Laila Tarpila
Yle
Toukokuun 25. päivänä oopperalaulaja Wäinö Sola saa eron sotapalveluksesta ja pääsee palaamaan kotiin Helsinkiin. Sisällissota koskettaa häntä vielä mm. Pohjan Poikien ja Oskari Tokoin kautta. #musiikinkevät1918
Vänrikiksi ylennetty Wäinö Sola oli osallistunut sisällissodan viimeiseen suuren taisteluun, Viipurin valtaukseen saksalaisen eversti Ulrich von Colerin esikunnan kirjurina.
Heti Viipurin valtauksen 29. huhtikuuta jälkeen Sola aloitti yritykset saada yhteys perheeseensä, vaimoon ja pieniin lapsiin Helsinkiin, joista hän oli ollut erossa jo yli kolme kuukautta.
Viimein yhteys onnistui puhelimitse, ja huolestunut isä sai kuulla, että kaikki voivat hyvin.
Sola pyrki mitä pikimmin vapautumaan palveluksesta, ja toukokuun loppupuolella se onnistui.
Nyt oli edessä kotiinpaluu ja pikainen siirtyminen kesäpaikkaan Mankalaan, jota Solan isä Uki oli hoitanut talven ajan.
"Viipurin valtauksen jälkeen oli minut korotettu reservinvänrikiksi ja sain 4. luokan vapaudenristin miekkoineen sekä muistomitalin.
Toukokuun 25. päivänä sain eron sotatoimistani ja pääsin Helsinkiin."
Samana päivänä 25. toukokuuta Wäinö Solan tytär Pirkko, sittemmin pianisti Pirkko Sola-Pettilä, sai 1. luokan todistuksen Alli Nissisen valmistavasta koulusta Helsingissä.
Wäinö Sola oli kirjeessään aiemmin toukokuussa pyytänyt vaimoaan Elliä lähettämään lapset jo edeltäkäsin kesäpaikkaan Iitin Mankalaan.
Ainakin esikoispoika Pentti oli sinne lähetetty, sillä 27. toukokuuta Sitikkalasta lähti kortti kotiin Rauhankadulle:
Sidikkala 27.5.1918
Rakas äiti.
Minulla on ollut niin hirveän ikävä sinua ja teitä kaikkia.
Minä olen lihonut melkein kolme kiloa. Olen jo laittanut omani ja muiden penkit valmiiksi.
Uki sanoi kun minä pyysin siemeniä, että kun te tulette niin saatte antaa siemenet.
Paljon terveisiä sinulle, isälle, Pirkolle, Sirkalle ja Jaakolle.
Pentti
"Pienellä tilallani Mankalassa, jonka luulin hävitetyksi, oli kaikki kunnossa, sillä isäni oli ollut siellä koko talven. Hän oli kevään tultua puskenut ahkerasti töitä vähääkään välittämättä punaisten uhkauksista ja peloitteluista.
Sitikkalan kylän punaiset, seppä Juhonen etunenässä, olivat jo keskenään jakaneet kaikki kylän talot ja maat.
Isälleni, joka ahkerasti puuhasi puutarhassa, he virnistelivät:
- Suotta sinä Uki sitä maata möyrit, ei Sola sitä enää tule näkemään!
Siihen isäni oli sanonut iloisen huolettomaan tapaansa:
- Eipä sillä väliä, mutta leipää tarvitaan sodan jälkeenkin, ja ahersi laiskottelevien punaisten kiusallakin.
- Hullu äijä, huusi seppä, tasan tässä kaikki pannaan, ja mittaili jo mielessään omenapuutarhaani.
Isäni puolestaan kujeili:
- Saan kai minäkin jonkin osan itselleni?
Kevät oli sinä vuonna tavattoman aikainen ja lämmin ja niinpä meillä olikin kaikki hyvässä kasvun alussa tullessamme maalle.
Ruokapula oli Helsingissä aivan huutava. Lapset ja varsinkin vaimoni olivat laihtuneet ja kaipasivat oikeata ruisleipää. Kaupungissa he olivat saaneet viime aikoina vain selluloosa- tai “tikkuleipää”.
Mankalassa, jota sota ei ollut kolhinut, oli ihanaa ruisleipää ja voita, ja lähitaloista saatiin mitä tarvittiin.
Niin suurta herkkua oli puhda rukiinen leipä ja tuore voi, että maalaistaloissa naapureissa vieraisilla oltaessa juuri sitä pyydettiin kahvin asemesta.
Kun tänä kesänä rakennettiin suurta suojeluskunnan taloa kylään, kävivät Pentti ja Jaakko usein laulamassa työmiehille ruokatunnilla ja saivat palkakseen voileivän, rukiisen herkkupalan."
Paluu arkeen
Kesällä 1918 Wäinö Sola jatkoi jälleen konsertoimista. Hän esiintyi kymmenellä eri paikkakunnalla ja antoi usein puolet tuloistaan suojeluskunnille tai muuhun hyväntekeväisyyteen. Aina palkkio ei ollut rahaa: joskus kotiin lähti voita tai juustoa.
Venäläisestä teatterista oopperatalo?
