kertoo, miten järkyttävä tapaus aukeni pala palalta.

Nuori perheenäiti julistetaan kadonneeksi 15.2.2009, ja poliisi epäilee hänen tulleen murhatuksi. Tapauksen tekee vaikeaksi se, että poliisilla ei ole aluksi tiedossa Heatherin katoamisen aikaisia liikkeitä.

Heatherillä on petollinen aviomies Josh, jolla on ollut rinnakkaissuhde nuoren Emilian kanssa. Emilia on vielä kaiken lisäksi kahdeksannella kuukaudella raskaana.

Josh kertoo oman versionsa katoamista edeltävistä hetkistä poliisille. Hän on tavannut Heatherin katoamispäivän tienoilla. Poliisi uskoo, että Josh on ollut viimeinen henkilö, joka näki Heatherin elävänä. Perheenäidin ruumis löytyi noin kuukauden päästä katoamisesta.

Heather Strongin murhasta epäilty Josh
Heather Strongin aviomies Joshua Fulghan on Strongin murhan pääepäiltyjä Heather Strongin murhasta epäilty Josh Kuva: BBC murha

Emilian uskotaan olevan raskaana Joshille. Se vahvistaa poliisin epäilyjä kaksikon syyllisyydestä. Tutkintaan nousee kuitenkin uusia epäiltyjä, jotka sekoittavat tutkimuksia entisestään.

Heather Strongin murhasta epäilty
Jason Lotshaw on yksi Heather Strongin murhasta epäiltyjä Heather Strongin murhasta epäilty Kuva: BBC murha

Myös Heatherin luottokortin käyttöä tutkitaan, ja Joshin epäillään käyttäneen sitä. Tutkinnassa ratkaisevaa on nauhoitus, jossa epäilty kuvailee rikostapaa.

.. meillä on velvollisuus sanoa, että heillä ei ole enää oikeutta elää― Heather Strongin murhan tutkinnassa mukana ollut poliisi

Kahdeksassa noin kymmenminuuttisessa osassa tutkinta etenee vaihe vaiheelta ja katsoja pääsee seuraamaan ja tekemään oman arvionsa tapahtumien edetessä.

Tutkinnassa mukana ollut poliisi lataa kovaa tekstiä dokumentin aluksi: "Ihmiset tekevät toisilleen kammottavia asioita, kun tilannetta ajattelee sen henkilön näkökulmasta, jonka henki riistetään. Kun miettii, mitä uhri joutuu kokemaan... Miltä hänestä tuntuu...Minä uskon, että kun ihmiset tekevät asioita, jotka ovat riittävän hirvittäviä ja laskelmoivia, meillä on velvollisuus sanoa, että heillä ei ole enää oikeutta elää "

Mutta mihin lopputulokseen poliisi ja syyttäjät päätyvät karmivassa tapauksessa? Poliisi on tehnyt tehtävänsä kuten rikospaikan tutkijat ja oikeuslaitos. Katsoja jää osaltaan pohtimaan, menikö kaikki juuri niin kuin tuomiossa lukee. Katso BBC:n laadukas lyhytdokumenttisarja Kuolemaantuomitut: Kolmiodraama Areenasta.

Vaikuttavan 8-osaisen lyhytdokumenttisarjan jaksot ovat noin 10 minuutin mittaisia. Tuotanto: BBC (2016).

Areenassa julkaistaan kesällä 2018 useita todellisiin rikoksiin keskittyvää "true crime" -tyyppistä sarjaa:

Viharikos ja rakkaus

Tyylikkäästi tehty kolmiosainen rikosdokkarisarja esittelee kolme USA:n syvään etelään sijoittuvaa henkirikosta: poikaystäväehdokkaan tekemä transgender-tytön surma, viharikokseksi epäilty homomiehen surma sekä rasistinen murha Mississippissä. Ääneen pääsevät niin tapausta tutkineet viranomaiset, asiantuntijat kuin rikollisetkin.

Kuolemaantuomitut (Life and Death Row)

BBC:n palkittu kolmiosainen sarja käsittelee USA:n kuolemantuomittujen rikoksia. Sarjassa käydään läpi tuomion toimeenpanoa odottavan vangin tapaus viranomaisten, poliisien, uhrin omaisten ja vangin kertomusten kautta. Monet tuomituista ovat hyvin nuoria, vain parikymppisiä. Sarja herättää moraalisia pohdintoja kuolemantuomion oikeutuksesta. Yle Areenassa keskiviikosta 6.6. alkaen

Murha unelmalomalla (Murder in Paradise)

Joskus paratiisiloma voi päättyä painajaiseen. Neliosainen True Crime -sarja esittelee henkirikoksia, jossa uhri on saanut surmansa unelmalomallaan. Koko sarja Yle Areenassa keskiviikosta 6.6. alkaen

Lisää ohjelmasta

Lue myös - yle.fi:stä poimittua