Tarvitseeko luonto ihmistä? Perinnemaisemat matkivat muinaisia mammuttiaroja

Perinteisesti hoidettu niitty on perhosten ja pölyttäjien paratiisi. Myös ihmissilmä nauttii perinteisestä maalaismaisemasta laiduntavine lehmineen. Nämä näkymät ovat katoamassa Suomen kartalta, niiden osuus on kutistunut alle prosenttiin sadan vuoden takaisesta. Perinnemaisemien kadotessa katoavat myös niistä riippuvaiset kasvit ja hyönteiset. Niittyjen metsittymistä vastaan taistellaan lehmien ja lampaiden avulla.

Laakson pohjalla mutkitteleva puro, kumpuilevat niityt ja sympaattinen kapea tie vievät kulkijan jonnekin menneisyyteen. Maisema on kuin Suomi Filmistä, toisaalta se tuo mieleen hobittien Konnun tai Sveitsin idylliset maalaistiet. Sellaista ei kuvittelisi löytävänsä nykypäivän Suomesta, vain puolen tunnin ajomatkan päästä Helsingistä.

Kyseessä on Byabäcken, pieni purolaakso Sipoonkorven kansallispuistossa. Alueelle tuodaan hiehoja laiduntamaan, jotta se ei katoaisi. Alla olevasta videosta näet, miten ne pääsevät kesätyöntekijöiksi uuteen ympäristöönsä.

Niittyjen kasvi- ja eläinmaailma on rikas ja monilajinen

Maisema olisi hävinnyt jo ajat sitten, jos sitä ei olisi hoidettu systemaattisesti.

Aluksi niityt olisivat puskittuneet, pikkuhiljaa lepät ja muut lehtipuut vallanneet alueen ja lopulta kuusi olisi jyrännyt muut tieltään.

Ahomansikka ja kissankello tarvitsevat paljon valoa ja häviävät kilpailussa suuremmille. Laidunnus pitää kasvuston matalana. Ilman sitä paikalta puuttuisivat monentyyppiset niityt ja hakamaat ja niillä kukkivat päivänkakkarat, kissankellot kuin kissankäpälätkin. Sekä lukemattomat niittykasveilla ruokailevat perhoset ja pölyttäjät.

Näin onkin tapahtunut jo purolaakson lounaispäässä, komeita kuusia seisoo siellä missä puro äityy koskeksi ja missä taimenet kutevat syksyisin.

Saako luonnon kulkuun puuttua?

Jos luonto saisi jatkaa luonnollista kulkuaan, kuusi olisi ajat sitten vallannut alueen. Mutta onko tämä luonnollista kulkua?

Pienessä mittakaavassa kyllä - puiden poistolla estetään maiseman metsittyminen. Isomman mittakaavan tarkastelu kertoo toista.

Yhtälö on monimutkainen ja se menee jotenkin näin:

Harvinainen näky Suomessa Ruskea yksinäinen hieho katsoo oikealle Kuva: Yle/Houman Taleghani lehmät

Niityt ja luonnonlaitumet olivat laajimmillaan Suomessa 1800-luvulla. Laidunnus väheni vähenemistään pikkuhiljaa, ja kun Mansikit ja Mustikit siirtyivät sisätiloihin, laidunten määrä romahti. Karjatalouden parissa pärjänneiden lajien elintila pieneni vain prosenttiin siitä mitä se oli sata vuotta sitten.

Samaan aikaan pellonpientareet kapenivat, ojanpenkat hävisivät salaojien myötä, ja muiden kuin viljelykasvien elintila kutistui. Perinteinen maatalous väistyi koneiden tieltä, ja pellot otettiin yhä tehokkaampaan käyttöön.

Nyt näiden perinneluontotyyppien määrä on romahtanut ja ne ovat uhanalaisinta luontoamme. Niityillä ja luonnonlaitumilla elävien eläinten ja kasvien tilanne on käynyt tukalaksi.

Mutta mitä sitten jos ihmisen synnyttämällä ympäristöllä elävät lajit häviävät?

Perinnemaisemien lajit elivät jo mammuttiaroilla

Suomessa loppui jääkausi vasta noin kymmenen tuhatta vuotta sitten. Ilmasto oli jääkaudella paljon kylmempi ja kuivempi kuin nykyisin, ja laajoja alueita peitti matalat heinä- ja ruohokasvit.

Syntyi aroja isoine kasvinsyöjänisäkkäineen: mammutit, myskihärät, hevoset ja visentit vaelsivat laajoilla alueilla Europpassa. Pohjois-Amerikan preerialla eli valtavia biisonilaumoja.

Ne pitivät alueita avoimina. Myöhemmin myös metsäpalot, tulvat ja metsien luontainen sukkessio saivat aikaan avoimia laikkuja maastoon.

Monet perinnemaisemilla sinnittelevät lajit elivät juuri mammuttiaroilla jo kauan ennen kuin ihminen kesytti alkuhärän Kieloiksi ja Ruusuiksi laitumilleen.

Nyt mammutit ja villihevoset ovat hävinneet - osin ihmisen takia - ja jäljellä on vain joitakin visenttilaumoja Puolassa, ja metsäpeuralaumoja Suomessa.

Myös tehometsätalous pitää huolen siitä, että metsissämme on vain nuorta puustoa. Luontaista metsien uudistumista avoimine laikkuineen löytyy oikeastaan vain suojelualueilta.

Koskematonta luontoa ei enää ole

Ihmistä ei voi myöskään erottaa luonnosta. Mielissämme elää idylli koskemattomista metsistä, mutta niitä ei juurikaan enää ole kuin Pohjois-Amerikan kansallispuistoissa.

Euroopassa alkuperäistä luontoa on häviävän vähän. Sen määrä vähenee koko maapallolla.

Sen sijaan ympäristöjä, joita ihminen on pikkuhiljaa muokannut, on ollut jo tuhansia vuosia. Myös perinteinen karjatalous on vaikuttanut ympäristöömme tuhansien vuosien ajan.

Nyt ihminen muokkaa maapalloa nopeammin kuin koskaan aikaisemmin. Lajien häviämisvauhti on hälyttävä, kuudes sukupuuttoaalto on jo täällä. Ja se on ihmisen aiheuttama.

Viime aikaiset uutiset kertovat, että hyönteisten määrä on vähentynyt Euroopassa jopa suojelualueilla, myös lintukantojen tilasta kuuluu huolestuttavia uutisia.

Muuta mahdollisuutta ei oikeastaan ole, kuin suojella häviäviä lajeja siellä missä niitä vielä esiintyy. Siksi Byabäckeniin ja moniin muihin perinnemaisemiin halutaan tuoda lehmät laiduntamaan ja pitämään kasvillisuutta kurissa. Siksi alueelta raivataan puita ja pensaita ihmisvoimin.

Lähde: suojelubiologi Tiina Kanerva, Metsähallitus