Venäläisten jäljiltä Suomen nuorella valtiolla oli omaisuutta, oli kiinteistöjä ja irtaimistoa. Aleksanterin teatteri Bulevardilla haluttiin varata oopperan käyttöön ja valtioneuvoston päätöksellä näin tehtiinkin.
Heinäkuun 19. päivänä tehdyllä päätöksellä ja syyskuun 30. päivänä tehdyllä välikirjalla Aleksanterin teatteri luovutettiin kaikkine irtaimistoineen Suomalaisen oopperan käyttöön 30 vuodeksi ilman vuokraa. Kiinteistö oli määrä remontoida Oopperan laskuun.
Syksyllä 1918 käytiin kuitenkin ankara kädenvääntö saksalaisten kanssa. Rüdiger von der Goltzin Suomeen jäänyt miehistö tarvitsi sekä majoituspaikkaa että paikkaa viihdytystoiminnalle. He vaativat Aleksanterin teatterin itselleen.
Ooppera joutui harjoittelemaan milloin missäkin, kunnes se syyskuun lopulla pääsi Kansallisteatteriin.
Saksan takaiskut sotarintamilla käänsivät lopulta tilanteen oopperan hyväksi, kun saksalaisten joukot vuoden lopulla poistuivat Suomesta.
Rekvisiittaa sotasaalisvarastosta
Päästyään takaisin Aleksanterin teatteriin lokakuussa 1918, aloitti Suomalainen Ooppera suuria varoja vaatineen remontin. Avustuksia saatiin kohtuullisen helposti, sillä sodanjälkeinen ilmapiiri oli kulttuurille suosiollinen.
Venäläisen laivaston jälkeensä jättämistä sotasaalisvarastoista käytiin hakemassa rekvisiittaa, vaatteita, kankaita ja koriste-esineitä. Toscan kirkon alttarille saatiin hopeinen kynttelikkö ja Butterflyssä nähtiin suuria kiinalaisia vaaseja, antiikkisia harvinaisuuksia.
Avajaisnäytäntö
Avajaisnäytäntö pidettiin tammikuun 19. päivänä 1919 ja läsnä oli korkea-arvoista yleisöä Mannerheimistä lähtien. Robert Kajanuksen johtama Helsingin kaupungiorkesteri soitti aluksi Sibeliuksen Festivon ja sen jälkeen Kajanus piti juhlapuheen.
Juhlanäytäntönä esitettiin Verdin Aida päärooleissa Radameksena Wäinö Sola ja Aidana Erna Gräsbeck.
Pohjan Poikien vankina Virossa
Viron vapaussota kosketti konkreettisesti ja hieman yllättävällä tavalla Wäinö Solaa maaliskuussa 1919.
Sola oli konserttimatkalla Tallinnassa, kun samaan aikaan suomalainen Pohjan Poikien rykmentti oli taistellut menestyksekkäästi Pohjois-Latviassa Marienburgissa. Taistelun jälkeen joukot olivat olleet toimettomina Latvian ja Viron rajakaupungissa Walkissa.
Ollessaan päivällisellä pianisti Juho Nyyssösen kanssa ystäviensä luona, astui yhtäkkiä ruokasaliin Pohjan Poikien vänrikki Kalervo ja kaksi sotilasta. Nämä julistivat Solan vangituksi ja vaativat seuraamaan itseään.
Syytä pidätykseen ei kerrottu, vaan Sola vietiin autolla rautatieasemalla odottavaan vaunuun. Vaunussa odotti Pohjan Poikien komentaja, virolainen everstiluutnantti, Hennalan leirillä punaisten teloittajana tunnettu Hans Kalm.
Kalm pyysi anteesi suorasukaista toimintatapaansa, pyysi istumaan ja esitti asiansa: hän halusi ilahduttaa Pohjan Poikiansa jollain tavalla, ja kuultuaan Solan olevan Tallinnassa oli saanut päähänsä, että tämä piti viedä laulamaan miehistölle.
Juna olisi valmiina lähtöön samana iltana klo 19 ja aamulla oltaisiin perillä Walkissa. Saatuaan Kalmilta lupauksen, että sekä hän että hänen pianistinsa Nyyssönen ehtisivät alkuperäiseen paluulaivaan Tallinnasta Helsinkiin, oli asia sovittu.
Konsertti järjestettäisiin seuraavana iltana Pohjan Poikien ambulanssin hyväksi.
Konsertin tuotto oli runsas, 6.000 markkaa, ja tilaisuuden jälkeen iltaa vietettiin upseerikasinolla. Junan lähtöön oli kaksi tuntia aikaa, ja niin vain kävi, että iloisen juhlan johdosta junasta myöhästyttiin.
Vaikka junanlähettäjä oli Kalmin määräyksestä pidättänyt junaa jo kokonaisen tunnin, oli junassa tärkeää viestiä vievä jääkäriluutnantti saanut sen viimein liikkeelle - ilman Solaa ja Nyyssöstä.
Junasta myöhästyminen oli ikävä yllätys, sillä Solan oli määrä laulaa Helsingissä oopperanäytöksessä ja Nyyssösen aloittaa uudessa diplomaattivirassa seuraavana iltana.
