Lisa Enckell
Yle
Viisikymmentä vuotta täyttävä koreografi Hanna Brotherus on aina rakastunut tanssia. Kun hän oli nuoruudessaan katsomassa balettiesityksiä, hän itki lähes aina. Kaipaus tanssin pariin oli niin kova. Vaikka tie ammattilaisuuteen oli mutkainen, elämäntyö tanssin parissa toteutui lopulta.
Kuusi kuvaa koreografi Hanna Brotheruksen elämästä
Viisivuotiasta alkaen Hanna harrasti balettia kerran viikossa, ensin Tuusulassa ja sitten Helsingissä. Pääkaupunki oli hänelle outo ja uusi paikka, mutta tanssikoulun hän löysi hajun perusteella, sillä lapsuuden balettikoulu toimi kahvitehtaan läheisyydessä Kulttuuritalolla. Hannan vanhemmat olivat neuvoneet tytärtään, että heti kun hän haistaa kahvin hajun, hänen pitää painaa bussin nappia ja jäädä seuraavalla pysäkillä pois.
Kaipuu tanssin pari eli syvällä
Hannan tanssilliset lahjat havaittiin nuoruuden kynnyksellä Airi Säilän balettikoulussa. Hänelle suositeltiin siirtymistä Kansallisoopperan kouluun. Baletti ja tanssi olivat olleet hänelle itsestäänselvyyksiä heti ensimmäisestä balettitunnista alkaen.
Minulla on ollut paljon läheisyyttä ja lämpöä.
Vanhemmat eivät kuitenkaan vielä silloin olleet valmiita suostumaan tyttären ammatinvalintaan. He eivät hyväksyneet tanssin elämäntapaa, joka vaatii aikaa ja kurinalaisuutta. Vanhempien päätös oli Hannalle monta vuotta kipeä paikka. Tilalle tuli rytminen kilpavoimistelu ja muut harrastukset, mutta kaipuu tanssin pariin ja rakkaus tanssitaiteeseen kasvoi vuosi vuodelta. Myöhemmin itse vanhemmaksi tultuaan Hanna Brotherus on ymmärtänyt vanhempiensa huolen ja mielipiteen.
Leikkien johtajasta kouluttautui lopulta tanssitaiteilija
Hannan koti Tuusulassa oli lähellä Tuusulanjärven rantaa, joka on ollut niin monen suomalaisen taiteilijan kasvualusta. Kolmilapsisen perheen esikoisena Hanna toimi usein sisarusten leikkien johtajana. Pari vuotta nuoremman pikkusiskon, Lauran kanssa he elivät kaksosten kaltaista sisaruutta. Erilaisuudestaan huolimatta he olivat toistensa parhaimpia ystäviä.
Kauneuden etsiminen, mutta myös halu esiintyä on ollut minulla ihan pienestä asti.
Koulunsa Hanna Brotherus kävi Tuusulassa, mutta lukioksi valikoitui Kallion ilmaisutaidon lukio Helsingissä. Lukiossa opettaja Jatta Siljola huomasi kuinka syvä oli Hannan kaipuu tanssitaiteen pariin ja tuki hänen tulevaisuudensuunnitelmiaan. Opettajan tuki rohkaisi häntä pyrkimään Teatterikorkeakouluun tanssitaiteen laitokselle. Sieltä hän valmistui vuonna 1994 tanssitaiteen maisteriksi.
Tanssitaiteen lopputyötään tehdessään Hanna Brotherus tutustui tulevien lasten isään, muusikko Antti Ikonen, joka teki musiikin hänen lopputyöhönsä Teatterikorkeakoulussa. Neljä lasta syntyivät tiiviissä tahdissa ja kahden taiteilijan aikataulut olivat tiukasti rytmitettyjä ja arki organisoitua.
Äitiydessä haastavinta Hannalle oli lasten murrosikä. Neljän nuoren murrosikä haastoi myös koko perheen, kun kukin kasvoi omaksi persoonakseen.
Keho on minun ainoa kotini
Hanna Brotheruksen koki suuren järkytyksen kun sisar Laura kuoli nelikymppisenä syöpään. Sisaren sairaus ja kuolema opettivat isosiskolle väkevästi sen, että keho on ihmisen ainoa koti.
– Kuolema läpivalaisi elämän ja vei kiperien kysymysten äärelle. Tämän kaiken keskellä syntyi oma soolotanssiteos Hanna B, hän kertoo.
Oli astuttava itse lavalle, tultava näkyväksi ja sanottava mitä sanottavaa oli.
Soolotanssiteos Hanna B syntyi, ei vain siskon kuoleman jälkeen, vaan myös avioeron keskelle. Suurista yhteisötanssiteoksista tunnetuksi tullut koreografi oli nyt yksin lavalla ja ilmaisi itseään tanssin, musiikin, laulun ja leipomisen kautta.
– Olin ammentanut itseni tyhjäksi rohkaistessa muita tanssimaan ja tulemaan näkyviksi. Nyt seisoin yksin lavalla ja tulin näkyväksi. Tajusin että jos en nyt uskalla tehdä tätä, niin minulla ei ole pokkaa jatkaa tätä työtä, painottaa Hanna Brotherus. Oli astuttava itse lavalle, tultava näkyväksi ja sanottava mitä sanottavaa oli.
Tanssi herättää kehossa muistot
Hanna Brotherus on tehnyt paljon yhteisöllisiä teoksia ei-ammattilaisten, esimerkiksi ikäihmisten kanssa ja siinä hän havaitsi kuinka suuret tunteet koteloituvat kehoon.
– Huomasin usein kun kysyin lapsuuden muistoja, että aina sodasta puhuttaessa tuli ensin nielaisu. Sitten vähitellen löysimme liikkeen kautta tunteille avaimen. Tämä muistutti minua taas siitä kuinka kannamme kehossamme muistoja, kuvailee Hanna Brotherus tanssiteosten syntyprosessia. Kipeät muistot pysyvät meissä, koteloituvat ja keho jäykistyy ja hakeutuu sellaiseen muotoon että se pystyy toimimaan.
Tanssin avulla muistot pääsevät liikkeen kautta virtaamaan ja muistoa pystytään käsittelemään
– Tanssin avulla voidaan lisätä hyvinvointia. Tanssin avulla muistot pääsevät liikkeen kautta virtaamaan ja muistoa pystytään käsittelemään, painottaa hymyilevä tanssitaiteilija.
Suomen Kansallisteatterissa esitetty soolotanssiteos Hanna B oli hänelle taiteilijana murros. Se antoi luvan elää omankokoista ja näköistä elämää. Myös armollisuus elämää ja itseään kohtaan lisääntyi. Lisäksi uusi rakkaus astui elämään muusikko Mikko Kuustosen kanssa.
– Elämän paradoksi on että kauneus ja kipu, suru ja ilo kulkevat rinnakkain, toteaa Hanna Brotherus.