Kalmilta lähdettiin kiireesti pyytämään apua, ja hän saikin järjestettyä veturin vaunuineen ajanmaan kiinni karannutta junaa. Kolmen aikaan yöllä karkulainen saatiin kiinni ja musikantit oikean junan kyytiin.
Aamulla oltiin perillä Tallinnassa, mutta pahaksi onneksi Suomenlahden jäätilanne oli laivaliikenteelle epäedullinen ja Wanemuine pääsi matkaan vasta parin päivän kuluttua.
Niinpä musikantit joutuivat sähköttämään Helsinkiin kotimatkan siirtymisestä ja saivat viettää pari iloista päivää ystävien kanssa Tallinnassa.
Punainen johtaja, poliitikko ja toimittaja Oskari Tokoi
Oskari Tokoi, maailman ensimmäinen sosialistinen pääministeri jäi historiaan ministerinä, joka sai kaksi kuolemantuomiota - toisen valkoisilta, toisen punaisilta.
Kun valkoisten langettama tuomio peruttiin ns. Lex Tokoilla, vieraili Amerikkaan paennut Tokoi ensimmäisen kerran Suomessa vuonna 1949.
Wäinö Sola kohtasi Oskari Tokoin Amerikan-kiertueellaan jo 1928. Amerikan sosialistit suhtautuivat "lahtarien laulajaan" täysin lojaalisti ja puolueettomasti, kun taas kommunistit kirjoittivat lehdissä kitkeriä lauseita.
Raivaaja-lehden asennemuutoksen oli saanut aikaan toimittaja Tokoi, jonka luona Sola vieraili tyttärensä Pirkon kanssa. Tuolloin 18-vuotias Pirkko oli mukana konserttikiertueen pianistina.
Sola kirjoittaa muistelmissaan 1952 Tokoin olleen "rehti vakaumuksen mies, joka olisi halunnut takaisin Suomeen".
Hän kirjoittaa myös kuulemastaan Tokoin puheesta, jossa tämä kutsui entisiä puoluetovereitaan Kullervo Manneria ja Otto Wille Kuusista pettureiksi. Kunnioittavasti hän puhui Svinhufvudista.
Kansallisarkistosta löytyy kaksi Oskari Tokoihin liittyvää kirjettä, joista ensimmäinen on Tokoin todennäköisesti ensimmäiseltä Suomen vierailulta 1949. Siitä käy ilmi, että Tokoi oli ollut illallisella Solan perheen luona.
Toinen Tokoin kirje on osoitettu Wäinö Solalle Yhdysvalloista vuonna 1955. Jäljellä on vain kuori, itse kirjettä ei ole, mutta kuoresta käy ilmi, että Sola oli jostain syystä lähettänyt kirjeen Jean Sibeliukselle katsottavaksi.
Oskari Tokoi perusti Amerikassa uuden perheen. Ensimmäisestä avioliitosta lapset Nestori ja Tyyne olivat sisällissodan jälkeen jääneet Venäjälle, missä heidät Stalinin vainoissa 30-luvulla teloitettiin.
Muistoja vuosien varrelta
Sola teki mittavan uran Suomalaisessa Oopperassa sekä laulajana, ohjaajana että kääntäjänä. Hän oli myös yksi Kotimaisen, sittemmin Suomalaisen oopperan perustajajäsenistä.
Wäinö Sola lauloi yli sata ooppera- ja operettiosaa, ohjasi 65 oopperaesitystä ja suomensi 25 oopperalibrettoa. Hän teki kolme laajaa konserttikiertuetta Yhdysvaltoihin 1920-luvulla.
Vuosina 1923-1949 Sola toimi Helsingin konservatoriossa, nykyisessä Sibelius-Akatemiassa plastiikka- ja oopperaluokalla opettajana.
Tenori Wäinö Sola esittää Emil Kaupin laulun "Soitin pillillä". Äänitysvuosi 1925. Säestävä orkesteri tuntematon.
Vuodesta 1956 Wäinö Sola oli mukana Kansallisoopperan hallintoneuvostossa.
Sola kuoli Helsingissä 12. lokakuuta 1961.
Seuraa tenori Wäinö Solan elämää sisällisodan 1918 kuukausina.
Lähteet
Kansallisarkisto. Wäinö Solan arkistot.
Sola, Wäinö: Wäinö Sola kertoo. WSOY. Porvoo 1951.
Sola, Wäinö: Wäinö Sola kertoo. WSOY. Porvoo 1952.
Linkit
Wikipedia Hans Kalm
Wikipedia Oskari Tokoi
Yle Elävä arkisto Oskari Tokoi - kuolemantuomion saanut pääministeri
Yle Elävä arkisto Wäinö Sola laulaa ja esiintyy televisiossa omassa jäähyväisnäytöksessään 1949.
Yle Teema, Sininen laulu Oopperalaulaja Wäinö Sola
Ylen verkkoartikkelikokoelma Haluatko ymmärtää mitä Suomessa oikein tapahtui vuonna 1918?
